Outouttamisen äärellä

Sydämeni on mosaiikkitaideteos. Se on täynnä pieniä, toisiinsa liimattuja kaakelinpaloja. Niitä ei ole murskattu väkivalloin pakottamalla, vaan palaset ovat itse jostakin isommasta irtautuneet, kulkeneet matkansa ja päätyneet lopulta sydämeeni. Siellä ne lojuvat vieri vieressä sulassa sovussa, kaikenlaiset ihmiset, muistot, tavarat, maat, eläimet ja aineettomat. Isäni vieressä on pala Lahtea, jonka kyljessä nököttää hevosen tuoksu, siskorakkaus, Sideways-elokuva ja tanskalainen hygge. Kahvia kupillinen, ystäväni suru, The Icicle Works vuosikymmenten takaa neuvomassa uudempia musiikkipolvia. Isona kaiken keskellä pullistelee mosaiikkipaloista kaunein, pian kuusivuotias itsevarma tyttäreni, sydänkäpy ja linnunpoika, SamSamin ja tytärpuoleni rinnalla. On pienempiä ja isompia paloja, eikä niiden koko tarkoita aina niiden arvoa. Kaikille on tilaa.

Uusia paloja mahtuu joukkoon. Luetut kirjat tekevät tilaa kirjallisuustapahtumille. Helsingin kirjamessujen pala on jo vähän ajan patinoima. Viereen asettui juuri tuoreen kiiltävä Helsinki Lit. Lukupiirit ovat lämmöllä vastaanotettu kevättulokas.

Kirjailijan kanssa -lukupiiristä on kahden käyntikerran jälkeen tullut iso pala minun mosaiikkiani. Se on monella tavalla kääntänyt lehteä elämässäni. Mietin kovin, miksi näin on, ja oletettavasti tiedän vastauksenkin – tai sitten en. Olen jokseenkin utelias ihminen, mutta ehkä vähän valikoivasti. Kirjailijat ovat aina herättäneet mielenkiintoni. Etenkin heidän tapansa hahmottaa maailmaa ja ajatella. Olen aina halunnut kuulla vähän enemmän, tietää miksi ja miten, en vain lukea heidän taidettaan. Miksi he tekevät sitä mitä tekevät ja miten he sen kaiken tekevät.

Meri Savosen lukupiirissä lukijat ja kirjailija todellakin kohtaavat. Torstaina 28.5. Kirjailijan kanssa kokoontui neljännen kerran, ja Juha Itkosen jäljissä asteli nyt Kallion kirjaston kellariin ihastuttava Taina Latvala puhumaan uusimmasta kertomuskokoelmastaan Ennen kuin kaikki muuttuu. Lukupiiri keräsi tällä kertaa alta kymmenen lukijaa, mutta keskustelun puutteesta ja mielipiteistä ei tätä ryhmää voinut kyllä syyttää. Kallion kirjaston Dekkarikirjaston tilat ovat täydelliset tällaisille keskusteluille; onko kauniimpaa kirjastoa Suomessa kuin Kallion pieni kivilinna, jonka ikkunattomassa varastossa asustelee oikea kummitus!

Kallion kirjaston kätketyt kerrokset
Latvala on helposti lähestyttävä ja mutkaton kirjailija, jonka kanssa Savosen aloittama alun haastatteluosuus liukui nopeasti yleiseen keskusteluun ja teoksen tutkiskeluun. Mitä enemmän Ennen kuin kaikki muuttuu -teoksesta juteltiin, sitä enemmän haarapolkuja se näytti synnyttävän: kirjasta löytyy paljon tasoja, olevaa ja olematonta ja varsinkin outoutta, kunhan kaivamaan pääsee. Latvala kertoi itselleen tärkeästä käsitteestä outouttaminen, joka hänen kirjoittamiseensa tarttui aikoinaan Jyväskylän yliopiston luovan kirjoittamisen kursseilta. Käsitteen ymmärtää, kun lukee kirjan.

Suomalaisessa kulttuurissa outouttamista on myös erilaisten ihmisten sattumanvarainen yhteen kokoontuminen ja sitten lähentyminen. Sellaista voi tapahtua lukupiireissä. Muistan silmiäni avanneen tunteen palattuani 90-luvun lopussa parin Belgian-vuoden jälkeen takaisin kotimaiseen yliopistokulttuuriin – tai sanotaanko hissikulttuuriin: älä puhu kenellekään mitään, niin olet yksi meistä. Vaikka kuukausia oli luennoilla istuttu vierekkäin, portaikossa tervehtiminen myöhemmin saattoi olla liikaa. Maailma on toki näistä ajoista muuttunut, Suomikin, vai onko? Sitä minä en ole enää yliopistolla kokemassa, mutta lukupiirissä voi kaltaisilleen jutella, ja se on ihan ok. Se on kivaa. Se on toivottua. Kirjailijalle saa kertoa kirjan herättämistä tuntemuksista, ja kirjailija voi puolustautua, punastua, pillastua tai piiloutua – taipumustensa mukaan. Mutta niin Itkonen kuin Latvalakin kiittelivät sitä, että kerrankin saa asiakkailtaan suoraa palautetta – muulloinkin kuin hämärässä baarissa valomerkin jälkeen. Tosin eiväthän kirjailijat enää silloin siellä istu. He ovat jo kotona koneensa ääressä jatkamassa merkittävää kulttuurityötään meidän nälkäisten lukijoiden iloksi.

Kirjailijan kanssa -palanen on nyt minun. Joukkoon mahdutettu, sinne solahtanut. Puhun tyytyväisenä tällaisten kulttuuritapahtumien puolesta, koska kirjoista ei saa koskaan puhua tarpeeksi. Myös kuunteleminen on hyvästä. Kirjailijan kanssa -lukupiiriin voivat tulla ihan kaikki, nekin jotka eivät halua olla äänessä mutta vain kuunnella. Meri Savosella on ässiä hihassaan, jos keskustelu tyrehtyisi, mutta tähänastinen kokemukseni sanoo, ettei sitä pelkoa lukupiirissä ole. Oikeille kirjafriikeille nämä ovat toki toissijaisia seikkoja, mutta illan aikana on tarjolla myös kahvia & pullaa. Minä nyt olen mosaiikkisydämineni niin ostettavissa, että kahvin- ja kanelintuoksulla minut saa paikalle ihan tuosta vain.

Ja mitä Taina Latvalaan tulee, kirjailijapersoonana hän oli kuin raikas tuulahdus ummehtuneessa antikvariaatissa. Ehkä parasta, mitä hän illan aikana kertoi, oli tunnustus pikkutarkkuudestaan: jo korjatun vedoksenkin hän kehtasi vielä oikolukea ja tehdä siihen korjauksia, vaikkei tapana kuulemma ole. Hymyilyttää. Pikkutarkkuus on niin aliarvostettu luonteenpiirre!

Kirjailija kuuntelee. Taustalla Meri Savonen. 

Tervetuloa seuraaville lukutreffeille elokuun lopussa. Aikataulu ja kirjailija vahvistuvat myöhemmin. Lisää infoa: kirjailijankanssa.fi.

Kommentit

  1. Voi ihana postaus, Tanja! Kiitos paljon tästä ja kiitos, kun tulit torstaina lukupiiriin. Olet tärkeä, tärkeä palanen Kirjailijan kanssa -mosaiikissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän vain kasa onnellisia hymiöitä vastaukseksi!

      Poista
  2. Tekstintekijä kommentoi: Tekstistä korjattu asiavirhe - huh (ei kai kukaan nähnyt sitä?)! Lämmin kiitos asiavirheestä huomauttaneelle eräälle! ;-)

    VastaaPoista
  3. Ihanasti kirjoitettu, Tanja! :) Hienoa, että nostit esiin outouden, sillä se todella jää mieleen Tainan kirjasta: vahva, omalaatuinen, ilkikurinenkin tunnelma. Näkemisiin!

    - Hannamari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit