Mestarietsivän seikkailut
Antto Terras: Stockmann Yard – Myymäläetsivän muistelmat
Like, 2015
285 sivua
Like, 2015
285 sivua
Minä olen Antto, ja
kirjoitan tätä kirjaa juuri Sinulle. Sinä et ole välttämättä koskaan nähnyt
minua, mutta minä olen seurannut sinua. Jännää, tai pelottavaa? No ei. Jos olet
milloinkaan seissyt Stockan kellon alla venaamassa kaveria tai taistellut
itsesi jouluruuhkassa Herkun kalatiskille asti tai sovitellut kolmannessa
kerroksessa Monclerin takkia johon sinulla ei ole varaa, niin sieltä me toisemme
tunnetaan. Joko soittaa kelloja – ikään kuin joku tuijottaisi mutta ei ehkä
sittenkään? (s. 17)
Bravo, bravo, BRAVO! Näin tahtoisin
huudahtaa täältä kotikatsomosta esikoiskirjailijalle, joka ryhtyi hankalaan
tehtävään: kirjoittamaan huumorilla niinkin vakavasta asiasta kuin omasta työstä
ja työnantajasta. On suorastaan häpeällisen rohkeaa asettua avoimesti oman
elämänsä näyttämöllä juuri siihen paikkaan, missä ei yleensä ole sopivaa
rällästellä ja pistää läskiksi. Ei ainakaan julkisesti ja julkista vastaan.
Mutta tavaratalo Stockmannin
myymäläetsivänä 18 vuotta toiminut virolaistaustainen Antto Terras ei olekaan mikään herranpelkoinen jänishousu. Hänen
viime vuonna ilmestynyt esikoisteoksensa Stockmann
Yard on ehkä parasta viihdettä (ja yhtä kaikki vakavaa asiaa), mitä olen
pitkään aikaan lukenut. Teos on hersyvä, härski, suora ja kumartelematon. Ollessaan
tätä se on myös poliittinen ja yhteiskunnallinen.
Stockmann
Yard ei ole pelkkä kuvaus siitä, millaisia ovat myymälävarkaiksi ryhtyvät
piripäät, ammattirikolliset tai muuten vain seikkailunhaluiset. Ohessa
tungetaan lähes slapstick-meiningillä kermakakkua Stockmannin johdon ja yrityksen
toimintatapojen naamaan. Kyseenalaistetaan ja ylhäältä alennetaan. Myös Stockmannin
asiakkaat saavat oman kakkunsa. Tämä kaikki ei ehkä huvittaisi niin, jollei
itselläni olisi kokemusta kyseisestä työnantajasta kovinkin läheisesti. Mutta
ei saa ymmärtää väärin: olen ehdottomasti niitä ihmisiä, jotka rakastavat
Stockmannia. Ja uskon, että Antto Terras myös.
Kun Terras ampuu alas, hän ei tee
sitä kevein perustein vaikkakin liioittelee reilusti ja vetää aina vähän yli. Sellainen
komiikka on hallittua taidetta. Niinpä ei yllätäkään, kun luin Terraksen
toimineen myös stand up -koomikkona. Meistä jotkut vain syntyvät huumorinkukka
kädessä; koomisuus on kuin tatuoitu heidän ihoonsa ja kynäänsä.
Kielen
makeutta
Ensinnäkin Terras kirjoittaa hyvin. Siis
todella hyvin. Hänen kielensä on runsasta, fiksua ja metaforissa omaperäistä
(vrt. adjektiivit kuten suumukava lahja
(= syötävä), tehtäväntyhjä).
Ikävystyttäviä virkkeitä hän ei harrasta. Hän syöttää tapahtumia ja narratoi
niin, että ähkyn sijaan maha täyttyy mukavasti ja samalla nälkä vain kasvaa. Tätä
täytyy saada lisää. Stockmann Yard on
koukuttava, mutta toki eri tavalla kuin nerokas juoniromaani. Ihmisen
uteliaisuuden ruokkiminen toimii.
Kun millekään ei tarvitse
kumarrella, eikä silti ole tarve kirjoittaa kohtuuttoman ilkeästi tai paljastaa
henkilökohtaisuuksia kertomuksien kohteista, voi lukija keskittyä viihtymiseen
ja vilkkaasta ilmaisusta nauttimiseen. Terras ei ole ilkeä, koska haluaisi
nimenomaan olla ilkeä. 10 000 myymälärikospidätyksen jälkeen hänellä
lienee enemmän käsitystä ihmisyydestä ja heikoimmista puolistamme kuin
tavallisella tallaajalla tai kenties lukeneimmalla psykologillakaan. Terras on
kuullut kaikki tarinat jo. Kuten hän itse sanoo:
Näihin kymmeneen tuhanteen on
liittynyt monenlaisia tuntemuksia ja erilaisia ihmiskohtaloita. Hätä jos ei lue
lakia, niin ei lue kyllä kovin moni muukaan. On ollut suurlähettilästä,
urheilusankaria, tavanomaisimpia diplomaatteja pienen huippukokouksen verran,
poliiseja vain kaksi, kokonainen jalkapallojoukkue yhdellä kertaa ja puolikas
toisesta, bussillinen merisotilaita, juristia ja juurihoitajaa sekä erityisen
runsaasti viihteen moniosaajia. (s. 17–18)
Sanotun ja sormella osoittelun takana
vinkkaa komiikan silmä. Solvaistuksi tulevat mm. lähitienoon suomenruotsalainen
asiakaskunta, tikkitakeissaan hipsivät paremman kansankerman kleptomaanit ja
varasteluun orientoituneet itänaapurimme. Stockmannius yhdistää myymälävarkaat,
asiakkaat, työntekijät ja johdon yhdeksi huvittavaksi massaksi tyyppejä, joille
voi nauraa.
Se jos mikä on rohkeaa. Eikä Terras keskity
kirjassaan vain tavaratalossa tapahtuviin rikoksiin, vaan valaisee muutenkin
tuon suuren helsinkiläisen kivitalon varjoissa ja laitamilla tapahtuvista
epäkohdista. Stockmannin kameravalvonta kun ulottuu pitkälle ja näkee kaupungista
lähes kaiken.
Stockmann
Yard ei siis ole ainoastaan tirkistelyteos näpistelymaailmaan. Se myös
valottaa historiallisen ja perinteisen kauppatalon hierarkiaa ja yritysfilosofiaa
hieman toiselta kantilta kuin Stockmann itse mielellään julki toisi. Se on se
toinen totuus. Historiankirja, jota ei ole tällä kertaa kirjoittanut voittaja vaan
ruohonjuuritason tekijä.
Satiiristahan on silloin kyse. Ylevä
alennetaan (ja ylevä Stockmann totta tosiaan on) ja asetetaan suurennuslasin
alle. Jokainen yhtiö tarvitsee tarinoita. Terras itse sanoo: Tämän lisäksi Stockmann julkaisee aina
säännöllisin väliajoin kivahkoa Kellon Alla -lehteään, jossa on hassuja
tarinoita asiointikokemuksista. Tyyliin, että menin ostamaan housuja, ja kuinka
sitten kävikään! Jutut ovat poikkeuksetta yhden omasta mielestään
narratiivisesti lahjakkaan somistajan kirjoittamia, eli se niistä. (s. 23) Kun
tavaratalon pohjakerroksesta noustaan kaiken yläpuolelle tirkistelemään
instituution asemaan kohonnutta kaupallista yhtiötä, on toki vaarana, että
sanoma ei toimi ja näin aiheutetaan enemmän vaikeuksia kuin
naurunpurskahduksia. Mutta miten Terras onnistuukin! Huudahtelin bravota
varmasti ääneen bussissa istuessanikin. (En kuitenkaan ole aivan varma
Stockmannin johdon nielleen tätä satiiria pelkkiä ilonvesiä silmäkulmastaan
pyyhkien.)
Roiskeita
Pikkuriikkinen kirjan heikkous on huolimattomassa
oikoluvussa. Harvassa kirjassa bongaa näin paljon kirjoitusvirheitä. Myös
huolimaton kielioppi – liekö kepeyden tavoittelun toivossa syntynyttä – saa
kielipoliisin nielemään (onko passiivimuotoinen monikon 1. persoona me mentiin jo kirjakieltä ja mihin
katosivat possessiivisuffiksit?). Kaksoiskonsonanteista uupuu toinen tai sanan
lopusta taivutusmuodon tunnus. Paidankauluksesta oli saatu taivutettaessa kalu
– tosin tämähän saattaa olla tahallaankin jätetty lyöntivirhe. Kustantamolla
lienee ollut niin kiire elokuisen julkaisunsa kanssa, että oikoluku on jätetty osin silmäilyn
varaan. Mutta kerrankin olen valmis antamaan tämän kaiken anteeksi, koska kun
näin hauskasti rapataan, saa vähän roiskuakin. Pitää nähdä metsä puilta ja puut
metsältä, ja siinä hommassa lyöntivirheet ovat pikkuseikka. (Ja näin sanoo sentään
ammattioikolukija.)
Stockmann
Yard on parasta kotimaista satiirikirjallisuutta aikoihin. Jollakin tapaa
se on kuitenkin reilu ja lempeä ja eksyy välillä vain humoristiseen maastoon
tuomitsematta ankarasti. Juuri tällainen tyylikäs kombinaatio, jossa on myös vähän
armoa osoittamisen ohella, tekee myymäläetsivän muistelmista kerrassaan
onnistuneen teoksen.
Jos Terras on ymmärtänyt tätä myötä vaihtaa
valvontakamerat näppäimistöön, tiedän jo nyt, että luen häneltä kaiken.
Ihanan innostunut bloggaus hauskalta kuulostavasta kirjasta! Pitäisi ehkä kirjavarkaan ammattiylpeyden vuoksi tutustua tähän, vaikuttaa todella hyvältä :)
VastaaPoistaSiis tietenkin - niin sun juttu! Oli kirjassa Akateeminenkin mukana, ehkä kelpo kirjavaras saisi todellakin vinkkejä! ;-)
PoistaMä siis ihan suorastaan rakastuin tähän tekstintekijään - kyllä voi olla mies hauska! Piti vähän jarrutella, kun teki mieli kehua liikaa. Satun syystä jos toisesta olemaan kytköksissä ko. taloon, niin senkin puolesta veti hilpeäksi. Ei todellakaan savua ilman tulta. <3
Tiedätkö mikä on parasta sun blogissa? Kirjoitat niin mahtavasti, että mulle ei tule edes sitä perusahdistusta, että "aaargh mun pitäisi ehtiä lukea tämäkin", vaan ilahdun vaan suunnattomasti, kun tarjoilet niin viihdyttävästi parhaat palat arviosi kera. Tietysti kovasti toivon, että saan aikaiseksi lukea tän itse, mutta jos en, niin tämä riittää, kiitos paljon! :)
VastaaPoista