Aina joku kesken

Pasi Pekkola: Kaikki isäni naiset Otava, 2020 303 sivua Omasta kirjahyllystä Lahtelaiskirjailijoilla on tästä lähtien lukukeskuksessani erityinen paikka. Siinä prameimmalla paikalla, huoneen keskellä hartaasti valaistussa, tummasta tiikistä valmistetussa kirjahyllyssä. Tämä on mahdollisten blogini seuraajien hyvä tietää, koska tuolle hyllylle päätyvät teokset saavat myös täysin subjektiivisesti värittyneen erityiskohtelun. Koska Lahti. Lapsuuteni Kirkkopuiston kärpässienikiippari, Veskun rakentamaton rataranta ja Namusedän karkkikauppa vielä silloin, kun maailma oli setien likaisista tarinoista viaton. Lahtelaisen Pasi Pekkolan uusin romaani Kaikki isäni naiset (jo toisen kerran kirjoitan tähän kohtaan ikonisen kirjan ohjaamana Kaikki isäni hotellit ) on erittäin hyvä lahtelaisromaani, ehkä Pekkolan paras, vaikken toisinkoista Lohikäärmeen värit ole itse asiassa edes lukenut. Pikkuhiljaa näyttää kuulkaa siltä, että Pekkola on kypsynyt meheväksi kuin Westö-rypäleet, joista min...

Philip Teir: Neitsytpolku Suomennos: Jaana Nikula Otava, 2020 221 sivua  Omasta kirjahyllystä      He olivat kertoneet lapsille helmikuussa. Se oli ollut surrealistinen kokemus. Lapset näyttivät ensin pelästyneiltä ja epätoivoisilta, mutta alkoivat sitten luetella hyviä puolia: kaksi kotia, kaksi huonetta sisustettavina, kaksi Playstationia, ja ehkä he kaikki asuisivat lähekkäin. Richard katseli heitä ja ajatteli, että tuntui kuin se olisi tapahtunut jollekulle toiselle. Heille ei ollut sattunut onnettomuutta, mikään ei uhannut heitä, hehän rakastivat toisiaan – miksi näin oli silti käynyt? (s. 125) Olen aavistuksen kateellinen Philip Teirin kirjoittamien romaanien nimille ja kansille. Kolme viimeisintä kantta ovat yhtä graafista taiteilijajuhlaa ja nimet mahtipontisen hienostuneita, etenkin Talvisota ja Tällä tavalla maailma loppuu . Ne saivat sormet värähtämään jo ennen kuin lukija edes ehti raottaa kirjan kantta. Aivan sinuiksi en kuitenkaa...

Juha Itkonen & Kjell Westö: 7 +7 - Levottoman ajan kirjeitä Suomennos: Laura Beck  Otava, 2019 11 t 34 min (240 sivua)  Lukijat: Juha Itkonen ja Kjell Westö Äänikirja BookBeatissa Kuva: Otava Äänikirjojen kuuntelijana olen varsin amatööri. En koe formaattia omaksi tavaksi nauttia kirjallisuudesta. En osaa kuunnella siinä sivussa; lukeminen on minulle tilaan uppoamista, aistien (etenkin näköaistin) keskittämistä sanoihin, sanojen kautta sisältöön. Sillä tavalla luen parhaiten, näkemällä. Kenties se on luonteessani, kenties vain tottumiskysymys. Olen tähän mennessä kuunnellut alusta loppuun vain kolme äänikirjaa, jotka tosin kaikki olivat erinomainen valinta äänikirjaksi – huolellisen valinnan tulos. Näitä kolmea kirjaa yhdistää se, että ne ovat dialogitonta, elämänkertamaista kerrontaa, jonka kuuntelussa voin keskittyä puhtaasti tarinointiin eikä minun tarvitse esimerkiksi miettiä henkilöhahmojen tai tapahtumien suhteita toisiinsa, jännitteitä tai tarina...

Suvi Vaarla: Westend WSOY 2019 334 sivua Lainattu kirjastosta Isällä ei ollut turvaverkkoa, joka olisi ottanut hänet vastaan, ei kuuluisaa sukua, ei hyvä veli -kerhoa, tai jos muutama bisnesveli oli ollutkin, laman pyyhkäistessä Suomen yli heille oli käynyt samalla tavalla kuin isälle: huonosti.     Rahalla isä oli kurottanut toisia kohti.     Ja kun rahaa ei enää ollut, ei ollut sen luomaa taikapiiriäkään. (s. 200) Hyvän romaanin määritelmässä törmää aina siihen, ettei ole olemassa mitään absoluuttista hyvää. Hyvä ei määrittele muuten kuin, että on huonon vastakohta. Hyvä romaani on kuitenkin kehu, vaikka se jättää myös paljon sanomatta: onko tarina hyvä, kieli vai rakenne vai syntyykö hyvyys siitä, että puhutaan aiheesta, josta tulisi puhua? Se on määritelmänä niin pliisu, että melkein jo loukkaa taideteosta. Olla perushyvä romaani ei ole kuitenkaan helppoa eikä itsestäänselvyys. Hyvää romaania voi huoletta suositella lukusuosituksi...

Ben Kalland: Vien sinut kotiin Atena, 2017 279 sivua Lainattu kirjastosta Joka kerran yhtä hämmästyttävää lukea esikoisromaaneja, jotka eivät ole ainoastaan kielellisesti taidokkaita vaan joiden tarinallisuus ja rakenne ovat myös juurevia ja kokonaisia. Siellä täällä on jo kuulunut kehusanoja Ben Kallandin esikoisesta Vien sinut kotiin . Itse bongasin kirjan keväällä Atenan syysuutuuskuvastosta ja laitoin heti varaukseen, sillä romaanin asetelma ja tematiikka kiinnostivat. Vien sinut kotiin on mieleenpainuva ja voimakas lukuelämys monestakin syystä. Se kertoo uskonnollisen perheen kohtalosta, lapsista jotka katoavat maailmasta tai maailmaan, perheestä jonka sisäinen rakkaus joutuu koetukselle ulkoisten impulssien vuoksi. Keskiössä on sisaruksista Markus, joka kertoo asiat kuten hän ne muistaa. Markus on muuttanut jo nuorena Yhdysvaltoihin ja katsoo kolmenkymmenenvuoden päästä takaisin koto-Suomeen ja muistoihin, joita elämä itäisessä Helsingissä ja Porkkalanniemen...

Philip Teir: Talvisota – avioliittoromaani Suomennos: Jaana Nikula Otava, 2013 345 sivua Lainattu kirjastosta Määritelkääpä hyvä romaani. Tai määritelkää nyt ensin hyvä . Jos nimeämme tämän adjektiivin synonyymiksi tasokkaalle, kun puhutaan kirjallisuudesta, emme ole päässeet kirjasta pidemmälle. Jos oletamme kuitenkin rohkeasti, että tasokkuus on jonkinlaista suurta viitsimistä, yrittämistä synnyttää tarinan ja lukijan välille silta, jossa ajatukset kulkevat molempiin suuntiin, toden ja ymmärrettävän luomista, tunteiden välittämistä ja inhimillisyyden havainnointia, saatamme olla jo hieman pidemmällä. Sitten tulevat kaikki lyyriset taikakeinot, kielen muovaamisen kyky, tyyli sanoa jo useasti ennen sanottu uudella, erilaisella tavalla, omaperäiset keinot venyttää kieltä kohti lukijan emootioita ja kipupisteitä. Se on vähän kuin pukisit jalkaasi lestiltään mukavat kengät, jotka vielä näyttävät törkeän cooleilta. Sanoilla on suuri vaikutus. Nämä keinot tekevät hyvästä kirj...

Antti Ritvanen: Miten muistat minut Otava, 2016 462 sivua Lainattu kirjastosta Kotimaiset väkevät perhesaagat ja sukuromaanit ovat vahvasti nykykirjailijoista vaikkapa Kjell Westön ja Juha Itkosen taidokasta käsialaa. Ehkä yksi kauneimmista tämän teeman romaaneista on minulle aina ollut Westön Leijat Helsingin yllä , joka alkaa isoilla, avarilla sanoilla Kukaan ei tiennyt paremmin kuin vanhat kertojat: jokaisella tarinalla on alkunsa . Itkosen tavoin Westö käyttää perhetarinan lomassa rock-lyriikkaa ja musiikkia tunnelman lataajana.  Näillä samoilla nappuloilla pelailee Antti Ritvasen esikoinen Miten muistat minut , rockin ja perheen dynamiikan lentoon ajavalla voimalla. Parhaimmillaan romaanissa onkin Westön rouheaa kaihoa menneisyyden perään – kuitenkin ilman sitä runollisuutta, mistä Westön kieli on tunnettua.  Ritvasen tarina on äidin ja pojan mittainen perhekuva, jossa kaikilla muilla jäsenillä on statistinomainen rooli. Miten muistat minut on kantta...