Messuttaako?


Joku päivä sitten kirjamessuihin oli vielä rutkasti aikaa. Lokakuun loppu oli ihan kaukana, ei sinne edes nähnyt. Sitten tuli vuorokausivaras. Yhtäkkiä messuihin onkin vain pari hassua viikkoa. Vähän epäreilua varastella toisen elämästä aikaa, mutta aina nämä syksyt yllättävät toimeliaisuudellaan. Eikö teistäkin tunnu, että aika on elastinen käsite, joka ei veny mutta sen kun kutistuu? Vai onko se vain minussa?

Tänä vuonna elämäni muuttui syksystä oleellisesti, kun ryhdyin yrittäjäksi. Aloitus ei ollutkaan sellaista rauhallista, nytkähtävää kitkailua, vaan ainakin loka-marraskuuni on täyttynyt kolmesta päällekkäisestä projektista tai paremminkin asiakkuudesta. Sattuivat nyt samaan rysään, enkä tietenkään voinut kieltäytyä ainoastakaan.

Kesällä kuvittelin, että tänä syksynä viimeinkin kirjamessuilen Pasilassa neljä päivää ihan putkeen, koska voin. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että työ syö naista ja pitää keskittyä vain perjantai-iltaan ja viikonloppuun. Siihen päälle vielä uransa lopettavan Kentin päätöskonsertti ja yhden työn deadline, niin vaihdettaessa marraskuulle tämä jo iänkin höyläämä yrittäjä tasoittelee pulssiaan pitkään.

Kulttuuri kukoistaa -blogin ehtiväinen Arja summasi etukäteen messutärppinsä, ja siitä innostuneena päätin minäkin kasata muutaman kohteen, joihin itse tähtään. Koskaan nämä suunnitelmat eivät ole täysin messuilla pitäneet (se aikavaras!), mutta väittävät että ihmisellä pitää olla tavoitteita.

Minun tavoitteeni ovat:

1. Lukupiiri: Anna-Kaari Hakkarainen ja Kristallipalatsi pe 28.10. klo 16-17.30 (sali 201, auditorio, 2 krs.). Olen lukupiirin bloggariedustaja, ja kirjoitan lukupiiristä messujen jälkeen. Tilaisuus on kaikille messuvieraille erittäin avoin – tervetuloa kuuntelemaan loistavaa Hakkaraista, joka kertoo uudesta romaanistaan, ajan kriittisestä peilistä Kristallipalatsi. Siinä muuten poikkeuksellisen hieno kirja!

2. Eeva Kempin ja Maria Säkön haastattelu kirjasta Q – Skavabölen pojista Kaspar Hauseriin. Mukana keskustelussa myös näyttelijät Antti Raivio ja Elina Knihtilä pe klo 18 (Minna Canth -lava). Tarvitseeko selittää? Q-teatteri avasi minulle paljon, kun aikoinaan 90-luvun alussa olin muuttanut Helsinkiin. Skavabölen poikien jatkotarinassa Huokausten laaksossa itkin teatterissa ensimmäistä kertaa valtoimenaan. Q jätti jäljen.

3. Samalle lavalle jos jään, seuraa heti perään Tommi Liimattan haastattelu Jeppis 2 -romaanista klo 18.30. Tämä nyt on vain jotenkin kiinnostava, ehkä siksikin, että Liimattan kirjoittama kirja Sami Yaffasta on meillä kotona saanut reilusti hypetystä.

4. Lauantaina klo 11.30 Takaumassa puhutaan tyhjän paperin pelosta. Venla Hiidensalon tentissä jälleen mielenkiintoinen Anna-Kaari Hakkarainen ja itselleni tuntematon Johannes Lahtinen. He kertovat, millaista on istua tyhjän edessä, aloittaa uusi romaani.

5.  Klo 13.30 Takaumassa keskustelevat Laura Honkasalo ja Pia Pesonen 60-luvusta, viattomuuden ajasta ja pohtivat, mikä tuossa aikakaudessa kiehtoo.

6.  Jos messutungoksessa on tarve aimo annokselle naurua ja iloa, sitä jaetaan klo 16.30 Aleksis Kivi -lavalla, kun oikeasti hauska ja positiivinen Mark Levengood juttelee Baba Lybeckille Vasten auringon siltaa -kirjansa pohjalta. Ja lisää miehen kanssa saa nauraa sunnuntaina, kun ihana Mark kohtaa lukijansa kirjamessujen lukupiirissä klo 13.00 (sali 201, auditorio, 2 krs.)! Kirjablogeista mukana tuolloin Kirsin Book Club, och dom ska snacka svenska vad kul

7. Samoihin aikoihin lauantaina myöskin lahden takaa saapunut Joakim Zander puhuu Ruotsin lähiöistä ja kehutusta trilleristään Lähiö, mutta saattaa olla, että kallistun kohti Markin hyväntuulisuutta.

8. Sunnuntaina kiinnostavan avaukset tekevät Gummeruksen palkitut kirjailijat Selja Ahava ja Iida Rauma klo 11 Kullervo-lavalla. Heidän jälkeen voin siirtyä kuuntelemaan Mike Pohjolan Turun paloa tai Pajtim Statovcia, ellen kuitenkin yritä päivystää välillä kirjabloggareiden ständillä Boknäsin osastolla 6t139.

9. Klo 15.30-16.30 istun joka tapauksessa korva kuulolla Aleksis Kiven penkissä, kun vuoden esikoiset nousevat lavalle. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokkaiden vuotuinen haastattelurundi on aina ollut täynnä kihelmöintiä ja herttaisia puheenvuoroja tiedostavien ja fiksujen tulokkaiden puolelta. Jos en muuta messuilla ehtisikään, niin tänne tungeksin aina hymyilemään.

Torstaina on harmillisen paljon missattavaa, aina Roope Lipastista ja norjalaisesta Erlend Loesta vuoden bloggaripalkinnon kaapanneeseen Kasper Strömmaniin, jonka huumori Kasper Diem -blogissa on vienyt minut pikkuhiljaa täysin. Kaspervisio saattaa olla yksi kirjoista, joka lähtee messuilta kotiin. Nämä huumorinhajuiset hemmot joudun kuitenkin ikävä kyllä näillä näkymin jättämään muiden nuuskittaviksi, koska lienen torstaina kiltisti vain työpöytäni äärellä. Se yksi deadline kun on 28.10.

Mutta hei, messuttaako sinuakin?

Jos haluat tulla tuhansien muiden kirjafriikkien kanssa fiilistelemään kirjoja ja kirjailijoita, osallistu blogissani messupääsylippujen arvontaan! Osallistua voit kommentoimalla tähän kirjoitukseen. Kerro minkä kirjan sinä haluaisit/aiot hankkia tänä syksynä itsellesi. Arvon kahden lipun settejä muutaman niin, että voittaja voi napata mukaansa yhden aviomiehen, -vaimon, tyttären, bestiksen, mummon, serkun, enon, naapurin tai veljen, jos yksin messuttelu tuntuu tylsältä. Toki voit itse käyttää molemmat liput ja tulla paikan päälle kahtena eri päivänä. Liitä kommenttiin mukaan s-postisi. Arvonta suoritetaan lauantaina 22.10. hämäläisten honkien huminassa. 

Kommentit

  1. Osallistun messulipun arvontaan. arrhenia@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Pitäisi itsekin koittaa vähän jo aikatauluttaa... Lauantaina ainakin ollaan messuilla, mutta ehkä tämä päänsisäinen kalenteri ei kuitenkaan toimi, kun siellä on niin paljon kaikkea mitä haluaa käydä katsomassa. Täytyy siis itsekin kirjoittaa ylös. En osallistu arvontaan. :)
    Tiia

    VastaaPoista
  3. Ajattelin metsästää messuilta ainakin Jyrki Heinon kirjoja. Osallistun mielelläni messulipun arvontaan (susanna.pyokari@gmail.com)

    VastaaPoista
  4. Soili Pohjalaisen "Käyttövehkeitä" täytyy hankkia/lukea. Kun kerran lippuja tarjoilet, niin osallistun arvontaan, vaikka messuaminen saa mun pääni
    totaalisen sekaisin. Jo toi sun lista hengästyttää. :) Jos nappaa niin ilmoittele: akisampo@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Osallistun arvontaan. Messuille ehdin vasta sunnuntaina, mutta onneksi edes silloin! Ainakin Miika Nousiaisen Juurihoidon haluaisin omaan hyllyyni vielä tässä syksyn aikana. javanainen.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista oli niin hienosti kirjoitettu, että sen voisi harkita ostavansa itselle.
    Terv. Kaisa
    kaisa.illukka_at_gmail.com

    VastaaPoista
  7. Koska osallistujia oli kiitettävän vähän, lähtee kaikille kommentoijille messuliput! :-) Pistän jokaiselle tänään vielä s-postia. Kiitos, että osallistuitte ja huikeita messuelämyksiä!

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi Oneiron on ongelmallinen proosateos – vai onko?

Aina joku kesken siirtyy Instaan

Aila Meriluoto ja Kimeä metsä #tanssivakarhu25