Aina joku kesken

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana Suomennos: Jaana Kapari-Jatta Kirjapaja 2019 340 sivua Lainattu kirjastosta Oikealla näkyvä H niin kuin haukka mainittu kirjassa! Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna on outoa ajatella, että jossakin pienessä kylässä joku pystyy pitämään pystyssä kirjakauppaa, jossa myydään uusia kirjoja mutta ennen kaikkea vanhoja ja käytettyjä. Vaikka talvikaudet kenties kitkutellaan, kesä ja verkkokauppamyynti tuovat sen verran asiakkaita ja rahaa kassaan, että pystyssä pysyminen on mahdollista. Sysmässä on ollut 20-luvulta asti yksityinen kirjakauppa, punaisessa puutalossa se ”Suomen kaunein kirjakauppa”. Itse olen kaupan nähnyt ikävä kyllä vain suljettuna ulkoapäin mutta kuullut, että se on varsin sympaattinen ja ihana – ja harvinainen. Tai oli. Puskaradio nimittäin kertoo, että vuoden alussa Sysmän kirjakauppa joutui sulkemaan ovensa sekin. Mennyt maailma kuolee ja kutistuu: kaupankäynti on jatkuvassa hakkuutilassa; kirves heiluu ja kaataa...

Aila Meriluoto: Kimeä metsä WSOY, 2002 126 sivua Lainattu kirjastosta Yle on jakanut omaa runouspalkintoaan Tanssiva karhu vuodesta 1994 lähtien. Tuolloin palkinnon sai Sirkka Turkan Sielun veli . Palkinto juhlii tänä vuonna 25. vuottaan, ja sen kunniaksi Yle haastaa lukijat mukaan jakamaan lukukokemuksiaan ( #tanssivakarhu25 ). Tämän vuoden voittaja julkaistaan heinäkuussa Kajaanin runoviikoilla. Joukko kirjabloggaajia lähti Ylen runohaasteeseen mukaan. Kukin bloggaaja sai valita vuoden ja runoilijan; itse nappasin vuoden 2002 voittajan Aila Meriluodon ja runoteoksen Kimeä metsä . Koostesivu bloggareiden Tanssiva karhu -runokirjojen arvioista löytyy Ylen sivuilta . Metsä, jota kukaan ei kuule Aila Meriluodon vuonna 1971 ilmestynyt Peter-Peter -kirjeromaani teki minuun jokin aika sitten vaikutuksen, sillä tekstin intensiivisyys ja päähenkilö Sannan ajatukset ovat upean ajattomia, jopa moderneja. Jotenkin kuvittelin, että aika kuultaisi yli 40 vuotta vanhan Meriluo...

Niina Mero: Englantilainen romanssi Gummerus 2019 379 sivua Lainattu kirjastosta Kartanoromantiikka on varmaankin ainoa sana, joka ei  vallan karmeasti  ärsytä minua romantiikka-henkisessä sanastossa. Siihen sentään sisältyy vihjaus vanhoista taloista, joissa elää vielä menneen ajan autenttinen geist, rosoisuus, maaseudun rauha, muratit, ehkä hevoset ja kaikkinainen arjen pysähtyneisyys. Hiljaisuus, jonka täyttää vain satunnainen koiranhaukunta tai pääskyn luritus. Kartanoromantiikassa paistaa aina aurinko ja tuoksuu mehevä puutarha. Minulle sanasta ei löydy silti komeaa kartanonisäntää, jokanaisen heathcliffiä, jota maailma on murjonut ja joka janoaa vain sitä ainoaa oikeaa rakkautta. Sidon kartanonromantiikan paikkoihin, rakennuksiin ja kadonneeseen aikaan, en ihmisiin. Siinä mielessä olen romantikko, mutta itse romanttinen kirjallisuus nostaa ihokarvani ilkeällä tavalla pystyyn. Miksikö? No enpä tiedä. Olen vain allerginen asetelmalle nainen, mies & t...