Aina joku kesken

Lassi Sinkkonen: Solveigin laulu WSOY, 1980 (6. painos), ilmestynyt 1970 248 sivua Lainattu kirjastosta Osallistun nyt ensimmäisen kerran kirjabloggareiden seitsemättä kertaa järjestämään klassikkohaasteeseen, jossa on tietenkin tarkoitus selättää jokin kirjallisuuden klassikkoteos oman valinnan mukaan. Tällä kertaa haastetta emännöi Katriina Unelmien aika -kirjablogista. Lukemisvalaistuminen tapahtui aikoinaan itselleni Toivo Pekkasen Tehtaan varjossa -romaanin myötä. Kirjan luettuani ymmärsin ensimmäisen kerran, millainen vaikutus hyvällä tarinalla voi olla mieleen ja mikä on todella kirjallisuuden tarkoitus: näyttää maailmoja, joissa itse et koskaan pääsisi käymään. En ole koskaan uudestaan avannut Pekkasen kyseistä kirjaa, ehkä ettei se jokin lumous rikkoontuisi. Kun päätin osallistua tänä kesänä kirjabloggareiden klassikkohaasteeseen, olin varma, että Pekkasen ja minun olisi aika kohdata viimein uudestaan. Mutta ei sittenkään vielä. Toivo Pekkanen on edelle...

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton Suomennos: Kristiina Rikman Tammi 2018 163 sivua Lainattu kirjastosta Lucy joutuu sairaalapotilaaksi rutiinimaisen umpilisäkeleikkauksen jälkeen yhdeksäksi viikoksi. Lääkärit eivät tiedä, mikä naista vaivaa, ja he yrittävät selvittää syytä Lucyn kuumeeseen. Kesä vuodepotilaana kuluu tyttäriä ja aviomiestä ikävöiden. Lucyn äidin ilmestyttyä vieraaksi usean päivän ajaksi alkaa hajanaisten lapsuusmuistojen ja Lucyn siihenastisen elämän pikakelaaminen. Pinnalle nousee äiti-tytärsuhde ja se miten kaksi aikuista naista kohtaavat, kun välissä yhteyden esteenä seisovat lapsuuden monet taakat. Elizabeth Stroutin romaani Nimeni on Lucy Barton on saanut kevään aikana paljon huomiota osakseen. Viimeksi Karo Hämäläinen nosti Kirjailijan päiväkirja - blogissaan romaanin esille, sen ihmissuhteiden vivahteiden tavoittamisen – ja tavoittamattomuuden. Stroutin proosa on hyvää ja kirkasta. Aloitin kirjaa ensin englanniksi, mutta soljuvuudest...

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen Tammi 2018 377 sivua Omasta kirjahyllystä Siinä sairaalasängyssä  maatessaan Martta ei yhtäkkiä muistanut, minkä vuoden jouluista oli kyse. Joskus 1950-luvulla se kumminkin oli, vuosikymmenen alkupuolella varmaan. Kaikki lapset olivat jo syntyneet, kävelivätkin, mutta sellainen muistikuva Martalla oli, että Marja-Terttu olisi ollut vielä vaipoissa. Olikin, koska Martta oli käynyt aatonaattona saunalla sideharsopyykillä.      Vaikka ei kai sillä papille puhuessa niin väliä ollut, minä vuonna se oli tapahtunut. Vääryydestä siinä oli kyse, synnistä, joka olisi ehkä hyvä tunnustaa pois nyt kun vielä oli aikaa. Vaikka Martta tiesi, että tekisi samat valinnat yhä, hiipisi vesiämpärin ja puukon kanssa samoille paikoille, jos joutuisi elämään tuon joulun uudestaan. (s. 331) Yksi lukemisen riemuista on nauttia kirjailijan hallitusta kyvystä tuottaa useiden henkilöhahmojen kokoisia kertomuksia, rinnakkais...