Aina joku kesken

Jasmine Westerlund: Olly Donnerin kiehtova elämä WSOY 2022 279 sivua Lainattu kirjastosta   Narratiivinen tietokirjallisuus on moderni tapa tutkia esimerkiksi merkittäviä henkilöitä tai ajan ilmiöitä. Siinä tutkija ja kirjailija tuo itsensä mukaan teokseen aiheen rinnalle, käyttää kerrontaan fiktiosta tuttuja keinoja. Hän ei siis sulje itseään tekijänä teoksen ulkopuolelle vaan osoittaa intohimonsa lukijalle suoraan. Tämän genren kenties eniten puhetta viime aikoina herättäneet teokset ovat varmastikin Bea Uusman Naparetki sekä Mia Kankimäen ne kuuluisat Yönaiset . Kirjallisuudentutkija Jasmine Westerlund sukeltaa Olly Donnerista kertovassa huikeassa aikalaiskuvauksessa samaan syvään päätyyn. Olly Donnerin kiehtova elämä kertoo Sinebrychoffin kuuluisaan panimosukuun vuonna 1881 syntyneestä Ollysta (Olga), hänen matkoistaan ja loisteliaasta hotellielämästä Keski-Euroopassa yli sadan vuoden takaa. Olly oli yhdessä aviomiehensä Uno Donnerin kanssa varsinainen kosmopoliitti, a...

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin Otava, 2018 447 sivua Omasta kirjahyllystä      Tästä kirjoittaminen tuntuu typerältä. Minulla ei ole oikeita sanoja. Ei ole ehjiä, hyviä, kokonaisesti mihinkään vastaavia lauseita, lauseita, jotka kuvaavat juuri ja ainoastaan sitä, mitä tapahtui ja mitä voi tapahtua, miten asiat voivatkin avautua, miten kaikki merkitsee ja vastaa kaikkeen, miten kiihko syntyy, mihin väliin se punoo merkillisiä seittejään ja millaisia tai miksi; ennen kaikkea ei ole vastausta kysymykseen miksi : miksi juuri tämä kirja? Tuntuu että pitäisi ehdottomasti sanoa jotakin, mitä tästä kirjasta ei ole vielä sanottu. Oikeastaan en ole edes lukenut mitään mitä kirjasta on sanottu, joten kaikki mitä sanoisin, olisi minulle itselleni uutta, ihmeellistä. Haluaisin kuitenkin tavoittaa jotakin valtavaa, lähes selittämätöntä, ikään kuin avata sisimpääni kuten Mia Kankimäki avaa omaansa, vastalahjaksi, ja päästää sinut joka tätä arviota lukee,...

Saako sanoa huoh? Viime viikko ennen vappua oli melkomoista kellon perässä juoksemista, kun normaalityöpäivän päätteeksi  kävin  mm. kolmena iltana parilla eri kurssilla. Olin muun muassa oppimassa lisää valokuvauksesta. Epäröin oppimisen lopullista tulosta, mutta ainakin ihastuin amerikkalaisen Richard Avedonin mustavalkoiseen muotokuva-ajatteluun niin, että voisin siirtyä väreistä harmaaseen maailmaan! Avedonin pelkistetyt ja riisutut kuvat varsinkin keskilännen ihmisistä puhuttelivat rujoa puolta minussa, joka kaikessa taiteessa arvostaa enemmän aitoa rumuutta kuin teennäistä sievistelyä. Suomalaisen Esko Männikön valokuvat ovat toimineet minulle samalla tavoin. Estetiikka on vaikea laji; kaikki ei toimi kaikille. En silti tarkoita, että rujoutta etsiessäni haluaisin katsella kuvia ulosteista tai vaikkapa viiltelystä. Ihminen voi avoimena ja paljaana olla rujo ja siksi katsottavan kaunis. Samuel Beckett Avedonin silmin vuonna 1979 Mukavien kiireiden vuoksi k...