Aina joku kesken

Kaj Korkea-aho: Paha kirja Otava, 2015 317 sivua Kun kirjan nimeksi antaa Onda boken – Paha kirja , niin onhan se nyt kovin lupaavaa, jotten sanoisi kosiskelevaa. Jossakin vaiheessa syksyllä törmäsin Pahaan kirjaan netissä vähän kaikkialla ja etenkin törmäsin kehuihin. Tai ainoastaan kehuihin. Ihmettelin, miten minulla on suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa sellainen nolo aukko, ettei Kaj Korkea-aho ollut tuttu. Kirjamessuilla kävin kurkistamassa kirjailijan missiota ja päätin lukea romaanin heti, kun ehtisin. Mitä syntyy, kun yhdistetään Turku – tai siis Åbo, kirjallisuustieteiden laitos, opiskelijaelämä, huumeet sekä kielletty ja kadonnut mystinen käsikirjoitus, jolla on karmiva maine? No sellaisista juureksista syntyy nystyröitä kutkuttava keitos. Hieman taidetta ja sivistystä, ripaus mystiikkaa ja rakkautta, kourallinen erilaisia ihmiskohtaloita ja kuolemia – siinä on Paha kirja kaikessa yksinkertaisuudessaan. Åbo Akademien kirjallisuustieteen laitoksen ...

Kirjan alku. On uudenvuoden aatonaatto ja kotonani kuusivuotiaiden helvetti valloillaan. Niitä on kolme, ja niistä lähtee enemmän ääntä kuin huomenna puolelta öin raketeista. Olen illan aikana ehtinyt komentaa muutaman kymmentä kertaa, mutta sehän nyt on kuin huutaisi tyhjiä sanoja mustaan metsään.  Minulla ei ole omaa työhuonetta, jonne vetäytyä rauhaan ajattelemaan. Jos haluan kirjoittaa ennen iltakymmentä, on ainoa vaihtoehto sopeutua olohuoneessa äänimaailmaan ympärillä tai karjua lapset yhteen huoneeseen suljetun oven taa. Niin, sitä jälkimmäistäkin kokeilin. Se toimi noin puolisen tuntia, kun huoneeseen rakennettu maja oli vielä tarpeeksi jännä. Nyt ne pääsivät vapaiksi ja leviävät kotimme joka sopukkaan. Mutta eivätpähän ole ipadilla. Ne leikkivät, ovat hippaa, toteuttavat itseään. Siitä on vaikea tänä digiaikana rankaista. Ja toisaalta: kolmesta voin kaksi ulkoistaa viimeistään tunnin päästä – jei! Mutta eihän minun noista vapaista sieluista pitänyt kirjoittaa vaan...