Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2021.

Kansallisteatteri, Miika Nousiaisen Pintaremontti, ensi-ilta 27.10.2021

Kuva
Kuva: Kansallisteatteri / Stefan Bremer Tämä postaus on mm. työkiireiden vuoksi todella myöhästynyt, mutta ajattelin joka tapauksessa suositella kaikille harmaan marraskuun keskellä rimpuileville teatterin ystäville todella toimivaa piristysruisketta! Sellaisen tarjoilee Kansallisteatterin Suuri näyttämö, jossa kirjailija Miika Nousiaisen Pintaremontti -romaani on Irene Ahon ohjaamana muokattu pastelliväriseksi ja eteerisen kauniiksi komediaksi. Enpä olisi uskonut, että sanat eteerinen ja komedia sopivat yhteen, mutta jotenkin tällä tavalla haluan Pintaremonttia kuvailla. En ole lukenut itse romaania. Itse asiassa luulin myös, että kirja kertoisi siitä, mihin nimi viittaa: jokin remppafarssi. Mutta kyseessä onkin parisuhdefarssi, kertomus siitä, miten sen oikean löytäminen on nykymaailmassa hankalaa, ja vaikka oikea olisikin löytynyt, parisuhteessa kahden ihmisen erilaisten toiveiden yhteensovittaminen vaatii vähintään vasaraa, sahaa ja iskuporaa. Kuva: Kansallisteatteri / St

Onnistuneet messut – kiitos!

Kuva
Helsingin kirjamessut Messukeskuksessa 28.-31.10.2021 Vaikka edellisessä messukirjoituksessani pohdinkin kirjamessujen merkitystä, kirkastuu katse aina, kun paras on ohi. Osallistuin tänä vuonna messuille kolmena päivänä; torstain lisäksi käväisin Pasilassa lauantaina, ja sunnuntaina vietinkin siellä ruhtinaalliset 6 tuntia. Vuoteen 2019 verrattuna väljyys oli uusi elementti, josta ei voinut olla viehättymättä. Esikoiset lavalla Sunnuntaina suuntasin messuille heti aamuksi kuuntelemaan haastattelun, jonka olen pyrkinyt joka messuvuosi sisällyttämään käyntiini. Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaat lavalla kiinnostaa aina, koska haluan säilyttää kosketuksen siihen, millaisia tekijöitä ja tekstejä nykykirjallisuudella on lukijalle tarjota. Koska luen pääosin kotimaista kirjallisuutta, pyrin pysymään ajan tasalla myös ilmestyneistä esikoisteoksista. Hesarin ehdokkaat onnistuvat yllättämään vuodesta toiseen. Koskaan ei ole 10 ehdokkaan joukossa ollut sellaista suoraa, et

Genreseikkailu III: Sadun tuolla puolen

Kuva
Ruth Hogan: Queenie Malonen paratiisihotelli Suomennos: Susanna Tuomi-Giddings Bazar, 2021 349 sivua Lainattu kirjastosta Viime vuonna kokeilin seikkailla pari kertaa sellaisen kirjallisuuden parissa, jota en oikeastaan koskaan lue: nuorten tai YA-kirjallisuuden ja chick litin. Ns. feel good -romaanit, jotka useimmiten tuntuvat olevan brittiläistä tai amerikkalaista käännöskirjallisuutta, eivät taida myöskään olla minua varten, mutta pään tuulettaminen luutuneista kuvioita tekee toki hyvää kelle tahansa. Ruth Hoganin uutukainen Queenie Malonen paratiisihotelli houkutteli lukemaan kannellaan, joka on herkullinen värien ja muotojen sommitelma. Tällaiseen kirjaan tarttuu mielellään, sillä en ole lainkaan mustien ja synkkien kirjankansien ystävä. Romaani kertoo nelikymppisestä säästöliekillä eläneestä Tildasta, jonka lapsuus on ollut varsin kivulias ja erilainen. Isän kadottua oudosti kuvioista hänen äitinsä on laittanut Tildan kasvamaan toiselle paikkakunnalle sisäoppilaitoksee