Tekstit

Uusin teksti

Rakkauden dioraama

Kuva
Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama
Tammi, 2019
317 sivua 
Omasta kirjahyllystä
Mies valtasi minut ensi näkemällä kokonaan. Täytti minut kuvioillaan, kaiversi kasvojensa ilmeet kaikkialle, nypläsi minut täyteen mutkikkainta pitsikuviota, kuin kirjanpainajan toukka salaisia hieroglyfejään.
Kuinka selittää rakkaus sellaiselle, joka ei ole itse sitä koskaan kokenut? Kuinka ylipäätään selittää rakkaus? Se ei ole mitään tiettyä, se on kaikkea ja paljon enemmän, se on yhtä sinulle, toisenlaista minulle, se ei ole mitään mikä jo on ja kaikkea mitä ei voi edes kuvitella.
Myös Dioraama on kaikkea, mitä ei voi edes kuvitella. Olin siirtänyt pitkään tämän romaanin lukemista, sillä luin heti sen saatuani kolme ensimmäistä sivua ja hengästyin, iho nousi kananlihalle, minun oli äkkiä hieman hankala hengittää, kaikki täyttyi. Halusin siirtää kirjan lukemisen hetkeen, kun mikään ylimääräinen ei kiskoisi toisaalle tai odottaisi minulta koko ajan jotakin. Ehkä joululomalla, ajattelin. Niin ajattelen joka vuosi…

Rakkautta Neitsytpolulla

Kuva
Philip Teir: Neitsytpolku
Suomennos: Jaana Nikula
Otava, 2020
221 sivua 
Omasta kirjahyllystä

He olivat kertoneet lapsille helmikuussa. Se oli ollut surrealistinen kokemus. Lapset näyttivät ensin pelästyneiltä ja epätoivoisilta, mutta alkoivat sitten luetella hyviä puolia: kaksi kotia, kaksi huonetta sisustettavina, kaksi Playstationia, ja ehkä he kaikki asuisivat lähekkäin. Richard katseli heitä ja ajatteli, että tuntui kuin se olisi tapahtunut jollekulle toiselle. Heille ei ollut sattunut onnettomuutta, mikään ei uhannut heitä, hehän rakastivat toisiaan – miksi näin oli silti käynyt? (s. 125)
Olen aavistuksen kateellinen Philip Teirin kirjoittamien romaanien nimille ja kansille. Kolme viimeisintä kantta ovat yhtä graafista taiteilijajuhlaa ja nimet mahtipontisen hienostuneita, etenkin Talvisota ja Tällä tavalla maailma loppuu. Ne saivat sormet värähtämään jo ennen kuin lukija edes ehti raottaa kirjan kantta.
Aivan sinuiksi en kuitenkaan ole koskaan päässyt itse sisällön kanssa. Vaikka niid…

Prinsessoista, mediahuorista ja monarkiasta

Kuva
Anu Kaaja: Katie-Kate Teos 2020
257 sivua
Lainattu kirjastosta

Blogin päivityksessä on ollut nyt pidempi tauko omaa arkeani valtavasti heilahduttaneen maailmanlaajuisen k-kriisin takia. Kaikki kirjoittaminen on menettänyt merkityksenä; olen jotenkin sanallisesti lamaantunut samalla, kun tilaani kulkea ja käyttää arkeani on kutistettu. En ole ilmeisesti yksin tämän hitaantumisen kanssa, mutta yritän nyt vähitellen löytää aikaa ja motivaatiota blogiinkin. Lukeminen ei onneksi ole kutistunut vaan lukemattomien kirjojen pinot jaksavat ilahduttaa minua joka päivä yhtä paljon. Mitä kaikkea onkin vielä edessä! 
Aloitan kriisin jälkeisen bloggaamisen tällä jo maaliskuun alussa luetulla ihmekirjalla. Solmikaa huivit ja siveytenne kiinni; nyt mennään! 
En seuraa aktiivisesti saarivaltion ja monarkian tapahtumia, enkä aina jaksa muistaa kellä brittikuninkaallisista on lapsia ja kuinka monta. Toki perheen aikuiset aktiivijäsenet tiedän ja tunnistan, mutta noin muuten heidän elämänsä kiemurat eivät o…

Mihin täällä voi mennä?

Kuva
Marko Järvikallas: Mihin täällä voi mennä
Siltala, 2020
205 sivua
Lainattu kirjastosta
Viime viikolla löin pikkusiskoa.
    On kaduttanut se tosi paljon.
    Se liittyy Lankomieheen.
    Lankomies on pelottava. En ennen ajatellut että se on pelottava, ajattelin että se on hauska kun se on vähän kummallinen mutta sitten tapahtui tämä.
Ensimmäisenä kiinnitin huomiota kirjan nimeen, joka yhtä aikaa kysyy eikä kysy kenties minulta tai maailmalta: Mihin täällä voi mennä. Noin, ilman kysymysmerkkiä, koska se ei ole kysymys vaan huuto ihmisiltä, jotka seisovat reunalla tai sivussa tai ovat kuten Pirkko Saisio kirjan takakannessa sanoo: laumastaan eksyneitä. Teoksen kansikuva ankeus on kaunis ja tekee kunniaa sisällölle.
Teatterin puolella uraansa tehnyt Marko Järvikallas (syntynyt hienona vuonna 1970!) avaa prosaistisen uransa varsin sykähdyttävällä tavalla. Novellikokoelma kerää kasaan joukon ihmisiä, jotka harhailevat pienessä elämässään, ovat kadottaneet suunnan, rakkauden ja kaiken sellai…

Valaan vatsassa 2000-luvulla

Kuva
Paavo Westerbergin Sinivalas Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä ensi-illassa 4.3.2020

Muistatteko tarinan Joonasta, joka joutui valaan vatsaan ja eli siellä kolme päivää ja selvisi hengissä? Itse muistan koulun uskonnontunneilta juuri tuon verran ja sitten sen, että Bronski Beat rallatteli aiheesta 80-luvulla biisissään It Ain’t Necessarily So: Jonah he lived in a whale / He made his home in that fishes abdomen / Jonah he lived in a whale.

Pistän biisin soimaan. Aika suodattuu, kun kuuntelen Jimmy Sommervilleä, tuota Redraman pikkuveljeltä näyttävää kuoropoikaäänistä laulajaa kadonneilta vuosikymmeniltä. Kappale on vellonut päässäni sitten keskiviikkoisen Sinivalaan ensi-illan. Jimmy rallattaa, etteivät asiat ole siinä Suuressa Kirjassa aina niin kuin väitetään. Eikä biisikään ole muuten Bronski Beatin (kuten olen aina luullut asiaa sen enempää tutkimatta) vaan George ja Ira Gershwinin 30-luvulta. Niinpä niin, asiat eivät ole kuten luulisi.
Mutta mitä tekemistä 80-luvun listahittipo…

BLOGISTANIA-KIRJAPALKINTO VUODEN 2019 PARHAILLE KIRJOILLE

Kuva
Joka vuoden alussa kirjabloggaajat valitsevat lukemistaan menneen vuoden uutuuskirjoista parhaat lukuelämykset Blogistania-äänestyksessä. Ääniä saa antaa 4 eri kategoriassa: Blogistanian Finlandia annetaan parhaalle Suomessa julkaistulle suomen-, ruotsin- tai saamenkieliselle kaunokirjalle. Globalia-palkinto menee puolestaan käännetylle, alun perin ulkomailla ilmestyneelle kaunokirjalle. Kuopus-palkinnon saa kotimainen lasten- tai nuortenkirja, ja neljäs kategoria on Blogistanian Tieto. Se jaetaan parhaalle tietokirjalle, joka voi olla kotimainen tai käännetty.
Koska itse luen eniten kotimaista kaunoa, aiheuttaa kolmen parhaan kotimaisen valitseminen aina pientä ahdistusta. Usein erinomaisia kirjoja on monta – niiden paremmuusjärjestykseen asettaminen on lähes kulttuuriväkivallantekoa. Lisäksi en bloggaa kaikesta lukemastani, aika ei vain riitä siihen, ja Blogistanian äänestyksen ehtona on, että äänestetyistä kirjoita on pitänyt myös blogata jollakin tavalla.
Tänä vuonna tosin parhaan …

Levottoman ajan kirjeitä nostalgikoille

Kuva
Juha Itkonen & Kjell Westö: 7 +7 - Levottoman ajan kirjeitä
Suomennos: Laura Beck 
Otava, 2019
11 t 34 min (240 sivua) 
Lukijat: Juha Itkonen ja Kjell Westö
Äänikirja BookBeatissa

Äänikirjojen kuuntelijana olen varsin amatööri. En koe formaattia omaksi tavaksi nauttia kirjallisuudesta. En osaa kuunnella siinä sivussa; lukeminen on minulle tilaan uppoamista, aistien (etenkin näköaistin) keskittämistä sanoihin, sanojen kautta sisältöön. Sillä tavalla luen parhaiten, näkemällä. Kenties se on luonteessani, kenties vain tottumiskysymys.
Olen tähän mennessä kuunnellut alusta loppuun vain kolme äänikirjaa, jotka tosin kaikki olivat erinomainen valinta äänikirjaksi – huolellisen valinnan tulos. Näitä kolmea kirjaa yhdistää se, että ne ovat dialogitonta, elämänkertamaista kerrontaa, jonka kuuntelussa voin keskittyä puhtaasti tarinointiin eikä minun tarvitse esimerkiksi miettiä henkilöhahmojen tai tapahtumien suhteita toisiinsa, jännitteitä tai tarinan kaarta, sen kompastuksia tai kiemuroita.
Elä…