Aina joku kesken

Mikko Viljanen: Onni Teos 2020 259 sivua Lainattu kirjastosta Astuin omaan huoneeseeni ja vilkaisin pihalle, näin kaikki tutut maamerkit kaukaisuudessa, vieno tuuli liikutti lehtiä puissa ja minuun iski syvä surumielisyys, tuntui kuin olisin viettänyt jotain loputtoman pitkää pyhää tietämättä minkä kunniaksi sitä oikein vietettiin.   Vaikka seuraankin kotimaista kirja-alaa ja sen uusia julkaisuja melko tiiviisti, vielä pulpahtelee eteen kirjailijoita, joista en ole oikeastaan kuullutkaan. Neljännen romaaninsa viime vuonna julkaissut Mikko Viljanen on yksi sellainen. Koronavuosi on luonnollisesti sortanut etenkin taide- ja kulttuurialoja. Vaikka kirjallisuus voi kenties paremmin kuin pitkään aikaan (ihmisillä on nyt enemmän aikaa lukea), erilaiset markkinointi- ja messutapahtumat ovat romuttaneet uutuuskirjojen esiinmarssin. Jos seuraat aktiivisesti somessa kirjallisuuskenttää, kustantajien sivuja ja aktiivisia kirjablogeja, pysyt kärryillä, mutta muu massoja liikuttava markki...

Susanne Maude: Ennen kuin unohdat Gummerus, 2020 361 sivua Lainattu kirjastosta Olin jo pitkään kaivannut kotimaista romaania, joka olisi upottavan pehmeä, veisi minut pois ja toisi kerronnallaan silti lähelle; siis samaistuttava ja kuitenkin sopivasti jotakin aivan muuta kuin oma elämäni. Kirjaa, jonka tarinan haluaisin niellä heti kokonaan enkä antaa piiruakaan periksi nälässäni. Esikoisromaani Ennen kuin unohdat alkaa näin:  1962, SYYSKUU  Uuden tytön silmät ovat haaleaa sinistä. Tyttö seisoo opettajan vieressä lehterillä mustan liitutaulun edessä, ja kun se pyörähtää katsomaan luokan ikkunoita, valo kimaltelee sen silmissä kuin veden pinnalla. Sammaleenvihreä samettimekko.  Siinä se oli. Oliko, voisiko olla?! Eihän romaani saata olla huono, jos alkaa 60-luvulta ja vihreästä samettimekosta. Eikä se toden totta ollutkaan! Kiitos taitava Susanne Maude , etten joutunut pettymään.  Olen joskus miettinyt, luenko toisinaan vääränlaisia kirjoja. Kaipaan tarinan magiaa, ...

Helsingin kirjamessut Messukeskuksessa 24.-27.10.2019 Toinen messupäiväni tänä vuonna oli lauantaina 26.10., jolloin kirjamessuilla oli jo selvästi enemmän kuhinaa heti aamukymmeneltä (messujen vilkkain päivä, selvisi myöhemmin). Jo niin monilta vuosilta tuttu tasaisen kiirehtivä aamuinen letka Pasilan juna-asemalta kohti messukeskusta lähentelee jo pyhää kulkuetta. Kuljemme määrätietoisesti kohti hallia, ja joka vuosi minut valtaa äärimmäinen ihmetys jonossa talsiessani: miten niin kirjallisuus tekee kuolemaa, keitä ovat nämä kaikki koleassa lauantaisäässä kirjojen perään hipsivät ihmiset, mikä on heidän salaisuutensa, tarinansa, miksi he ovat täällä juuri tänään? Miksi hekin rakastavat kirjoja? Aika monta mielenkiintoista - S&S-kustantamon laatua  Minussa on aina asunut epämääräinen kaupallisuuden ja antikaupallisuuden ristiriita: en ole täysin markkinatalouden vietävissä oleva, turhuuksia kaipaava ihminen, mutta olen jo lapsesta asti ymmärtänyt, että kaupall...

Jani Nieminen: Komero LIKE 2019 244 sivua  Lainattu kirjastosta Kirja meni komeroon. Kun runoilija julkaisee esikoisromaaninsa, olisi melkoinen pettymys, ellei romaanin kieli yllättäisi tai palvelisi kokonaisuutta jollakin painavalla tavalla. En ole runoilija Jani Niemisen lyriikkaa lukenut, mutta esikoisromaani Komero lupaa sellaista polkkaa, että saattaisin niistä runoistakin tykätä. Sanotaan se nyt ihan heti: Komero on mahtava. Silloin kun tykkään, olen hyvin saamaton löytämään mitään nurjapuolista. Tästä romaanista pidin niin vakavasti, sen toimivasta kombosta herkkää ja jätkämäistä nuoruudenkuvausta – jotakin siis akselilla maskuliininen-epämaskuliininen asettamatta näitä päitä paremmuusjärjestykseen. Mutta Janiboyn täytyy. Hän on taiteilijasielu, joka ei sopeudu Alamon kylän seisovaan ja miehiseen ilmapiiriin. Alamo sijaitsee jossakin Pohjanmaalla; Seinäjoki on lähin merkittävä pakopaikka. Sinne Janiboykin koulun loputtua pakenee. Alamoa ei todellisuud...