Aina joku kesken

Minna Rytisalo: Lempi Gummerus, 2016 230 sivua Lainattu kirjastosta Kun esikoisteos tarttuu historialliseen ja kipeään aiheeseen, jonka raamit ovat jonkun todellisen ihmisen elämässä olleet varmasti totta, liikutaan sameilla vesillä. Siellä karikot vaanivat ja uimataito joutuu todella koetukselle. Fiktio, joka vain jäljittelee elämää ja perustuu monelta osin huijaamiseen, voi toisinaan kuitenkin tuntua todemmalta kuin jopa oma elämä. On aina rohkeutta kirjoittaa historiaa romaaniksi, koska jo pelkästään kirjoittaminen on rohkeutta. Minna Rytisalo , tuo äidinkielen opettaja Kuusamosta, ei ilmeisesti mene sieltä, missä aita on matalin, vaan kädet puuskassa – kuten kirjansa kansiliperissä – kauhoo päättäväisesti eteenpäin erinomaisella esikoisellaan.   Eteerisen kaunis lähihistoriaamme kertaava Lempi on juuri sitä kaikkea miltä tuo vaaleanvihreä kirja esineenäkin näyttää: Lempi on vahva, herkkä, hieno ja taiten hiottu romaani, jonka ei taatusti pitäisi jättää lukijaan...

Olen ollut kaksi viikkoa lomalla koneestani ja ajatuksistani. Olen ottanut kesää vastaan ja armottomasti laiskotellut kaikesta työnteosta sellaisen syksyn ja kevään jälkeen, etten moista aikaa enää samassa muodossa halua elämääni. Eikä samaa muotoa ole tulossakaan. Syksyllä kaikki muuttuu. Olen ollut kaksi viikkoa blogi-offline ja osan aikaa myös some-offline. Hetkittäin tuntui, kuin olisin kadonnut jonnekin toiseen maahan ja muut ihmiset jatkaneet kesää vanhassa. Kaksi viikkoa on lyhyt aika, mutta kun töissä on tottunut olemaan koko ajan tiedon äärellä, hetkittäinen mediakatko pyöristää mielen. Mitä tapahtuisi, jos luopuisi arjessa netin käytöstä ja somettamisesta? Tuskin olen edes kovin digitaalinen; käyn alati vähän tokkurassa kuten vanha kaappikello. Olen ehkä nopea ajatuksissani ja puheissani, mutta appsien ja viestikanavien käyttäjänä ihan varma hitailija. Ei, Pokemoneja jahtaamassa ette minua tapaa. Jahtaan nyt ensi alkuun karanneet ajatukset kiinni. Tänään maanantaina ...