Aina joku kesken

Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti Siltala 2019 249 sivua Omasta kirjahyllystä Olen äiti. Yhdelle omalle lapselle, toiselle jo aikuiselle äitipuoli. Raskaana olen ollut kolme kertaa. Kun minusta tuli äiti, en ollut enää nuori. Tilastojen valossa vanha ensisynnyttäjä. En lukenut ainuttakaan äitiysopasta, enkä juuri muutenkaan valmistautunut äitiyteeni kirjojen avulla. Minulla on isosisko, kahden lapsen äiti, joten minulla oli maailman paras tietopankki aivan lähellä. Sillä tavalla olen ollut järjettömän onnekas. Olisipa Helmi Kekkosen Olipa kerran äiti kirjoitettu 10 vuotta aikaisemmin. Äitiys on vähän kuin formulat tai jääkiekko. Jos et harrasta sitä tai ole aikeissa ryhtyä alan asiantuntijaksi, kirjallisuus aiheesta tuskin jaksaa kiinnostaa. Äitiys on vähän kaikkialla eikä kuitenkaan missään muualla kuin jokaisen äidin omassatunnossa. Ja siellä vasta tapahtuukin. Uudella kirjallaan Helmi Kekkonen avaa ovensa kaikkein pyhimpään, äitiyden myyttiin, joka ei ole yht...

Suvi Ratinen: Matkaystävä Otava 2019 345 sivua Lainattu kirjastosta      Avaan silmät ja näen ihmisten jalkojen välistä, että puuhake jatkuu niin kauas kuin vain pystyn katsomaan. Ihmisiä kävelee sen päällä, paljon ihmisiä. Aikuisia ja lapsia ja lastenrattaita, ja mummoja ja pappoja.      Puuhakkeesta irtoaa tummaa pölyä joka paikkaan. Uudet suviseurakenkäni ovat jo nyt likaiset, vaikka äsken vasta tultiin. Pöly menee nenäänkin, ja kun niistää, tulee mustaa räkää, ihan kuin olisi salmiakkia nenässä.      Jotkut puunpalaset ovat paljon isompia kuin toiset. Tuo tuossa. Hypähdän sen luokse. Ja tuolla. Poimin vielä isomman. Juoksen. Tuolla, kauempana. Ja vielä.      Nousen ylös. En näe äitiä, enkä isää.   Tänä keväänä on ilmestynyt sattumalta kaksi romaania, jotka käsittelevät samaa aihetta: lapsuutta ja muokanneen uskonyhteisön jättämistä. Katja Kärjen upean Jumalan huoneen arvioin juur...

Katja Kärki: Jumalan huone Bazar 2019 462 sivua Lainattu kirjastosta      Aili ei tiedä kuinka kauan hän siinä istuu ja laulaa ohuella äänellä yksitoikkoista laulua, joka nousee jostain syvältä. Hän sulkee silmänsä ja tuntee, kuinka kaikki jumalanperkeleet tanssivat Vienon ruumiin ympärillä ja yö on sysimusta. Ne tulevat maasta, ne pienet olennot. Ne kaivautuvat läpi mullan ja roudan ja kaappaavat kynsillään tieltään juurakot, kivet ja maatuneet luut. Ne nousevat hänen syliinsä ja tuudittavat aamuyön usvaan, joka nousee kuin maito synnyttäjän rintoihin, jos joku olisi näkemässä. On Pohjois-Karjala, suku pohjoiskarjalaisen metsän siimeksessä, maaseutu, uskonto, aika ennen sotia, sotien jälkeen ja aika nyt 2000-luvulla. On suku, jonka jokainen jäsen rämpii kukin omassa tuskansuossaan oman aikansa läpi, etsii sisintä, syvintä olemusta kaikkivaltiaan edessä, kompuroi, vajoaa, kärsii, nousee, pakenee tai jää – tai ei nouse lainkaan. Erilaisia kohtalon piste...