Minä uskon rakkauteen
Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua Otava, 2015 283 s. Se on punaista, se on... Tosirakkaus vaivaannuttaa. Sen ulkopuolista nimittäin. Rakkaudesta puhuminen menee niin helposti imelyyttä ja siirappia valuvaksi sokerikakuksi, että sen makeasta ikeestä pyrkisi mieluiten pakoon. En välitä lukea perinteisiä, viihteellisiä rakkausromaaneja, sillä ne tarjoavat harvoin persoonallisia ratkaisuja, näkökulmia tai tunteita. En siedä asetelmaa, jossa yksin naisesta tulee rakastuessaan ääliö, ja ääliömäisen rakkauden kohteena on linjakas perusheteromies, joka uhkuu voimaa ja komeutta yhden kylän verran. Elämä ei ole täydellisyyttä. Harvoin rakkauskaan. Miksi kirjallisuuden pitäisi olla? Miten kirjoittaa rakkaudesta niin, että sitä kestää kolmensadan sivun verran? Kysykää Eppu Nuotiolta . Tai lukekaa itse: Mutta minä rakastan sinua on löytänyt tavan leipoa perinteisestä tarinasta hieman uudenlaisella muotilla raikkaan kakun. Ei ainoastaan siksi, että päähenkilöt ovat kunnolla ...