Aina joku kesken

Petri Karra: Kotiinpaluu – Iloisten ihmisten huvila Gummerus, 2015 327 sivua Kyllähän jokainen tietää, ettei normaaleja perheitä olekaan. Perheiden sisäiset kuviot eivät ole välttämättä helpposelitteisiä tai ulkopuolisen silmin loogisia, saati sitten niitä normaaleja (jos sellainen termi on ikinä edes määriteltävissä). Joskus tuntuu, että perhe on kitkalla kyllästetty yksikkö, jossa samaa geeniperimää kantavat ihmiset menevät raiteiltaan joutuessaan liikaa tekemisiin toistensa kanssa – kaltaistensa mutta kuitenkin ratkaisevalla tavalla erilaisten. Siis yksinkertaisesti sanottuna tulevat hulluiksi toistensa seurassa. Kun lapset aikuistuvat, suhde vanhempiin outoutuu. Kaikki perheet ovat jollakin tavalla hullunkurisia. Nykyaikaisen perhekirjon varjossa ne korttipakan hullunkuriset perheet ovat lähes ikävystyttävän tavallisia. Petri Karran uutuusromaani Kotiinpaluu kertoo erään tällaisen omituisen perheen tarinan farssin voimin. Nelikymppisen Eevert Ylitalon elämäntila...

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni WSOY, 2015 165 sivua Kesä syyskuussa Tiedättekö, mikä harmittaa ehkä eniten modernia kotimaista kirjallisuutta lukiessa? Se kun törmää laiskaan ja liian tavanomaiseen kieleen, josta puuttuvat yllätykset tai omaleimainen kielentaju. Lukiessa syntyy pakonomainen velvoite muokata lauseita uudestaan, koska asiat olisi voinut – tai pitänyt – kirjoittaa toisin. Silloin kun kirjailijan kynä on tarpeeksi vahva, tällaista editointia ei uskalla edes ajatella; lukija tietää, että kirjailija on kapteeni, johon voi luottaa. Olen siis niitä nenäkkäitä lukijoita, joille ei riitä Remeksen tyylinen pelkkä täyteen pakattu tapahtumien jyrkillä, mustilla rinteillä laskettelu. Minä vaadin lumisia maisemia ajatella, pieniä kukkuloita ja keveitä laskuja, puuterilunta ja kunnon myräköitä, joiden keskeltä näkee ilon kiljahduksia synnyttäviä valonpilkahduksia. Siksi olen hieman ihmeissäni. Paljon kehuja niitannut Karoliina Timosen psykologinen trill...

Petteri Paksuniemi: Jouten Avain, 2011 164 s. Helsingin Kallio on pääkaupunkimme Berliini. Se on nuorten aikuisten, trendsettereiden, selmojen, juoppojen ja yksineläjien sulatusuuni, joka näyttäytyy romanttisrähjäisenä pelikenttänä kaikenkirjavalle elämälle. Muistatteko taannoisen samaisen kaupunginosan nimeä kantavan tv-sarjan tai kai olette nähneet ja lukeneet Pussikaljaelokuvan ja - romaanin ? Niissä kaikissa Kallio näyttää herkimmän ja kauneimman fasadinsa, jossa rujoutta on yhtä paljon kuin nostalgiaa ja vehreitä puistoja. Kävelin taannoin elokuisena iltana ystäväni kanssa Kallion kaduilla Huvilateltta-konsertin jälkeen. Katsoimme kuuta, joka mollotti yötaivaalla ja seurasi kulkuamme. Selma Palmu -tekstiililiikkeen edessä pohdimme trikoiden ja ihmisen elämää ja niiden molempien loppumista. Trikoot ostetaan netistä, kukaan ei käytä enää kangasnenäliinoja ja kauppiassukupolvet kuolevat. Sellaisia asioita pystyi käymään läpi vain Kalliossa. Sieltä syntyy tarinoit...