Aina joku kesken

Édouard Louis: Väkivallan historia Suomennos: Lotta Toivanen Tammi, 2020 196 sivua  Lainattu kirjastosta He suuntasivat uloskäynnille, ja minä katselin kun he lähtivät. Heti heidän kadottuaan ovesta pimeään tunsin miten sisäelimeni menivät kasaan, olisin halunnut huutaa, mutta huutoa ei tullut, en saanut ilmaa, suu, kurkku, ruokatorvi, keuhkot kutistuivat, kurtistuivat ruttuisiksi kumilätkiksi, henki ei enää kulkenut, olisin halunnut juosta kadulle heidän peräänsä, kunnes nivelet olisivat ratkenneet, pidätellä heitä kädestä, kiskoa takaisin, takertua heihin ja rukoilla heitä jäämään ja olemaan kuuntelematta jos käskisin heitä jättämään minut yksin. (s. 168) Nuoren ranskalaisen kirjailijan Édouard Louis’n toisinkoinen Väkivallan historia on hengästyttävän kiihkeä ja raju romaani siitä, miten ihminen rapisee vähitellen rikki, kun hän on joutunut fyysisen väkivallan uhriksi. Louis’n esikoisromaani Ei enää Eddy ei säästänyt lukijoita, ei kaunistellut köyhän ranskalaisen kylän ...

Édouard Louis: Ei enää Eddy Suomennos: Lotta Toivanen Tammi, 2019 184 sivua Lainattu kirjastosta Minulla ei ole lapsuudesta yhtään onnellista muistoa. En tarkoita, etten olisi niinä vuosina koskaan kokenut onnea ja riemua. Kärsimys nyt vain on totalitaarista: se tuhoaa kaiken mikä ei sovi sen järjestelmään. (s. 11) Me emme olleet kaikkein köyhimpiä. Äiti ja muut halveksivat naapureitamme, joilla oli vielä vähemmän rahaa ja huonosti hoidettu, likainen koti. Koska he eivät tehneet töitä, he kuuluivat asukkaisiin, joita sanottiin pummeiksi, niiksi jotka elää tuilla ja vaan syljeskelee kattoon . (s. 77) Ultimaattinen köyhyys modernin ajan Euroopassa on puutetta niin rahasta ja aineellisesta hyvinvoinnista kuin henkisestä pääomasta, tulevaisuudenvisioista ja rakkaudesta, joiden avulla vaikeimmistakin oloista on mahdollisuus ponnistaa parempaan. Ehkä näistä tärkein on rakkaus. Vanhemmat, jotka rosoisista lähtökohdistaan huolimatta rakastavat lapsiaan pyyteettömästi, pyst...