Tekstit

Uusin teksti

Kolme pientä kirjaa: Mitä en halua tietää

Kuva
Deborah Levy: Mitä en halua tietää Suomennos: Pauliina Vanhatalo S&S 2021 125 sivua Lainattu kirjastosta Aika moni lukija on ilahtunut, että kustantamo S&S tarjoaa lähes kulttimaineessa olevan kirjailija Deborah Levyn tuotantoa nyt suomeksi. Tähän asti on käännetty suomeksi omaelämäkerrallisen trilogian kaksi ensimmäistä osaa, joista Mitä en halua tietää on ensimmäinen ja keskittyy Levyn lapsuuteen Etelä-Afrikassa, missä kirjailija syntyi. Sarjan kolmas osa Real Estate ilmestyi Englannissa tänä keväänä, joten Pauliina Vanhatalon suomennos on saatavilla toivon mukaan pian meilläkin. Kuuntelin aikoinaan toisen osan The Cost of Livingin ( Elämisen hinta ) englanniksi, kun se oli vielä äänikirjana saatavilla (jostain syystä Penguin Books veti Levyn kirjojen äänikirjaoikeudet pois markkinoilta). Kokemus oli mieleenpainuva, eikä vähiten loistavan lukijan, näyttelijä Juliet Stevensonin ansiosta. Kakkososa on tästä syystä minulle merkittävämpi kuin tämä ensimmäinen, joka vali

Erään Helenan elämä

Kuva
Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä Siltala, 2021 209 sivua Omasta kirjahyllystä   On niin paljon sellaista mitä en uskalla edes ajatella, ovia joita en osaa avata vaikka haluaisin, mutta olen silti salaa haaveillut, että minulla olisi maailmalle jotain annettavaa. Että osaisin kertoa sotkuisesta surustani, muistoista jotka ovat yhtä aikaa musertavia ja kauniita, tauoista lauseiden välissä, tummista kohoumista vuosien reunoilla. Olen haaveillut, ettei minulla olisi mitään muuta vaihtoehtoa kuin kertoa siitä kaikesta. (s. 100) Olen taipuvainen kaipaamaan romaaneissa eniten surua ja kaihoa. Se on siksikin kummallista, koska arvioisin ettei minua yleisesti pidetä mitenkään surumielisenä tai vakavana ihmisenä. Mieleni on siitä huolimatta sisältä kovin tumma. Minusta elämä on kaikkinensa kovin hankalaa ja aiheuttaa paljon surua. Mieluiten käsittelen näitä teemoja kirjallisuuden kautta, en niinkään puhu niistä. Se lienee myös syy, miksi haluan itsekin kirjoittaa. Tähän kaipuuseen on Hel

Nuoren Antin kärsimykset

Kuva
Antti Rönkä: Nocturno 21:07 Gummerus, 2021 191 sivua Lainattu kirjastosta Jos Antti Röngän esikoinen Jalat ilmassa (2019) olikin paljas ja raadollisen rehellinen autofiktiivinen romaani, on tämä hänen toinen romaaninsa entistäkin avonaisempi haava, lähes maanisuuteen ulottuva tunnustuskirja. Sen enempää menemättä kummankaan teoksen omaelämänkerralliseen elementtiin Nocturno 21:07 on kielellisesti kehittyneempi ja askeleen pidemmällä kuin esikoinen. Rönkä on vaihtanut kerronnan kolmanteen persoonaan. Ulkopuolelta päähenkilöä katsova kertoja onnistuu sukeltamaan nuoren miehen seksuaaliseen heräämiseen vavisuttavan intiimisti; Röngän kerronnanlahjat ovat viimeistään tällä romaanilla sinetöidyt. Hän tekee yksityisestä yleisen – kaunokirjallisuuden tehtävistä se kaikkein kiehtovin. Minulle lukijana ei ole kiinnostavaa, tiirailenko nyt todella kirjailijan omaan nuoruuteen. Kiinnostavinta on se sanallinen intensiivisyys, millä kirjailija tarkastelee 13-vuotiaan pojan heräämistä siih

Tarina äitiydestä

Kuva
Taina Latvala: Torinon enkeli Otava 2021 333 sivua Omasta kirjahyllystä Artikkelissani ’Kohtalokas loitsu’ syvennyn tarkemmin residenssin historiaan. Aihetta tutkiessani olen istunut tuntikausia kansalliskirjastossa ja perehtynyt vanhoihin lehtileikkeisiin. Niitä lukiessani kuulin ensimmäistä kertaa naisesta nimeltä Maria Caterina Tardelli sekä hänen tyttärestään Biancasta. (Lorenzo Moravia)                                       Lorenzo Moravia on Torinon Via Montanalla sijaitsevan taiteilijaresidenssin sihteeri ja Torinon mystisestä historiasta kertovan Hyvä ja pahan voiman kaupunki -teoksen tekijä. Hän on mies, johon särkynyttä sydäntään paranteleva 36-vuotias naiskirjailija ottaa yhteyttä ennen joulua, koska hän tarvitsee aikalisän ja haluaa lähteä pois Helsingistä. Residenssissä sattuu olemaan vapaata, ja kirjailija pakkaa laukkunsa päivää ennen jouluaattoa ja suuntaa kuukaudeksi Torinoon. Matkalaukussa reissaa myös kariutunut pitkäaikainen parisuhde ja äitiyden polttavat k

Kansallisteatteri: Molièren Saituri

Kuva
Vallilan Kansallisteatteri, Molièren Saiturin ennakkonäytös tiistaina 10.8.2021 Vaikka mikään ei ole vielä tässä syksyssä kuten silloin ennen, on omassa arjessani pieniä valonpilkahduksia näkyvissä. Viime viikon tiistaina 10.8. kokoontui Kansallisteatterin ja Bonnierin yhteinen  Bloggariklubi 1,5 vuoden tauon jälkeen ensimmäisen kerran. Oli lähes unenomaista istuutua teatterin penkille sisätiloihin, ja vielä enemmän unelta tuntui Vallilan Konepajalle juuri avattu Kansallisteatterin uusi väliaikainen teatterisali. Se on rouhea, vähän bling-bling ja paljon Berliini – erittäin onnistunut ja inspiroiva paikka Helsingin urbaanissa ympäristössä. Ensin on puhuttava aistikokemuksesta. En ole haahuillut Konepajan alueella vuosiin, joten raitiovaunusta ulos astuessa oli kuin olisikin ostanut lentolipun Berliiniin: taivas oli sininen, aurinko vielä viipyili, ja kaikkialla ympärillä hehkui menneestä tehdastodellisuudesta kertova punainen tiili. Baaria ja terassia, polkupyöräileviä lapsia isi

Syksyn satoa 2021

Kuva
Kesä on ollut hieno ja pitkä ja sittenkin aivan liian nopea. Olen lukenut hitaasti ja nopeasti, kyllästyen ja innostuen. Blogin päivitys luetuista ei ole jaksanut ravata mukana, mutta tärkeintä on, että oma mieli on ravannut ja levännyt. Keväällä syksy 2021 oli vielä kovin kaukana. Elokuusta käynnistyvä uusi kirjakausi tuntui yhtä etäiseltä kuin ankea marraskuu ja räikeät jouluvalot. Ja yhtäkkiä elokuu puski niskaan – kaikki odottamani syysuutuudet tuntuvat pompsahtavan painosta samalla kertaa tai ainakin ihan kohta. Poimin kustantamojen syyskatalogeista jo hyvän aikaa sitten mm. nämä makeat hedelmät, jotka toivon ehtiväni lukea vielä tämän vuoden aikana. No. Ainakin toivon ehtiväni lukea. Ei puhuta ajasta. Sitä paitsi yhden persikoista persikkain olen jo lukenut! Kaiken kaikkiaan kiinnostavia syyskirjoja löytyi parisenkymmentä, mutta tässä nostan tarkemmin esiin vain osan.   Maisku Myllymäki: Holly (WSOY) Tämä esikoisromaani on kirjasyksyn ehdoton tapaus. Voin puhua varmuudel

Kiihkeää kerrontaa Bronxista

Kuva
Vivian Gornick: Toisissamme kiinni Suomennos: Arto Schroderus Gummerus, 2021 228 sivua Lainattu kirjastosta Minulle ei ole merkitystä, luenko jonkun todellisuutta heijastelevaa autofiktiota, tietokirjamaista muistelmateosta vai täydellistä keksittyjen kerrostumien fiktiota. Minulle hyvässä kirjassa on aina ripaus nostalgiaa, katsetta menneisyyteen, menetettyä elämää muodossa jos toisessa – siis eräänlaista muistoriippuvuutta. Muistot voivat olla kirjoittajalle tosia, epätosia, jotain siltä väliltä, valetta ja silmänlumetta; etsin lukiessa aina kertojan kipupisteitä, jotka syntyvät siitä tosiasiasta, että mennyt on aina kuollutta, kadonnutta, saavuttamatonta. Pidän myös siitä kertojan viisastuneesta katseesta, joka tietää paremmin kuin romaanin maailman kokija. Amerikkalaisen Vivian Gornickin muistaelmateos Fierce Attachments ilmestyi alun perin jo 80-luvun lopussa mutta on nyt vasta käännetty suomeksi. Hyvät kirjat kestävät aikaa, eikä siis ihme, että teos käännettiin nyt tai vii