Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2015.

Amerikkalaisia unelmia

Kuva
Heikki Hietala: Hotelli Tulagi
Sitruuna Kustannus, 2014
358 s.


Luin jokin aika sitten lehdestä, että sota-aiheista kirjallisuutta on julkaistu maailmalla yli 10 000 nidettä. Uskomaton luku. Tuossa luvussa on kyse nimittäin vain tietokirjallisuudesta. Oletan kovin yksioikoisesti, että aiheen täytyy todella kiinnostaa miehiä ja että noiden teosten kirjoittajat ovat enimmäkseen miehiä. Kaunokirjallisella puolella on sotakirjallisuuden kaanoniin kuitenkin Suomessa liittynyt isoja naisnimiä kuten vaikkapa Katja Kettu ja Sirpa Kähkönen, mikä on loistavaa. Loppujen lopuksi sodassa on aina kyse perimmäisistä asioista, ja siksi se lieneekin niin elokuvien kuin kirjallisuudenkin aiheena kiinnostava.
Minua sota-aiheinen elokuvatuotanto tahi kirjallisuus ei ole kuitenkaan koskaan puhutellut. Siinä asetetaan väistämättä katseluetäisyydelle väkivaltaa, tuhoa ja julmuutta, joita minun – tällaisena ihmisenä kuin olen – on vaikea niellä. Hajottamisen ja tuhoamisen maailma tuntuu liian miehiseltä, jotta lö…

Minä uskon rakkauteen

Kuva
Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua Otava, 2015 283 s.
Tosirakkaus vaivaannuttaa. Sen ulkopuolista nimittäin. Rakkaudesta puhuminen menee niin helposti imelyyttä ja siirappia valuvaksi sokerikakuksi, että sen makeasta ikeestä pyrkisi mieluiten pakoon. En välitä lukea perinteisiä, viihteellisiä rakkausromaaneja, sillä ne tarjoavat harvoin persoonallisia ratkaisuja, näkökulmia tai tunteita. En siedä asetelmaa, jossa yksin naisesta tulee rakastuessaan ääliö, ja ääliömäisen rakkauden kohteena on linjakas perusheteromies, joka uhkuu voimaa ja komeutta yhden kylän verran. Elämä ei ole täydellisyyttä. Harvoin rakkauskaan. Miksi kirjallisuuden pitäisi olla?
Miten kirjoittaa rakkaudesta niin, että sitä kestää kolmensadan sivun verran? Kysykää Eppu Nuotiolta. Tai lukekaa itse: Mutta minä rakastan sinua on löytänyt tavan leipoa perinteisestä tarinasta hieman uudenlaisella muotilla raikkaan kakun. Ei ainoastaan siksi, että päähenkilöt ovat kunnolla keski-ikäisiä. Eppu Nuotion tyyli kirjoittaa on e…

Kesä ja sen haaste

Kuva
Kesäloma on kamalaa. Ei ehdi tehdä mitään. Juuri kun on syönyt, pitää mennä nukkumaan tai käydä kaupassa tai korjata jälkensä tai muiden. Pakata, matkustaa, käydä, nähdä, kotiutua, järjestellä, kuunnella, auttaa, leikkiä, pestä pyykkiä, pakata taas, tavata ystäviä, laittaa ruokaa, syödä, lukea iltasatu, värittää, siivota. Perheessä ei voi ottaa omaa lomaa. Eikä siinä mitään. Mutta ihan joskus vähäsen tekisi mieli kadota koneen ja kirjan kanssa, vain lukea ja kirjoittaa juuri niin kauan kuin sormet ja silmät jaksavat.

Vastaaminen saamaani ensimmäiseen kirjabloggaajahaasteeseen kesti minulla kaiken lomailun vuoksi viikonpäivät. En ole hidas, mutta ne olosuhteet, ah.

Ensimmäinen kirjabloggaaja, jota aloitin säännöllisesti lukemaan, oli Lumiomenan Katja. En enää muista, miten törmäsin hänen laadukkaaseen ja kauniiseen blogiinsa, mutta se toimi joka tapauksessa eräänlaisena innoittajana sille, että päädyin viimein toteuttamaan suunnitelmani omasta kirjoittamisesta julkisemmin. Niinpä onkin m…