Aina joku kesken

Juha Itkonen & Kjell Westö: 7 +7 - Levottoman ajan kirjeitä Suomennos: Laura Beck  Otava, 2019 11 t 34 min (240 sivua)  Lukijat: Juha Itkonen ja Kjell Westö Äänikirja BookBeatissa Kuva: Otava Äänikirjojen kuuntelijana olen varsin amatööri. En koe formaattia omaksi tavaksi nauttia kirjallisuudesta. En osaa kuunnella siinä sivussa; lukeminen on minulle tilaan uppoamista, aistien (etenkin näköaistin) keskittämistä sanoihin, sanojen kautta sisältöön. Sillä tavalla luen parhaiten, näkemällä. Kenties se on luonteessani, kenties vain tottumiskysymys. Olen tähän mennessä kuunnellut alusta loppuun vain kolme äänikirjaa, jotka tosin kaikki olivat erinomainen valinta äänikirjaksi – huolellisen valinnan tulos. Näitä kolmea kirjaa yhdistää se, että ne ovat dialogitonta, elämänkertamaista kerrontaa, jonka kuuntelussa voin keskittyä puhtaasti tarinointiin eikä minun tarvitse esimerkiksi miettiä henkilöhahmojen tai tapahtumien suhteita toisiinsa, jännitteitä tai tarina...

Satokauden hedelmiä Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen kaksi vuotta sitten, tarkoitukseni oli puhua tekstin hurmasta. Minulle hurmaa on luettujen kirjojen lisäksi itse kirjoittamisessa, siinä prosessissa. Tai korjaan: hurmaa oli. Mennyt aikamuoto. Omalle luovalle kirjoittamiselleni on nimittäin tapahtunut jotakin. Se liittyy enää vain blogin pitämiseen; kaikki muu luominen on himmennyt, kadonnut. Olen jättäytynyt pois kirjoittamisen kursseilta lähinnä aikapulan takia, mutta vähitellen tuntuu, että olen saattanut kehnosti valehdella itselleni. Näiden kahden blogivuoden aikana on tapahtunut paljon, ihmeitäkin. Merkittävimmät asiat ovat, että olen lukenut systemaattisemmin ja päämäärähakuisemmin kuin ennen, olen tutkinut tarkkaan lukuvaihtoehtoja, seulonut, poiminut, selektoinut itselleni parhaat, olen tutustunut uusiin lukeviin ja inspiroiviin ihmisiin, olen tutustunut kiehtoviin, rakastettaviin kirjailijoihin, mutta ennen kaikkea olen lukenut niin paljon kauniita, ka...

Antti Ritvanen: Miten muistat minut Otava, 2016 462 sivua Lainattu kirjastosta Kotimaiset väkevät perhesaagat ja sukuromaanit ovat vahvasti nykykirjailijoista vaikkapa Kjell Westön ja Juha Itkosen taidokasta käsialaa. Ehkä yksi kauneimmista tämän teeman romaaneista on minulle aina ollut Westön Leijat Helsingin yllä , joka alkaa isoilla, avarilla sanoilla Kukaan ei tiennyt paremmin kuin vanhat kertojat: jokaisella tarinalla on alkunsa . Itkosen tavoin Westö käyttää perhetarinan lomassa rock-lyriikkaa ja musiikkia tunnelman lataajana.  Näillä samoilla nappuloilla pelailee Antti Ritvasen esikoinen Miten muistat minut , rockin ja perheen dynamiikan lentoon ajavalla voimalla. Parhaimmillaan romaanissa onkin Westön rouheaa kaihoa menneisyyden perään – kuitenkin ilman sitä runollisuutta, mistä Westön kieli on tunnettua.  Ritvasen tarina on äidin ja pojan mittainen perhekuva, jossa kaikilla muilla jäsenillä on statistinomainen rooli. Miten muistat minut on kantta...

Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaali  13.–14.5.2016 Savoy-teatterissa Tykkään valtavasti Helsinki Litin kaksipäiväisestä mallista, ja mietin miksiköhän. Luettuani aina niin napakan Suvi Aholan kommentin Hesarista ymmärsin, että juuri tämän vuoksi:  Puolitoista päivää keskellä kevättä ja kaupunkia on juuri sopiva kesto: kirjallisen ohjelman intensiteetti nousee koko ajan ehtimättä väsähtää. Viikonloppukaan ei kulu kokonaan.   ( HS 14.5.2016 ) Tämän lisäksi Savoy-teatteri on sopivan hämyisä paikka. Vastineena messukeskuksen ankaralle, kovalle valolle Savoyn pehmoiset pallolamput ja teatterialustan muu valaistus toimivat lähes mystifioivana tekniikkana kirjallisille keskusteluille. Hyvä Philip Teir, älä luovu Savoysta – minä pyydän! Katri Lipson Helsinki Litissä 2016 Litin kakkospäivän aloittivat mielenkiintoisesti Katri ”Detroit” Lipson ja Tommi ”Lopotti” Kinnunen . Tasavahva keskustelupari, joiden jutustelulla oli kiva startata lauantai. Kumpikaan ei ...

Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaali  13.–14.5.2016 Savoy-teatterissa Kunpa osaisin eritellä hienostuneesti kaikki ne tunteet, mitä nyt toisen kerran järjestetty Helsinki Lit mielensopukoihin synnyttää. Olin tänä vuonna mukana molempina päivinä, ja onneksi. Vaikka osa kirjailijoista (tai heidän tuotantonsa) oli minulle ennestään tuntemattomia, tuntuu että sain monta uutta ystävää. Tai ei, sanotaan mentoria sittenkin. Eniten minua innostaa kuulla kirjailijoiden arjenkokemuksista kirjoittamisen, sen pakon ja mahdottomuuden edessä. Kuinka kirjoittaminen on joillekin ehdottomuus, vimma, ainoa tapa olla elossa; toisille taas lähes ahdistuskohtauksia aiheuttavaa tappelua oman mielen ja minuuden demonien kanssa. Tänä vuonna Savoy -teatterin lavalla tanssi demonien sijasta kuitenkin paljon aitoa naurua ja puheita onnellisuudesta. Kuten brittiläinen Sadie Jones hienostuneella aksentillaan Juha Itkoselle lausui: Aren’t we lucky ! Jos Hannu Väisäselle onni on sanojen lisäksi kai...

Taina Latvala: Välimatka WSOY, 2012 252 s. Kesäkirja Ajattelen joskus, että jos minulla olisi äiti, välillämme ei olisi minkäänlaista etäisyyttä. Suhteemme olisi särötön. Emme tuntisi kitkaa, koska äitini olisi ihana. Rakas, läheinen, hyvä. Hän tietäisi sopivasti mutta ei neuvoisi liikaa; kertoisin hänelle elämästäni sopivasti mutta en liikaa. Ihailisin äitini tyyliä ikääntyä. Vastapainoksi hän rakastaisi lastani kuin omaansa – siis minua. Tällaista todellisuutta en valitettavasti ole saanut elää; minä elän kuvitelmissa, ja hyvä niin. Voin kuvitella minulle ja äidilleni suhteen, eikä kukaan voi koskaan sanoa sen olevan jollakin tavalla väärin kuviteltu. Miksi äidin ja aikuisen tyttären suhde on useimmiten tai sen oletetaan olevan hankala? Mikä siinä voi hiertää? En tiedä, mutta Taina Latvalan Välimatka kertoo yhdenlaisen sukupolvitarinan, jossa lukijan aistittavaksi jää, millainen suhde äidille ja tyttärelle on syntynyt. Kaikki lähtee surusta. Jos Juha Itkosen A...

HELSINKI LIT -kirjallisuusfestivaali  22.–23.5.2015 Savoy-teatterissa Vaikka flunssa ahdistelee ja aikoo saada jo toistamiseen inkivääristä huolimatta yliotteen minusta, en tohtinut jättää uutta kirjakulttuuritapahtumaa väliin. Raahauduin nenä tukossa ja silmät kehnosta nukkumisesta riippuvina lauantaina puolen päivän aikaan Savoy -teatterille. Kiinnostus tanskalaiskirjailija Jonas T. Bengtssoniin oli sen verran kova, enkä myöskään tahtonut missata Märta Tikkasen ja Juha Itkosen keskustelua. Menemistä joudutti myös pienen ihmisen onni: olin osallistunut innokkaasti seuraamani, Minnan ylläpitämän Lukeminen on pääasia -blogin Helsinki Lit -aiheiseen arvontaan, jossa palkintona oli Bengtssonin juuri suomeksi ilmestynyt romaani Submarino (Like). Kirjataivaan Lady Fortuna muisti minua, enkä keksi parempaa kevätlahjaa flunssapotilaalle kuin tämä – kiitos! Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetyssä Helsinki Lit issä on kyse kirjailijoiden kohtaamisesta: yleisön edes...

Oletko koskaan kuvitellut, millaista olisi istua kirjailijan kanssa iltaa kahvia tahi teetä juoden ja puhua kirjoista, kirjoittamisesta? Jos et siis satu tuntemaan ketään oikeaa kirjailijaa? Kirjailijan kanssa -lukupiiri pääkaupunkiseudulla on uudenlainen keino tavata lempikirjailija ja mahdollisesti samankaltaisia kirjallisuudenystäviä kuin sinä sekä ruotia hyvän kirjan aikaansaamaa vaikutusta kimpassa. Toimittaja Meri Savosen ylläpitämä lukupiiri on jo ajatuksentasolla herkullinen: se kuiskii intiimistä ilmapiiristä, syvällisestä ajatuksenvaihdosta ja aivan oikeasta foorumista puhua lukemisen kokemuksesta. Sitten se vieläpä on sitä todellisuudessakin. Ei paha. Suorastaan kaunis kulttuuriteko. Savosen lukupiiri sai alkusysäyksen viime vuoden puolella, kun kävi ilmi, että lukupiireille olisi kysyntää. Mutta tällä kertaa mukaan otettaisiin myös itse tekstintekijä. Kävin tutustumassa lukupiiriin viime torstaina 26.2., kun kirjailija Juha Itkonen istui kahvipöytään Nuoren Voiman Li...

Juha Itkonen: Ajo Otava, 2014 283 sivua Ensinnäkin Juha, pyydän anteeksi, että luin romaanisi Ajon välittömästi Pauliina Rauhalan Taivaslaulun jälkeen. Se ei ollut sinun vikasi, mutta se vaikutti arviointikykyyni. Jokaisen luetun kirjan jälkeen lukijan tulisi voida pitää kirjallinen puhdistustauko, joka pyyhkisi värittyneen lukumuistin jälleen tyhjäksi tauluksi. Mutta sellaiseen ylellisyyteen vain harvalla on varaa tässä rajatussa maanpäällisessämme. Pelkään siis, että Taivaslaulun runollinen, satumainen kieli moukaroi minua lukijana Ajon kyydissä. Olemme elämämme ja kokemustemme kireässä talutusnuorassa myös silloin, kun luemme. Kaikki se mitä olemme lukeneet kuljettavat tunteitamme ja lukukokemustamme, mutta myös kaikki se, mitä meille on tapahtunut siihenastisessa elämässämme. Jäin pohtimaan näiden kahden kirjan jälkeen tätä – miksi on näin? Miksi minä olen lukijana aina myös kokija, ihminen, jonka menneisyys kurkkii olkapäältä? Tyhjiössä ei tapahdu koskaan ...