Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Pelkääjän paikalla istutaan yksin

Kuva
Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla Otava, 2015 238 sivua Omasta kirjahyllystä Millainen on hyvä romaani? Minusta yksinkertainen vastaus tähän hankalaan kysymykseen olisi tämä: Sellainen joka kulkee ärsyttämättä ja hankaamatta, päästää sisään ja saa uskomaan ihan kaiken sisältään. Laura Lehtolan viimevuotinen esikoinen, Helsingin Sanomien kirjapalkintoehdokkaanakin ollut  Pelkääjän paikalla on juuri tällainen. Jos kirjan lukee ikävässä flunssassa varsin väsyneenä eikä silti malta laskea kädestään, voi minun puolestani sanoa, että kirjailijan intentio on täyttynyt. Kirja on onnistunut siinä ikivaikeassa tehtävässä, että se kuljettaa lukijan mukanaan muualle. Onnittelut, Laura! Lehtolan esikoinen on tarttunut surulliseen aiheeseen legendaarisen Love Storyn hengessä: keskiössä ovat syöpään kuoleva nuori nainen ja rakastunut nuori pari. Mutta unohtakaa O’Neal ja harmaan romanttinen Central Park – tämä rakkaustarina maistuu aidolle Suomi-sairaskertomukselle. Aviomiehen

Vaaleanpunainen ori

Kuva
Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan WSOY, 2016 392 sivua Pyydetty arvostelukappale Kirjahyllystäni löytyy parikin Riku Korhosta , mutta kumpaakaan en ole vielä lukenut. Siitä huolimatta minulla on tieto, että Korhonen on loistava sanataitelija, syvällinen ja kiinnostava. On hän. Luin vuosia sitten Helsingin Sanomista Korhosen kolumnin auringon polttamista miehistä, Turun puliukoista. Tuo pieni, muistaakseni yhden palstan teksti pysäytti minut tunnelatauksellaan täysin. Se oli kaunis ja vilpitön ylistyskirjoitus miehille, joita kukaan ei taatusti muuten juhli. Kirjoitus sai kyyneleet silmiini ja minut lähettämään palautetta HS:lle. Palaute kulkeutui lehden toimesta kirjailijalle asti, ja sain häneltä henkilökohtaisen kiitoksen erään kirjailijalle kuulemma sumean vapun jälkeen. Hämmentävä kokemus lukijalle mutta ilmeisesti myös kirjailijallekin. Riku Korhonen tietää, miten sanoja käsitellään. Hänellä on kyky muovata arkisesta ylevää. Tehdä vaikkapa idiootista vaimon

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 14. luukku

Kuva
Kirjabloggaajien jo perinteeksi muodostunut joulukalenteri avaa eteesi joka päivä luukullisen jouluisia kirjatunnelmia tai ihan mitä tahansa jouluista. Eilen Lukutoukan kulttuuriblogi julisti rohkeasti 13. päivää, ja huomenna on vuoro ihastella Satun luettuja . Tänään rapistellaan auki luukkua numero 14, onnennumeroani. Raps!  Nyt otetaan käteen paluulippu menneisyyteen ja kerron teille näin:  Etsin luukkua lapsuuden jouluun Vihreiden ja ruskeiden värien petiin Ajatuksiin, vaaleanpunaisiin kuin rosollin kermavaahto Rusinoiden ja pähkinöiden paratiisiin Malttamattomiin hetkiin luminuokkuvan puiston kainaloon Onnellisin olin kun en tiennyt vielä mitään Ei ollut petoksia joita kavahtaa Tontuilla punaiset huopatossut jos oikein kuvitteli Enkelikellon ääni poskella lämmin kuin äidin hymy Varo höpsö!  Liekit polttavat liian hitaan sormea Kultaiset torvet soittavat kattoa kohden ja  maas’ on hanki ja varpunen jouluaamuna Kuka poltti luukun