Tarmokasta menoa kulissien tuolla puolen

Antti Holma: Järjestäjä
Otava, 2014
380 s.
  
Minä halusin olla millainen tahansa mies, mutta eniten sellainen kuin Daniel, voimakas, itsenäinen, hyväntahtoinen mies. Mutta minä olin inhottava, kostonhimoinen, naismainen korppikotka, vaanin tilaisuutta päästä rankaisemaan ja haistelemaan ja runkkailemaan. (s. 283)

Näyttelijä ja teatterintekijä Antti Holma kirjoitti esikoisteoksensa Järjestäjä oman alansa näyttämölle teatteriin, jonkinlaiseen kulttuurintekemisen alamaailmaan, jossa kaikki on loppujen lopuksi kiinni vain siitä, miltä näytät ja miten sitä käytät. Romaanin päähenkilönä seikkailee Tarmo, koulukiusattu ja itsetunnoton miehenpuolikas, josta nimensä velvoittamana löytyy kuitenkin loppujen lopuksi aimo annos vimmaa ja tekoa. Tarmo jättää epätyydyttävän työnsä kirjastonhoitajana voidakseen seurata unelmaansa, täydellistä miestä, joka patsastelee suloisena kukkopoikana Suomalaisen Teatterin lavalla. Tarmo pestautuu samaiseen teatteriin töihin järjestäjäksi, ja vähitellen entinen luuseri järjestää asian jos toisenkin.

Tarmo on hyvä hahmo. Toisaalta hän on reppana, jonka puolelle mielellään asettuu, antisankari, joka juuri siksi nousee tekstin sankariksi. Mutta on hän myös hieman ikävystyttävä ja selkärangaton nillittäjä, jota täytyisi ravistella. Tarmo on nimeään myöten herkullinen kirjallisuuden hahmo, koko ikänsä dumpattu ja äidinrakkautta vaille jäänyt poika, jonka puolelle lukija tahtoisi myös jäädä. Mutta voi harmi.

On ikävä todeta, ettei Holman esikoinen yltänyt mielestäni huimiin korkeuksiin. Olin odottanut kirjalta paljon – enkä vähiten sen oltua yksi Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaista viime vuonna. Niin ollen on toki iso pettymys, kun odotuksiin ei vastatakaan. Luvattua räävitöntä huumoria en romaanista juurikaan onkeeni kalastellut; lienenkö varsinainen tosikko ja onneton kalamies tai sitten teatterin maailmassa nauretaan hieman erilaisille kalajutuille kuin mihin olen itse räävittömyydessäni tottunut. Järjestäjä on paikoin sekava ja horjuva teos, jossa on tarkoitus kuvata mieleltään epävakaan ja homoksi itsensä tuntevan miehen tuhoavaa pakkomiellettä kaunista miesnäyttelijää kohtaan. Seksuaalisuutta vielä etsitään ja omaa suuntautumista täytyy piilotella yhteiskunnan säälimättömien normienkin vuoksi. On paljon vastakkainasettelua: on tavallinen Tarmo vastaan dramaattinen Daniel, on vähäpuheinen poika vastaan vähäpuheinen isä, Tarmo-homo vastaan hetero Minnamari, järjestäjä-Tarmo vastaan taiteellisen teatterin kaikki mestarit. Tarmolla on paljon vastakappaleita, mutta yksikään niistä ei tunnu sopivan Tarmolle. Hän on ainainen outsider.

Paljon aineksia mielenkiintoiseen soppaan siis. Jostakin syystä tämä keitto ei kuitenkaan minun makunystyröitäni ihan vietellyt. On toki hienoa, että homoudelle annetaan ääntä kirjallisuudessa, vaaditaan selitystä sille, miksi oikean miehen kuva tuntuu olevan niin kapea ja lihaksikas, mutta miksi sen tarinan hinnalla romaanin kaikista muista henkilöistä on pitänyt tehdä jo nimienkin perusteella (Minnamari? Kimmo-Pekka Erjamaa?) ääliöitä ja pintapuolisia puolieläimiä? Jos Järjestäjä on huumoria, eräänlainen satiiri teatterimaailmasta, ei se ainakaan minulle – teatterin lakeja tarkemmin tuntemattomalle – sellaisena avautunut; jos romaani on taas kiusattujen ja marginaalissa elävien puolestapuhuja, jää henkilöhahmoihin kaipaamaan enemmän tasoja ja syvyyttä.  

En suinkaan yritä sanoa Holman Järjestäjän olevan huono kirja. Se on paikoin hyvin kirjoitettu, ajatuksia sivuraiteille vievä teos, jossa on toki huumoria. Mutta se ei tunnu minusta suurelta kirjalta, joka jokaisen pitäisi lukea. Valitettavasti. Sillä on paikoin tähtihetkensä kuten vaikkapa Tarmon isäsuhteen kuvauksessa:

No niin. ”No niin”, me sanoimme, tilanteesta riippumatta, ja sisällöt ratkaisi äänenkorkeus, kuin kiinassa konsanaan. Suruviestiin vastattiin ”No niin” siten että ”No” on korkeampi kuin ”niin”. Ilouutisiin päinvastoin. Oli ollut sellainenkin hetki, että olimme joutuneet sanomaan ”No niin” kuin ilouutiseen, mutta hitaasti ja osaaottavalla, laskevalla lopukkeella. Se oli murheellisista murheellisin ”No niin”, ja sitä käytettiin vain hätätilanteissa. (s. 97)

Järjestäjästä puuttuu jonkinlainen kipinä tai lämpö, sellainen voimallinen henkäys, joka olisi saanut minut vakuuttuneeksi, että olen hyvässä seurassa. En ole aivan varma, allekirjoitanko romaanin lopunkaan, vaikka se dramaattisuudessaan onkin kovin näyttämöllinen. Ehkä Holma kirjoitti esikoisensa teatterikässäri mielessään? Olin jopa jättää kirjan kesken muutaman kymmenen sivun jälkeen, mutta sitten päätin: jos Antti Holma on nähnyt vaivaa kirjoittaa kaikki nämä lähes 400 sivua Tarmoa, vähintä mitä minä voin tehdä ollakseni reilu kirjailijaa kohtaan, on lukea hänen tuotoksensa loppuun asti ja arvioida vasta sitten.

Nyt olen iloinen, että luin loppuun. Ehkä aina ei olekaan parasta lukea kirjoja, jotka koskettavat ja vievät hurmiossa tarinan tuolle puolen. Ehkä toisinaan on hyvä jäädä lukijana ulkopuoliseksi tarkkailijaksi, tavoittaa lukemisella jotakin itselle vierasta, tutustua ja olla pitämättäkin. Hyväksyä samalla se, että tekstilläkin on oikeus valita lukijansa.

Kommentit

  1. Olen aina toisinaan katsellut tätä, mutta toistaiseksi kirja on jäänyt lukematta.

    Siltä varalta, jos en huomenna ehdi kommentoimaan: sinulle on tulossa ei niin kirjallinen blogihaaste. :)

    VastaaPoista
  2. Olisi kiva kuulla, mitä sanot Holmasta. Jäin nimittäin arvioni jälkeen vähän kahden vaiheille: pidinkö sittenkin vai en. Mutta sitten päätin olla tyly. Jos kirja ei niin sanotusti tempaise mukanaan, en yritäkään väittää, että olisin pitänyt teoksesta. Simple as that. Onneksi sitä saa olla blogissaan just sitä mieltä mitä on! :-) Sen verran, mitä sinusta on avautunut blogisi perusteella Katja, saatat kallistua minuun päin. Tunnut olevan jollakin tavalla samanlainen romantikko kuin minäkin, vaikka tykkään ehkä asteen kovemmista kirjoista eikä esimerkiksi Haahtelan kieli avudu minulle. Mutta jos satut ehtimään Järjestäjän kimppuun joku kerta, tiirailen innoissani näkemystäsi!
    Ja kiitos haasteesta, jonka huomasin saaneeni FB-päivityksesi kautta (olisiko sen pitänyt tulla mulle jotain muutakin kautta?). Olipa kiva ja innostava haaste - ja eka saamani! :-) Yritän ehtiäaiheen kimppuun viikolla; tämä päivä on varattu erään novellin viimeistelyyn ennen huomista dead linea! Jak!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit