Aina joku kesken

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa Otava, 2020 298 sivua  Omasta kirjahyllystä     Olavi poltteli sätkää ja katseli aurinkoa ja mietti elämää. Kuolemaa. Ennen sotaa Olavi ei ollut ikinä ennen tajunnut, kuinka monta tapaa oli kuolla. Sotaa ennen kuolema oli ollut jokseenkin yksinkertaista ja helppoa. Arkipäiväistä. Kuka vaan saattoi kuolla, milloin vain. Oli ollut elämä ja sitten kuolema. Mutta leireillä. Siellä oli vaikea erottaa niitä kahta toisistaan. Henki tuntui lähtevän vasta, kun viimeinenkin toivo oli mennyt. Kuoleman ja elämän välillä oli pitkänkirjava tie, jota sävyttivät pelko ja kipu. Toivo oli se kaikkein viimeinen asia, johon ihminen tukeutui. (s. 234) On vuosi 1950, ja Olavi Heiskanen, Lapin sodassa saksalaisten vankileirillä työskennellyt mies katsoo taakseen. Siellä on asioita, jotka eivät kestä päivänvaloa, asioita joiden olisi pitänyt pysyä piilossa, mutta Enontekiön maisemiin on saapunut etelästä liian utelias toimittaja Inkeri Lindqvist,...

Anneli Kanto: Kirjoittamassa Reuna, 2020 199 sivua Lainattu kirjastosta Joskus kun luova kirjoittaminen tuntuu enemmän ahdistavalta suorittamiselta kuin vapauttavalta harrastukselta, jolla on myös jokin päämäärä, lääke siihen tukokseen voi olla hyvä kirjoittamisen opas. Itse kaipaan kotimaisia tietokirjoja aiheesta, koska niiden lähestymistapa sekä kirjalliset viittaukset osuvat omaa kirjoittamista lähemmäksi kuin vaikkapa amerikkalaisten tietäjien. Anneli Kannon tänä vuonna ilmestynyt Kirjoittamassa on varsinainen tsemppi- ja täsmälääke, jota suosittelen aivan kaikille kirjoittamisen parissa tuskaileville. Se on hyvin rakennettu, hyvin kirjoitettu ja kaiken kukkuraksi mukavasti hauska. Luin sen hirmu nopeasti, koska ihastuin Kannon läsnäolevaan, ajanhenkiseen tapaa tarkastella kirjoittamista. Lisäksi ripaus hauskuutta ja sarkasmia ei ole koskaan pahaksi. Miksi taivaan tähden yhä elää se klisee, että kirjailija kirjoittaa öisin, punaviinilasi työpöydällään? Kumoan sen mitä jyrk...