Aina joku kesken

Jarkko Laine: Niin kulki Kolumbus Otava, 1969 Ostettu divarista     Yhtenäisyys on voimaa. Vallankumouksessa. Minä istun tämän maailman kahviloissa ja katselen, miten lokakuiden äänettömät raggarit mukiloivat Leninin katuun. Yhtenäisyys on voimaa. Minä seison tämän maailman kusiputkissa ja kuuntelen, miten lokakuiden mustat paloautot kiitävät halki öisen kaupungin.     Kuka on kaikkialla? ja kuka ei missään? Kun villi 60-luku kääntyi kohti loppuaan, purjehti tuon ajan hipsterien aate, beat-sukupolven lohduton ääni Amerikasta viimein piskuiseen Suomeenkin. Turkulaisen underground-runoilija Jarkko Laineen väitetään olleen kyseisen kulttuurimuodon airut. Beat-kirjallisuuden jenkki-isien rooleissa patsastelevat sellaiset suurnimet kuten Jack Kerouac, Allen Ginsberg ja William ”The Naked Lunch” S. Burroughs. Beat-sukupolvi vaikutti 50–60-luvuilla etenkin New Yorkissa ja San Franciscossa. Suuntauksen boheemit edustajat olivat oman määritelmä...

Philip Teir: Talvisota – avioliittoromaani Suomennos: Jaana Nikula Otava, 2013 345 sivua Lainattu kirjastosta Määritelkääpä hyvä romaani. Tai määritelkää nyt ensin hyvä . Jos nimeämme tämän adjektiivin synonyymiksi tasokkaalle, kun puhutaan kirjallisuudesta, emme ole päässeet kirjasta pidemmälle. Jos oletamme kuitenkin rohkeasti, että tasokkuus on jonkinlaista suurta viitsimistä, yrittämistä synnyttää tarinan ja lukijan välille silta, jossa ajatukset kulkevat molempiin suuntiin, toden ja ymmärrettävän luomista, tunteiden välittämistä ja inhimillisyyden havainnointia, saatamme olla jo hieman pidemmällä. Sitten tulevat kaikki lyyriset taikakeinot, kielen muovaamisen kyky, tyyli sanoa jo useasti ennen sanottu uudella, erilaisella tavalla, omaperäiset keinot venyttää kieltä kohti lukijan emootioita ja kipupisteitä. Se on vähän kuin pukisit jalkaasi lestiltään mukavat kengät, jotka vielä näyttävät törkeän cooleilta. Sanoilla on suuri vaikutus. Nämä keinot tekevät hyvästä kirj...

Marko Annala: Värityskirja LIKE, 2017 203 sivua Lainattu kirjastosta Yritän sanoa jotakin, mutta puheeni katkeilee, sillä koko kehoni tärisee kuin olisin paleltumaisillani. Olen upottanut kaiken tarmoni muuttoon, sysännyt tunteeni syrjään ja sen seurauksena syvälle kehoni sisään piilottamani suru on pingottunut kireälle kuin liian tiukalle viritetty kitarankieli, odottaen vain niitä muutamaa viimeistä viritystapin pyöräytystä, jotka katkaistessaan kielen päästäisivät sen viimeinkin vapaaksi. Jossakin määrin pitää paikkansa, että menestys vaatii uhrauksia ja taiteilijoiden on elettävä poikkeuksellisen vaikea lapsuus kehittyäkseen kohti menestystä. Tietenkin riippuu taiteenlajista ja siitä millaista versiota omasta lajistaan kehittää, mutta ympäristöllä on kieltämättä monien muusikkojen elämässä ollut merkittävä vaikutus heidän uralleen. Kärsimyksen kautta voittoonko siis? Menestyneen kotimaisen raskasmetalliyhtye Mokoman solisti Marko Annala ei totisesti ole poikkeus ...