Aina joku kesken

Elin Willows: Sisämaa (Inlandet) Suomennos: Raija Rintamäki Teos & Förlaget 2018 191 sivua Lainattu kirjastosta Bloggari luki kirjan ja söi jugurttia On maanantaiyö, kuusi minuuttia vaille tiistai, kun suljen kirjan kannet. Olen hämilläni. Juuri hetki sitten, viimeisen virkkeen kohdalla sisimpäni lävisti ajatus, etten tahdo erota. Haluan kertoa siitä, nousta sängystä ja rynnätä koneelle purkamaan tyynylläni vellovia tunteita. Niitä mitä Elin Willows on saanut aikaan. Willows on tehnyt viimeisellä sivullaan U-käännöksen. Minäkin tahdon tehdä sellaisen, palata takaisin johonkin kirjan sisäiseen, vaikka en pysty ymmärtämään miksi. Mitä minä juuri oikeastaan luin? Yritän avata jonkin yöpöydälläni lojuvista kirjoista päästäkseni tunteesta eroon. Ehkä karua Herta Mülleriä ja hänen fasaanitarinaansa; vai sittenkin Julian Barnesia ? Ei, ne eivät jotenkin nyt yhtään sovi. Kynnetään liian syvällä. Pitää olla kepeämpää. Avaan puolalaisen Tomek Tryznan ”haikean runollisen” M...

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa Gummerus 2018 175 sivua Lainattu kirjastosta Hyvä tarina on sellainen, että joskus se nousee kaiken kirjoitetun yli todellisemmaksi kuin ihmeellinen kieli, jota proosateoksissa yleensä kunnioitan. Toisaalta ihmeellinenkään kieli ei kanna, jos tarina sen takana on löysä, yllätyksetön ja olematon. (Yhdistelmä molempia, kielen hienoutta ja tarinan taikaa, on toisinaan sietämättömän ihanaa.) Hyvä tarina on sellainen, että se voisi olla mahdollinen tai että lukiessa ei koko ajan nytkähdä kyseenalaistamisen tasolle, jossa kirjan tapahtumat ja henkilöiden siirrot herättävät ajatuksia tai jopa ärtymystä. On ihana asia uskoa kirjoittajaan, luottaa häneen. Anna-Liisa Ahokummun esikoisromaanissa Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa on hyvä tarina. Erilainen, mahdollinen ja hyvin rakennettu. Symbolitasolla kuljetaan perhostutkijan ja -kerääjän maailmassa, ja toisella tasolla taas etsitään sodassa kadonnutta ...

Hanna Hauru : Jääkansi Like 2017 117 sivua Lainattu kirjastosta     Illalla opettaja tuli jälleen meille ja toi minulle naapurinpojan kuluneet kengät. Hän katsoi kiitosta odottaen Bettiä, joka oli niin vihainen, että tärisi eikä saanut sanoja ulos. Kun opettaja lähti, Betti otti hameen yltään ja saksi sen pieniksi paloiksi. Kun aamulla laskeuduin pankolta, penkillä lojui mekontapainen. Se oli ommeltu rumalla jäljellä, mutta se oli lämmin. Hanna Haurun Jääkansi oli yksi viime vuoden kuudesta Finlandia-palkintoehdokkaasta. Siinä missä palkinnon napanneen Juha Hurmeen Niemi lavertelee ja seikkailee mahtipontisesti satoja sivuja pitkin poikin Suomen historiaa, on Jääkansi tiivistynyt yhden kylmäksi pohjoissuomalaiseksi mökiksi, jossa värjötellään, riistetään ja murrutaan. Romaani on muodoltaan ohut, mutta sen sisältö kätkee niin suuria asioita ja tunteita, että se tuntuu monisatasivuisen raskaalta. Raskaus on nyt hyvä asia. Raskaus on sitä, että kirja ...

Joka vuoden alussa kotimaiset kirjabloggaajat valitsevat edellisen vuoden parhaimmat kirjat neljässä eri kategoriassa:  Blogistanian Finlandia  annetaan parhaalle Suomessa julkaistulle suomen-, ruotsin- tai saamenkieliselle kaunokirjalle.  Globalia -palkinto menee puolestaan käännetylle, alun perin ulkomailla ilmestyneelle kaunokirjalle.  Kuopus -palkinnon saa kotimainen lasten- tai nuortenkirja, ja neljäs kategoria on  Blogistanian Tieto . Se jaetaan parhaalle tietokirjalle, joka voi olla kotimainen tai käännetty. Viime vuonna käsiini osui uskomattoman monta hienoa kotimaista romaania. Kun niistä olisi pitänyt valita vain kolme ja nekin laittaa jonkinlaiseen paremmuusjärjestykseen, tehtävä tuntui niin epäreilulta, vaikealta ja suorastaan kiusalliselta, että ajattelin vain jättäytyä hiljaa tästä äänestyksestä pois. En halua valita, en halua laittaa itselleni arvokasta kynätaidetta jonkinlaiseen pakotettuun järjestykseen ja sulkea samalla joitakin kullanarvo...