Aina joku kesken

Susanne Maude: Ennen kuin unohdat Gummerus, 2020 361 sivua Lainattu kirjastosta Olin jo pitkään kaivannut kotimaista romaania, joka olisi upottavan pehmeä, veisi minut pois ja toisi kerronnallaan silti lähelle; siis samaistuttava ja kuitenkin sopivasti jotakin aivan muuta kuin oma elämäni. Kirjaa, jonka tarinan haluaisin niellä heti kokonaan enkä antaa piiruakaan periksi nälässäni. Esikoisromaani Ennen kuin unohdat alkaa näin:  1962, SYYSKUU  Uuden tytön silmät ovat haaleaa sinistä. Tyttö seisoo opettajan vieressä lehterillä mustan liitutaulun edessä, ja kun se pyörähtää katsomaan luokan ikkunoita, valo kimaltelee sen silmissä kuin veden pinnalla. Sammaleenvihreä samettimekko.  Siinä se oli. Oliko, voisiko olla?! Eihän romaani saata olla huono, jos alkaa 60-luvulta ja vihreästä samettimekosta. Eikä se toden totta ollutkaan! Kiitos taitava Susanne Maude , etten joutunut pettymään.  Olen joskus miettinyt, luenko toisinaan vääränlaisia kirjoja. Kaipaan tarinan magiaa, ...

Jani Nieminen: Komero LIKE 2019 244 sivua  Lainattu kirjastosta Kirja meni komeroon. Kun runoilija julkaisee esikoisromaaninsa, olisi melkoinen pettymys, ellei romaanin kieli yllättäisi tai palvelisi kokonaisuutta jollakin painavalla tavalla. En ole runoilija Jani Niemisen lyriikkaa lukenut, mutta esikoisromaani Komero lupaa sellaista polkkaa, että saattaisin niistä runoistakin tykätä. Sanotaan se nyt ihan heti: Komero on mahtava. Silloin kun tykkään, olen hyvin saamaton löytämään mitään nurjapuolista. Tästä romaanista pidin niin vakavasti, sen toimivasta kombosta herkkää ja jätkämäistä nuoruudenkuvausta – jotakin siis akselilla maskuliininen-epämaskuliininen asettamatta näitä päitä paremmuusjärjestykseen. Mutta Janiboyn täytyy. Hän on taiteilijasielu, joka ei sopeudu Alamon kylän seisovaan ja miehiseen ilmapiiriin. Alamo sijaitsee jossakin Pohjanmaalla; Seinäjoki on lähin merkittävä pakopaikka. Sinne Janiboykin koulun loputtua pakenee. Alamoa ei todellisuud...

Ensimmäistä kertaa optimistina ja touhukkaan, tulevan koululaisen äitinä yritän olla mukana lukemassa 24 tuntia putkeen monen kirjabloggarin ja himolukijan tapaan. Tänään on Blogistaninan virallinen lukumaratonipäivä. Saavuimme aamupäivästä kotiin Hämeestä, ja pakollisen pyykkäysrundin startattuani ja kassien purkamisen jälkeen keitin kahvit ja avasin koneen. Tästä aloitetaan, ja alla olevia kirjoja olisi tarkoitus yrittää selättää. Ihana Kauko on odottanut jo kauan lukuvuoroaan, ja Seljan ostin alesta juuri tätä päivää varten. En malttanut olla kokeilematta sitä jo. Voi ei – teksti sopii niin, on niin minua, joten Taivaalta tippuvista asioista on helppo aloittaa. Paul Nykistä tuli mukaan pinoon hetken mielijohteesta; en ole yhtään varma, onko herra minulle sopivaa seuraa. Lukumaratonissani on useita haasteita: 6-vuotias lupasi olla mukana apulaislukijana ja on odottanut tätä sunnuntaita, mutta tosipaikan tullen kaikki muu kotona onkin mielenkiintoisempaa (kuten yksin kukill...

Peter Franzén: Samoilla silmillä Tammi, 2013 223 sivua Kirja hyllyssä Voi ei, Peter. Olisin niin kovasti tahtonut pitää teini-ikäisen Peten tarinasta. Tai pidinhän minä, mutta vähemmällä volyymillä kuin olin odottanut. Huumaannuin kiehtovasta aloituksestasi; lähdit heti replikoimaan Keminmaan kaunistelemattomalla murteella: ”Ookko koskaan nähäny miten meri hengittää jään alla?” kysyy Pete äidiltään kesäisenä rantapäivänä (s. 7). Paikallismurteessa pysyminen onkin jos mikä Samoilla silmillä -romaanin parasta antia. Peter Franzénin esikoisteos Tumman veden päällä oli aikoinaan arvostelumenestys, ja minäkin ihastuin tunnetun näyttelijän avoimuuteen lapsuudestaan, jota värittivät alkoholin turmelemat aikuiset ja pohjoisen Suomen jatkuva valottomuus. Itselläni on heikkous säröllisiin lapsuustarinoihin; ja sellaisten lasien läpi katsottuna Franzénin esikoisromaani oli kuin vastaus alituisen hyvän kirjan kaipuuseen. Ennakko-odotuksia jatkolle latautui. Samoilla silmi...