Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2015.

Rakkauden oppitunti

Kuva
Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä Siltala, 2014 214 s.
Veikkaan, että rakkaudesta kirjoittaminen on teemoista vaikein. Rakkauden on tarkoitus olla jotakin arjessa ylevämpää, kaikille yhteistä ja jokaiselle yksityistä. Sitä ei ole kahta samanlaista, eikä tunnekokemusta voi täydellisesti jakaa sanatasolla parhaimmankaan ystävän kanssa, koska toiselta puuttuu aina se, mikä tekee sinun omasta tunteestasi ainutlaatuisen – sinä itse.
Silti rakkaudessa on jotakin yleismaailmallista: se ikävä kyllä hajottaa ja hallitsee, siinä missä se nostaa rakastuneen elämänlaatua ja antaa voimavaroja vahvemman minäkuvan rakentamiseen. Rakkaus on ilman muuta tarpeellista jokaiselle. Se voi olla äidin ja isän antamaa rakkautta, puolison, ystävän, lapsen, salaisen ihailijan, lemmikkieläimen. Se voima, mikä sillä on ihmiseen, on käsittämätön. Ja siitä voimasta kirjoittaminen on hankalaa. Kirjoittajan pitää mennä toisen ihon alle, jakaa intiimi niin, että siitä tulee yleistä.
Rakastunut ihminen on harvoin ob…

Dekkariviikko 8.–14.6.2015: verta, hikeä ja kyyneleitä?

Kuva
Minä en muuten lue dekkareita. Oikeastaan koskaan. Olen Leena Lehtolaiseni lukenut, Karin Fossumilta yhden ja Remekseltä aloitin kerran Karjalan lunnaita, mutta kesken jäi. En pysynyt Remeksen matkassa sitten yhtään. Ensimmäiset 20 sivua eivät sisältäneet mitään, mitä minä kutsun kirjallisuudeksi.

Eilen tartuin kuitenkin kirjakauppiaiden viettämän Dekkariviikonkunniaksi dekkariksikin luokiteltavaan tanskalaiseen romaaniin Jonas T. Bengtssonilta. Onnistuin voittamaan tämän juuri suomeksi ilmestyneenSubmarinonLukeminen on pääasia -blogin arvonnassa (kiitos Minna!), ja kuunneltuani Bengtssonia Helsinki Litissä tiesin, että tässä on minulle kirja.
Kirjakauppaliiton mukaan eniten dekkareita ostavat ja lukevat 40–49-vuotiaat suomalaiset, ja kirjallisuudenlaji on korkeasti koulutettujen ja paljon kirjoja ostavien kaupunkilaisten suosiossa. Hm. Olen kai kaikkea noista, mutta dekkarit eivät puhuttele minua. Mitä minä murhilla, kun maailmassa on niin paljon muunkinlaista murhetta tutkia. Ajattel…

Outouttamisen äärellä

Kuva
Sydämeni on mosaiikkitaideteos. Se on täynnä pieniä, toisiinsa liimattuja kaakelinpaloja. Niitä ei ole murskattu väkivalloin pakottamalla, vaan palaset ovat itse jostakin isommasta irtautuneet, kulkeneet matkansa ja päätyneet lopulta sydämeeni. Siellä ne lojuvat vieri vieressä sulassa sovussa, kaikenlaiset ihmiset, muistot, tavarat, maat, eläimet ja aineettomat. Isäni vieressä on pala Lahtea, jonka kyljessä nököttää hevosen tuoksu, siskorakkaus, Sideways-elokuva ja tanskalainen hygge. Kahvia kupillinen, ystäväni suru, The Icicle Works vuosikymmenten takaa neuvomassa uudempia musiikkipolvia. Isona kaiken keskellä pullistelee mosaiikkipaloista kaunein, pian kuusivuotias itsevarma tyttäreni, sydänkäpy ja linnunpoika, SamSamin ja tytärpuoleni rinnalla. On pienempiä ja isompia paloja, eikä niiden koko tarkoita aina niiden arvoa. Kaikille on tilaa.
Uusia paloja mahtuu joukkoon. Luetut kirjat tekevät tilaa kirjallisuustapahtumille. Helsingin kirjamessujen pala on jo vähän ajan patinoima. Vier…