Aina joku kesken

Patrick Modiano: Uinuvia muistoja Suomennos: Lotta Toivanen WSOY 2019 117 sivua  Lainattu kirjastosta Hiljaiset miehet kirjoittavat hiljaisia kirjoja, joista ei voi huutaa suureen ääneen. Hiljaiset miehet istuvat hämärissä huoneissa, joita hallitsevat paperien valkeat pinot, kirjoittavan koneen takkuava nakutus, lukemattomien kirjojen rivit ja vaaleat korkeat seinät, jotka on katkaistu yhdeltä sivulta mustin, takorautaisin parvekeovin. Ranskalaisin parvekeovin. Ne antavat harvasti liikennöidylle kadulle, jota pitkin kiirehtii silloin tällöin yksittäinen auto. Hiljaisten miesten kirjoituskammion ulkopuolella ei koskaan porota aurinko, joskus sataa, toisinaan tuulee rauhaisasti, aurinko ei ulotu suoraan hiljaisen miehen hämärään vaan ohittaa talon varovasti, jottei häiritsisi koneen nakutusta, hiljaisen miehen korkeita ajatuksia. Tällaisena näen ranskalaiskirjailija Patrick Modianon . Hänellä on päällään musta pooloneule, kun hän syksyisinä aamuina istahtaa koneensa äär...

Matias Riikonen: Iltavahtimestarin kierrokset Teos, 2019 130 sivua  Lainattu kirjastosta Syksyn kaunein pieni kirja on nyt luettu. Se on Matias Riikosen omaelämäkerrallisen teosparin ensimmäinen osa Iltavahtimestarin kierrokset . Kirja, joka ei turhia hienostele, paukuttele henkseleitään mutta jonka sisältö on sitäkin prameampi. Se on syvää hyvää kieltä, kuun valossa paistattelevia koskettavia lauseita, maisemia Engelin kaupungista. Ja yön ihmisiä, sellaisia kuten tuntemattomat ihmiset ohi mentäessä toisinaan tuppaavat olemaan. Se on lyhyitä hetkiä, tuokiokuvia ja ajatusten näennäisen huoletonta virtaa. Haikeaa ja lempeää kuin kellastunut vanha valokuva, jonka löydämme yllättäen lipaston pohjalta. Riikosen katse kohti öistä Helsinkiä on kaiho. Minäkertoja on koulun iltavahtimestari, joka käy katuja Töölöstä Kaivopuistoon, kun työvuoro koululla on päättynyt. Etapille on ripoteltu yöllisiä kohtaamisia, kuin tummaan sarjakuvaan piirrettyjä hahmoja. Toisinaan syntyy yhte...

Suvi Vaarla: Westend WSOY 2019 334 sivua Lainattu kirjastosta Isällä ei ollut turvaverkkoa, joka olisi ottanut hänet vastaan, ei kuuluisaa sukua, ei hyvä veli -kerhoa, tai jos muutama bisnesveli oli ollutkin, laman pyyhkäistessä Suomen yli heille oli käynyt samalla tavalla kuin isälle: huonosti.     Rahalla isä oli kurottanut toisia kohti.     Ja kun rahaa ei enää ollut, ei ollut sen luomaa taikapiiriäkään. (s. 200) Hyvän romaanin määritelmässä törmää aina siihen, ettei ole olemassa mitään absoluuttista hyvää. Hyvä ei määrittele muuten kuin, että on huonon vastakohta. Hyvä romaani on kuitenkin kehu, vaikka se jättää myös paljon sanomatta: onko tarina hyvä, kieli vai rakenne vai syntyykö hyvyys siitä, että puhutaan aiheesta, josta tulisi puhua? Se on määritelmänä niin pliisu, että melkein jo loukkaa taideteosta. Olla perushyvä romaani ei ole kuitenkaan helppoa eikä itsestäänselvyys. Hyvää romaania voi huoletta suositella lukusuosituksi...

Helsingin kirjamessut Messukeskuksessa 24.-27.10.2019 Toinen messupäiväni tänä vuonna oli lauantaina 26.10., jolloin kirjamessuilla oli jo selvästi enemmän kuhinaa heti aamukymmeneltä (messujen vilkkain päivä, selvisi myöhemmin). Jo niin monilta vuosilta tuttu tasaisen kiirehtivä aamuinen letka Pasilan juna-asemalta kohti messukeskusta lähentelee jo pyhää kulkuetta. Kuljemme määrätietoisesti kohti hallia, ja joka vuosi minut valtaa äärimmäinen ihmetys jonossa talsiessani: miten niin kirjallisuus tekee kuolemaa, keitä ovat nämä kaikki koleassa lauantaisäässä kirjojen perään hipsivät ihmiset, mikä on heidän salaisuutensa, tarinansa, miksi he ovat täällä juuri tänään? Miksi hekin rakastavat kirjoja? Aika monta mielenkiintoista - S&S-kustantamon laatua  Minussa on aina asunut epämääräinen kaupallisuuden ja antikaupallisuuden ristiriita: en ole täysin markkinatalouden vietävissä oleva, turhuuksia kaipaava ihminen, mutta olen jo lapsesta asti ymmärtänyt, että kaupall...

Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet WSOY, 2019 193 sivua  Lainattu kirjastosta Luovan kirjoittamisen opiskelija ei voi välttyä törmäämästä käsitteeseen kirjoittajan omasta äänestä . Siitä puhutaan mystiseen sävyyn, ikään kuin se olisi jotakin, jonka saavutettua on valmis, on päässyt rajan yli sinne missä oppiminen loppuu ja taiteen luominen alkaa.   Tavallaan ymmärrän oman äänen etsimisen ja äänen merkityksen. Se on ikään kuin laadun tae tai ainakin merkki siitä, että kirjoittajalla on homma näpeissään. Oman äänen ei tarvitse kuitenkaan olla mikään staattinen ja pysyvä, aina samanlainen, vaan ennemminkin sen voisi olla leima kirjoittajan kielellisestä itsevarmuudesta ja uskosta omaan tyyliinsä, leima joka mukautuu tekstiin ja voi muuttua tekstin vaihtuessa, vaikka kirjoittaja on sama. Oma ääni – itsevarmuus? – löytyy vain kirjoittamalla ja lukemalla paljon. Olen jahdannut ääntäni useita kymmeniä vuosia, alkuun tiedostamatta koko käsitettä. Lopulta Kriittisen...

Kerrankin työasiat järjestyivät niin, että pääsin kirjamessuille kokonaiseksi arkipäiväksi. Pelkkää plussaa, voin sanoa: ei jonoa aamulla kahvilaan, ei jonoa lounaalla ravintolassa, ei tungosta käytävillä eikä osastoilla – ja silti kuuntelijoita riitti suosituimpiin keskusteluihin viimeistä penkkiä myöten. Vähänkö kivaa! Tänä vuonna kirjamessukäyntiäni varjostaa kuitenkin yksi iso miinus: en saa ostaa enää kirjoja. Kirjoja alkaa kasvaa jo kohta vaatekaapissakin, sellainen on ihan kestämätöntä touhua kotioloissa, joissa muidenkin asukkaiden täytyy saada nauttia tilasta, ja kun lukevan ihmisen aika on kuitenkin rajallista. Missioni pelastaa kirjallisuus kuolemalta kärsii! Toisaalta taisikin olla niin, että ne suurimmat suosikkini olen jo hups ehtinyt haalia kaupasta ennen messuja. Siksi ostin tällä kertaa harkitusti messuilta vain yhden uutuuden. Ai niin ja sitten ostin toisen kirjan, mutta koska se oli kovin edullinen eli halpa ja keikkunut jo turhan pitkään minulla Helmet...

Tuomas Kokko: Tosi kivat juhlat Kosmos 2019 126 sivua Lainattu kirjastosta Sisko Savonlahden se sipsiromaani on saanut pikkuveljen, jonka nimi on Tosi kivat juhlat . Velipojan synnytti Tuomas Kokko -niminen journalisti. Molemmissa romaaneissa mennään kantta myöten kaupunkilaisnuoren vaaleanpunaiseen minäminä-maahan, jonka sisällä on kuitenkin vähän värejä ja paljon ohimeneviä tunteita. Tosi kivat juhlat on 126 sivua helppoa arkirealismia sellaisille lukijoille, joilla ei ole aikaa tai haluja lukea monimutkaisia kertomuksia monimutkaisista ihmisistä. Kenties se voi olla jopa avain lukemisfiiliksen virittämiseen – tosin lopussa harjaantumattomalle lukijalle jää käteen vain kasa kysymysmerkkejä; juhlat loppuvat laskuhumalaan, missä kaikki on vähän epäselvää. Kokko on moukaroinut kolmikymppisten kansantaudiksi kuvatun paikattomuuden ja näköalattomuuden tunteen ja pätkätyöläisyyden siistiksi kirjaksi, joka on pakko lukea putkeen parissa tunnissa ja jota ei välttämä...

Sapiens – ensi-ilta Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 11.9.2019 Yuval Noah Hararin alkuperäisteoksen pohjalta Minna Leino Kesto: 1 t 40 min (ei väliaikaa) Tämä esitys on pieni tarina tarinoita kertovasta ihmislajista . Jarmo Heikkisen lämmin kertojaääni halkoo Kansallisteatterin pimeää suurta näyttämöä. Olemme kaikki noin 700 ihmistä kerääntyneet pieneen pohjoiseen Helsinki-kaupunkiin, sen Apinan korttelissa sijaitsevaan Kansallisteatteriin katsomaan luontodokumenttia eläinlajien kuninkaasta, ekologisesta massamurhaajasta homo sapiensista. Tämä ei ole näytelmä, tämä ei ole tavallinen produktio vaan rohkea kokeilu selittää dramaturgisin keinoin ihmislajin evoluutiota sekä Yuval Noah Hararin menestystietokirjaa Sapiens. Ihmisen lyhyt historia . Käsikirjoittaja Minna Leino on joutunut tekemään reippaita valintoja ruotiessaan Hararin yli 400-sivuista ihmisen kehitystä ja vallankäyttöä avaavaa teosta. Selvää on, ettei tällaista tietokirjaa voi näytellä perinteise...

Jani Nieminen: Komero LIKE 2019 244 sivua  Lainattu kirjastosta Kirja meni komeroon. Kun runoilija julkaisee esikoisromaaninsa, olisi melkoinen pettymys, ellei romaanin kieli yllättäisi tai palvelisi kokonaisuutta jollakin painavalla tavalla. En ole runoilija Jani Niemisen lyriikkaa lukenut, mutta esikoisromaani Komero lupaa sellaista polkkaa, että saattaisin niistä runoistakin tykätä. Sanotaan se nyt ihan heti: Komero on mahtava. Silloin kun tykkään, olen hyvin saamaton löytämään mitään nurjapuolista. Tästä romaanista pidin niin vakavasti, sen toimivasta kombosta herkkää ja jätkämäistä nuoruudenkuvausta – jotakin siis akselilla maskuliininen-epämaskuliininen asettamatta näitä päitä paremmuusjärjestykseen. Mutta Janiboyn täytyy. Hän on taiteilijasielu, joka ei sopeudu Alamon kylän seisovaan ja miehiseen ilmapiiriin. Alamo sijaitsee jossakin Pohjanmaalla; Seinäjoki on lähin merkittävä pakopaikka. Sinne Janiboykin koulun loputtua pakenee. Alamoa ei todellisuud...