Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2015.

Liekki auringossa

Kuva
Tua Harno: Oranssi maa Otava, 2015 336 s. Tuollaisilla matkoilla, Sanna sanoi, jännite on aina siinä, selviääkö ihminen omista ajatuksistaan. Onko hänen elämänliekkinsä tarpeeksi voimakas, jaksaako se palaa, kun kädet ja jalat lakkaavat kantamasta, kun iho hiertyy irti. Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle. Miten kauas, se riippuu lähtijästä. Kaikille ihmisille ei meneminen ole mahdollista; sielu eivätkä jalat kanna, mutta kun kaikki maailman tähdet asettuvat oikeaan asentoonsa ja lähteminen mahdollistuu, voi syntyä merkittäviä tarinoita kuten Oranssi maa . Tua Harnon muutaman vuoden takainen esikoisteos Ne jotka jäävät oli taidokas, kauniisti kudottu kertomus isistä, äideistä ja tyttäristä. Täysin ulkopuolinen seikka kirja-arvioissa, mutta voih niin kovin inhimillinen, on esikoiskirjailijan ja lukijan lyhyt kohtaaminen 2013 kirjamessuilla HS:n esikoispalkintoehdokkaiden paneelikeskustelun jälkeen. Ne 20 ensimmäistä sekuntia, tiedättehän. Harno oli ihastutta

Rehellisyydestä

Kuva
Mathias Rosenlund: Vaskivuorentie 20 Schildts & Söderströms, 2013 159 sivua Lienen typerä ja ennakkoluuloinen, kun ajatus suomenruotsalaisesta köyhästä tuntui minusta vielä jokin aika siten vähän paradoksilta. Eihän sellaisia ole. Kaikilla suomenruotsalaisilla on asiat hyvin. On ahdasmielistä olettaa elämässä ylipäätään mitään, varsinkaan ihmisistä. Rohkea ja lahjakas suomenruotsalainen Mathias Rosenlund kirjoitti pari vuotta sitten esikoisromaaninsa siitä, mitä on olla köyhä nyky-Suomessa. Omaelämäkerrallisesta kirjasta Vaskivuorentie 20 ( Kopparbergsvägen 20 ) tuli ilmestyttyään jonkinlainen kirjallinen tapaus, useastakin syystä: Se oli avoin tilitys lapsiperheen elämästä ilman säännöllisiä tuloja sosiaalitukiviidakossa, paljastus masennuksen vaikutuksesta perheeseen, uskomus köyhyyden periytymisestä sukupolvelta toiselle. Sen lisäksi romaani oli suomenruotsalaisen humanistin, kirjallisuuskriitikon ja -keskustelijan puheenvuoro – kriitikon, joka kirjoitti main

Kadonneet vastaukset

Kuva
Roope Sarvilinna: Kateissa Tammi, 2015 176 sivua Niin se homma menee, ei olla kaksosia, yks jätkä jää, toinen lähtee. Katoaminen on aina jonkin kuolemista. Useimmiten surevien joukko jää. Katoamisesta puuttuu kuitenkin reiluus ja kohtuus; kuoleman edessä surevalle läheiselle jää enemmän vastauksia ja asiat voi asettaa mittasuhteisiin. Mutta millainen on mittasuhde, kun lähiomainen katoaa jäljettömiin? Espoolaisen ortopedi Roope Sarvilinnan erikoinen esikoisteos Kateissa kertoo lyhyesti kuin päiväkirjaottein kahden veljeksen liittoutumasta, josta toinen sanoutuu yllättäen aikuisiällä irti ja katoaa maailmalle kokemaan ja näkemään asioita useaksi vuodeksi. Veljet ovat olleet aina läheisiä, mutta heidän polkunsa ja valintansa ovat poikenneet toisistaan. Toisesta tulee enemmän se taivaanrannanmaalari ja tuhlaajapoika, ja toinen taas kulkee odotetun tien opiskelun, uran, perheen ja kesämökin kautta kohti vakaata keski-ikää. Jäljelle jäänyt Höntynen ryhtyy etsimään

Metallimiehen tarina

Kuva
Joonas Konstig: Perkele Gummerus, 2015 584 sivua Kirja mustaa nahkaa Ensin oli rhythm and blues. Afroamerikkalaisten miesten populäärimusiikki, josta 50-luvulla kehittyi villimpi ja aggressiivisempi rock and roll. Kun 60-luku taittui seuraavaan kymmeneen, syntyi uusi ilmiö, metallimusiikki. Se on kaikista rock and rollin alalajeista ”äärimmäisin, kun puhutaan äänenvoimakkuudesta, miehisyydestä ja mahtipontisuudesta” ( wikipedia.fi ). Miehistä ja mahtipontista. Juuri tästä tematiikasta Joonas Konstig on kirjoittanut uusimman romaaninsa Perkele . Se on tarina kahdesta erilaisesta lapsuudenystävästä, Rekosta ja Miikasta, joiden elämät risteytyvät kymmeniä vuosia myöhemmin. Miikasta on tullut maailmanlaajuisesti palvotun hevibändin solisti. Reko taas on entinen rauhanturvaaja, jonka perheetön elämä on paikoilleen pysähtynyttä, kunnes hänet kutsutaan turvamieheksi Miikan Total War -bändin kiertueelle. Siinä missä Perkele on kuvaus kahden miehen eri tavasta käsitellä ja hyvä