Aina joku kesken

Brunhilde Pomsel, Thore D. Hansen: Sihteeri – Joseph Goebbelsin pikakirjoittajan perintö Suomennos: Raija Nylander Gummerus, 2018 213 sivua Arvostelukappale Holokaustista on kirjoitettu lukuisa määrä kirjallisuutta, tehty dokumentteja sekä tunteisiin vetoavia elokuvia. Hitleriä ja ensimmäisen maailmansodan jälkeistä sekasorron aikaa on yritetty selittää monella eri tavalla. Ymmärtämiseen on tarvittu etäisyyttä, mutta tietenkään mitään oikeaa vastausta ei saksalaisen historian suurimpaan julmuuteen ole olemassa. On vain pienen inhimillisen hetken kokoisia mahdollisuuksia käsittää juutalaiskysymyksen aiheuttamat raakuudet; hyväksymistä ei ole eikä voi olla. Olen usein aiheen tullessa esille miettinyt yksilön kokemusta natsi-Saksan aikaisessa Euroopassa, tavallisen kansalaisen. Ihmisen suurin tarve levottomuuksien ja sotien aikana on selviytyä. Arjen kamppailu ja halu pitää lähimmäistensä puolta nousevat silloin keskeisimmiksi tavoitteiksi.  Berliiniläinen Brunhild

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää Suomennos: Sari Karhulahti WSOY, 2018 431 sivua Täydelliset päähenkilöt sopivat romaaniin yhtä hyvin kuin tosielämäänkin.  Oikeastaan täydellinen päähenkilö kirjaan onkin juuri sellainen, että se on täynnä outoja piirteitä, omalaatuisuuksia, vinoumia ja yllättää. Kiinnostavaa on se, että jotakin puuttuu, ei se että hahmolla on kaikki ja vielä vähän enemmän. Gail Honeymanin esikoisromaanin Eleanor on onnistunut nykypäivän sankaritar, sillä hän ei ole kaunis, ei sosiaalinen, ei pidetty eikä tavoiteltavan oloinen henkilö. Eleanor on rikottu, sisäänpäinkääntynyt, kasvoista arpinen oman tiensä ahdistunut kulkija, joka ei tiedä miten biletetään, isketään miehiä tai kirjoitetaan työkavereille nopeita LOL-höystettyjä meilejä. Skotlantilainen Honeyman osallistui romaanillaan Eleanorille kuuluu ihan hyvää kirjoituskilpailuun ja sai sitä kautta kustannussopimuksen ja paikan viime vuoden myydyimpien kirjailijoiden kärjessä Britan

Jarkko Tontti: Viisastuminen sallittu - Esseitä Kosmos 2016 213 sivua Omasta kirjahyllystä Esseevalaistuminen on ollut omalla kohdallani yksi tämän kevään merkittävimmistä virstanpylväistä. Kiitos tästä kuuluu Kriittiselle korkeakoululle ja Antti Arnkilille . Näkymät ovat avarat ja kiihottavat. Olen ollut niin pitkään kaunokirjallisen tekstin sokaisema, että vasta Koko Hubaran viimevuotinen Ruskeat Tytöt -tunne-esseekokoelma osoitti minulle, miten tärkeää painetun kirjan sivuilla käyty intertekstuaalinen keskustelu onkaan verrattuna netin onkaloissa käytyyn loputtomaan sanasotimiseen. Puhumisen rauha laskeutuu kirjoittajan osaksi. Väittäminen ilman välihuutoja on mahdollista, riippumatta siitä miten provokatiivista se on. Esseekokoelmat perustuvat harkittuun lähdeluetteloon (essee sisältää kaunokirjallisen mutu-kosketuksen lisäksi aina faktaa, viitteitä ja viittauksia), mikä taas saattaa avata lukijalle uusia polkuja edetä kirjallisuuden ja muun taiteen tai tieteen vii