Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Röyhkeä mies, joka kirjoitti itsestään ja minusta

Kuva
Ossi Nyman: Röyhkeys Teos, 2015
189 sivua
Omasta kirjahyllystä
Romaanissa mies, joka ei ole tehnyt mitään, tunnustaa kaiken.
Näillä Mark Twainin sanoilla alkaa Ossi Nymanin esikoisteos Röyhkeys. Ossi Nymanin teoksessa on juuri siitä kyse: miehestä joka ei ole tehnyt mitään. Sen hän tunnustaa. (Olet ehkä vahingossa jo kuullut tästä kirjasta, jos olet päätynyt silmäilemään syksyn aikana mediassa käytyä keskustelua työttömistä, jotka eivät halua tehdä töitä mutta nostavat silti valtion tukia. Viitteenä keskustelussa on käytetty erästä esikoiskirjailijaa, joka kertoi valtakunnallisessa lehdessä juuri tästä ilmiöstä omakohtaisesti ja joidenkin mielestä promosi samalla edullisella tavalla esikoisromaaniaan, jonka työttömyysaikanaan kirjoitti.)
Mies, joka ei tehnyt mitään. Mitä on tekeminen? Mikä on ihmisen teko ja minkälaisella mittarilla sitä on sopivaa mitata? Onko tekeminen samaa kuin arki, eläminen ja päivien täyttäminen jollakin puuhalla? Mitä se puuha siinä tapauksessa saa olla? Entä jos a…

Näin kulutan aikaa – kooste Helsingin kirjamessuviikonlopusta 28.–29.10.2017

Kuva
Joku perheenjäsen saattaa joskus kysyä kirjamessuihmiseltä, miksi kirjamessuille pitää mennä useana eri päivänä. Kirjamessuihminen voisi olla vastaamatta mutta sen sijaan kohteliaasti mumisee jotakin epämääräistä eri päivien erilaisesta sisällöstä jajaja. Siihenkään ei ole napakkaa täsmävastausta, miten messuilla voi olla 11 tuntia putkeen yhtenä ja samana päivänä. Minä nimittäin olin, lauantaina. Koska se on ihanaa ei ole ilmeisesti kaikkien mielestä validi vastaus.
Lauantai 28.10.
Aloitin lauantaipäiväni klo 9 Bonnierin järjestämällä Bloggariaamiaisella, joissa meitä kirjabloggaajia tervehti melko miehinen tekijäjoukko kertomassa uutuuskirjoistaan: Heikki Valkama, Roope Sarvilinna, Joonas Konstig, A.W. Yrjänä, Tuomas Kyrö ja sokerina pohjalla ensimmäisen proosansa julkaissut runoilija Marianna Kurtto.
Roope Sarvilinnan esikoinen Kateissa oli ohut mutta ei yhtään helppo kirja. Olen odottanut tätä hänen seuraavaansa, joka on saanut nimen Osuma. Siviiliammatiltaan lääkärinä toimiva Sarvi…

Torstaitunnelmia Helsingin kirjamessuilta 2017

Kuva
Täällä on tilaa, täällä näkee, kuulee ja voi hengittää! Eilen 26.10. startanneet kirjamessut Pasilassa olivat ensi kertaa TORSTAIvisiitin tehneelle kävijälle ilahduttava kokemus. En ole koskaan ennen töiden takia päässyt irtautumaan arkena messuille, mutta tänä vuonna yrittäjän kalenteri jousti niin, että kokeilin aloittaa kirjastelun heti messujen ensimmäisenä päivänä.
Näennäinen väen vähyys (jos verrataan lauantaibuumiin) ei ehkä messujärjestäjiä ilahduta yhtä paljon kuin minua, mutta hengittämisen kokemus on kultaakin kalliimpaa monivuotiselle messukävijälle. Pääsi lähelle kirjapöytiä, aisti kauniit sermit ja seinät paremmin, istumapaikka löytyi tarvittaessa ja myös tuttuihin törmääminen oli helpompaa kuin viikonloppuisin.
Tarkoitus oli käydä kuuntelemassa muutamaa haastattelua, mutta kun törmää nauraviin, tuttuihin kasvoihin, tuntuu hetken tärkeämmältä olla läsnä siinä hetkessä niiden ihmisten kanssa kuin kuunnella keskusteluja, joissa on itse ulkopuolinen kuuntelija. Ei siinä rool…

Pieni nainen, suuri maailma

Kuva
Asko Sahlberg: Amandan maailmat
Like, 2017
137 sivua
Arvostelukappale

Sopivan tuulisina päivinä Amanda kapusi talon takana kohoavalle kukkulalle. Hän seisoi mäen puuttomalla laella ja katseli miten maailma hitaasti luhistui. Kaupunkiin johtava tie, ruskeatiiliset rivitalot sen molemmilla puolilla ja keskustan talorykelmien sekasortoinen keko niiden takana näyttivät rauhallisilta ja koskemattomilta, mutta Amanda tiesi sen kaiken hitaaksi pirstoutumiseksi. Se kaikki hajosi sisältäpäin, söi itseään. Niin sen täytyi olla, sillä ihmiset tekivät niin kaikille paikoille. (s. 11)
Nykyaikana on vaikea kuvitella arkea, joka on yhtä kapea kuin Amandalla. Amanda on 85-vuotias, asuu yksin puutalossaan ilman puhelinta, tv:tä tai lehteä. Läheisiä hänellä ei juurikaan ole, naapurin Janssonia lukuun ottamatta. Janssonille tulee onneksi sanomalehti ja naapurissa näkyy myös televisio; moderni maailma on sentään aidan toisella puolen.
Eräänä päivänä nuori, laiha poika ryöstää Amandan pankkiautomaatilla, ja n…

Helsingin kirjamessut 26.–29.10.2017 ja pääsylippujen arvonta! LIPUT ON ARVOTTU!

Kuva
Mahtuvatko sinun syyskalenteriisi tänä vuonna kirjamessut Pasilassa? Jos kiinnostusta lähteä messuille mutta lippu vielä uupuu, osallistu ihmeessä lippuarvontaan tässä blogissa; arvon kaksi yhden päivän lippua tiistaiaamun 24.10.2017 aikana.
Liput ovat PDF-lippuja, joten voittajat saavat lippunsa s-postiin. Osallistua voit arvontaan tuolle tiistaiaamulle asti. Osallistu kertomalla lyhyesti kommenttikentässä, mikä on sinulle tämän vuoden mieleen jäänein kotimainen kirja ja miksi. Jos et kotimaisista ole lukenut mutta jokin käännöskirja kutkuttaa, senkin saat toki kertoa. Jos et halua jättää sähköpostiosoitettasi kommenttikenttään näkyville, pistä se erikseen minulle meiliin ainajokukesken@gmail.com.
Olin itse jossakin vaiheessa loppukesää vielä ajatellut, ettei minua poikkeuksellisesti tänä vuonna kirjamessuilla näkyisi, sillä arkeni on täyttynyt syksystä lähtien viikonloppuopiskelulla. Ohjelmaa on jo liikaa, ja hektiseksi muuttuneet isot messut tuntuivat nyt liian isolta asialta arkeen.…

Saision sirpaleita Kansallisteatterissa: Koivu ja tähti

Kuva
Pirkko Saisio: Koivu ja tähti – sirpaleita Suomesta
Kansallisteatterin suurella näyttämöllä
Ohjaus: Laura Jäntti

Näyttämö avautuu yleisölle avaruudelliselta tuntuvalla kuvalla: tausta on mustanpuhuva ja keskellä huojuvat pitkät, metallia hohkaavat palkit. Oudosti laulavanuottinen ääni puhuu meille kuin runoja vieraasta maasta lausuen. Palkkien seasta erottuu oksien huojuntaa. Topeliuksen metsä on muuttunut postmoderniksi, kylmää uhoavaksi metallipuustoksi.
Pirkko Saisiolta tilattu Suomi 100 -juhlavuoden näytelmä Koivu ja tähti keskittyy Kansallisteatterissa katsomaan nyky- ja tulevaisuuden Suomea topeliaanisesta lähtökuopasta. Alkuperäisen tarinan lapset on tuotu tähänkin. Kotoaan pois joutuneet veli ja sen sisko löytävät vuosien jälkeen metsän keskeltä takaisin kotitorppaansa, missä surusta riutunut äiti on rukkinsa ääressä kuitenkin jo kaiken toivonsa menettänyt. Ajallisen liukuman kautta sadan vuosien ikäinen torppa muuttuu nykyajan puna-vihreän Kristofferin ja hänen sisarensa Hagarin…

Kun minä menin kirjailijan paikalle

Kuva
Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Gummerus, 2017
Lainattu kirjastosta

Minulle Selja AhavanTaivaalta tippuvat asiat oli viime vuonna lukemistani yksi koskettavimmista kirjoista. Ahavan kielen rytmi ja lapsen herkkä näkökulma saivat lähes haukkomaan henkeä. Romaanissa tarina ei joutunut antamaan tilaa upealle kielelle, eikä kieli puolestaan syönyt tarinalta voimavaroja. Taivaalta tippuvat asiat keräsikin ilmestyessään vuonna 2015 rutkasti kehuja, ja Ahavan seuraavaan teokseen kohdistui luonnollisesti suuria odotuksia.
Uusimmassaan Ahava on tarttunut aiheeseen, joka ei juuri paikkaa ole ennen kaunokirjallisuudessa saanut ja joka aiheena on kovin arka, kipeä. Koska tarina on vieläpä omakohtainen, asetti kirjailija Ahava itsensä Ennen kuin mieheni katoaa -romaanillaan vaikeaan paikkaan mutta rohkeana ihmisenä katsoi, että niin oli tehtävä.
Kirja kertoo katoavasta liitosta, kun aviomies kymmenen yhteisen vuoden jälkeen kertoo aina halunneensa olla nainen. Tämä yksi lause aloittaa vyöryn, …

Romaani perheestä, uskosta ja menettämisestä

Kuva
Ben Kalland: Vien sinut kotiin Atena, 2017
279 sivua
Lainattu kirjastosta

Joka kerran yhtä hämmästyttävää lukea esikoisromaaneja, jotka eivät ole ainoastaan kielellisesti taidokkaita vaan joiden tarinallisuus ja rakenne ovat myös juurevia ja kokonaisia. Siellä täällä on jo kuulunut kehusanoja Ben Kallandin esikoisesta Vien sinut kotiin. Itse bongasin kirjan keväällä Atenan syysuutuuskuvastosta ja laitoin heti varaukseen, sillä romaanin asetelma ja tematiikka kiinnostivat.
Vien sinut kotiin on mieleenpainuva ja voimakas lukuelämys monestakin syystä. Se kertoo uskonnollisen perheen kohtalosta, lapsista jotka katoavat maailmasta tai maailmaan, perheestä jonka sisäinen rakkaus joutuu koetukselle ulkoisten impulssien vuoksi.
Keskiössä on sisaruksista Markus, joka kertoo asiat kuten hän ne muistaa. Markus on muuttanut jo nuorena Yhdysvaltoihin ja katsoo kolmenkymmenenvuoden päästä takaisin koto-Suomeen ja muistoihin, joita elämä itäisessä Helsingissä ja Porkkalanniemen kesäpaikassa on synnyt…

Ja minä täytyin valosta

Kuva
Annastiina Storm: Me täytytään valosta S & S, 2017
204 sivua
Saatu lahjaksi


Jo kirjan nimi säväyttää, verbin passiivimuotoinen höpsö monikko, jonka soinnussa on jotakin naiivia, lapsenomaista. Nimen perusteella pidän kirjasta heti.
Kun luin Stormin esikoisen, minä täytyin valosta. Sanat syttyivät sisälleni myrskylyhdyn lailla, ne valaisivat mieleni kaikki kellarit. Tuli kivusta lämmin olo, kuin kellahtaisi hyvin hyvin väsyneenä viileisiin vastapestyihin lakanoihin omassa sängyssä, kaikkialla pimeää ja sitten saa luvan nukahtaa.
VALVE
Suljetut silmät:
pääsen mihin tahansa
paikkaan haluan.
Minulla kestää
päättää mistä unelmoin.
Tunnit kuluvat.
Olen vilkaissut
tuhat eri satamaa
ja lähtenyt taas.
Aamu lähenee,
enkä ole ehtinyt
valita unta.
(s. 41)
Annastiina Stormin esikoisromaani Me täytytään valosta on hyvin omaääninen, originelli ja riipaisevan kaunis tarina lapsuudesta, kun isä on käärme olohuoneessa ja äiti varoo astumasta käärmeen hännälle tai edes varjolle. Silja ja Santtu oppivat käve…