Aina joku kesken

Taina Latvala: Torinon enkeli Otava 2021 333 sivua Omasta kirjahyllystä Artikkelissani ’Kohtalokas loitsu’ syvennyn tarkemmin residenssin historiaan. Aihetta tutkiessani olen istunut tuntikausia kansalliskirjastossa ja perehtynyt vanhoihin lehtileikkeisiin. Niitä lukiessani kuulin ensimmäistä kertaa naisesta nimeltä Maria Caterina Tardelli sekä hänen tyttärestään Biancasta. (Lorenzo Moravia)                                       Lorenzo Moravia on Torinon Via Montanalla sijaitsevan taiteilijaresidenssin sihteeri ja Torinon mystisestä historiasta kertovan Hyvä ja pahan voiman kaupunki -teoksen tekijä. Hän on mies, johon särkynyttä sydäntään paranteleva 36-vuotias naiskirjailija ottaa yhteyttä ennen joulua, koska hän tarvitsee aikalisän ja haluaa lähteä pois Helsingistä. Residenssissä sattuu olemaan vapaata, ja kirjailija pakkaa laukkunsa päivää ennen jouluaattoa ja suuntaa kuukaudeks...

Kesä on ollut hieno ja pitkä ja sittenkin aivan liian nopea. Olen lukenut hitaasti ja nopeasti, kyllästyen ja innostuen. Blogin päivitys luetuista ei ole jaksanut ravata mukana, mutta tärkeintä on, että oma mieli on ravannut ja levännyt. Keväällä syksy 2021 oli vielä kovin kaukana. Elokuusta käynnistyvä uusi kirjakausi tuntui yhtä etäiseltä kuin ankea marraskuu ja räikeät jouluvalot. Ja yhtäkkiä elokuu puski niskaan – kaikki odottamani syysuutuudet tuntuvat pompsahtavan painosta samalla kertaa tai ainakin ihan kohta. Poimin kustantamojen syyskatalogeista jo hyvän aikaa sitten mm. nämä makeat hedelmät, jotka toivon ehtiväni lukea vielä tämän vuoden aikana. No. Ainakin toivon ehtiväni lukea. Ei puhuta ajasta. Sitä paitsi yhden persikoista persikkain olen jo lukenut! Kaiken kaikkiaan kiinnostavia syyskirjoja löytyi parisenkymmentä, mutta tässä nostan tarkemmin esiin vain osan.   Maisku Myllymäki: Holly (WSOY) Tämä esikoisromaani on kirjasyksyn ehdoton tapaus. Voin puhua varmu...

Taina Latvala: Venetsialaiset Otava, 2018 255 sivua Omasta kirjahyllystä Kun sain elokuussa Taina Latvalan uutuusromaanin Venetsialaiset käsiini tuoreena, luin kirjan vastoin tapojani viikonlopussa. Harvemmin on aikaa intensiiviseen lukemiseen, mutta joskus sitä joutuu sellaisen kurimuksen valtaan, ettei lukemista suostu lopettamaan. Minulla oli henkilökohtaisen asetelman vuoksi romaania kohtaan suuria odotuksia. Kolmen sisaruksen loppukesäisestä kohtaamisesta kertova kirja tuntui napanneen paloja omasta elämästäni: kolme siskoa, edesmennyt mustatukkainen isä, kuolinpesän yhteinen, isän aikoinaan rakentama talo/mökki, joka käy kalliiksi pitää; pian on luopumisen aika. En missään nimessä halunnut löytää kuitenkaan itseäni romaanista, ja juuri se teki lukemisesta vimmaista. Olemmeko me täällä?  Latvalan Venetsialaisten aihe, kesän päättäjäiset ja sisarusten viimeinen yhteinen kerta isän mökillä, asettaa mittavat alkujännitteet. Maaginen narratiivinen luku, kolme sis...

Tatu ja Patu Otavalla Joka syksy on uuden aloittamista. Jollakin tapaa vuosi alkaakin elo-syyskuussa, ei tammikuusta. Kirjallisuuden kentällä tuntuu alkusyksystä pompsahtelevan uutuuksia kuin maan alta sieniä, ja moni lukija törmää paniikkiin siitä, ettei kaikkia kevään herkkujakaan (tai edellisen syksyn!) ole ehtinyt nautiskella. Kävin keskiviikkona 15.8. Otavan ja Liken yhteisessä syyspressissä Uudenmaankadulla kasvattamassa paniikintunnetta. Missä näitä loistavia kotimaisia uutuuksia oikein kasvatetaan?! Tuntuu että kotimainen kirjallisuus voi paksusti; sen varsi on tukeva kuin tatilla, lakki paksu myssykkä täynnä muhevaa massaa. Eniten odotan Otavalta Taina Latvalan juuri tällä viikolla hyllyihin aseteltua uutuukaista Venetsialaiset . Tänään ovat kirjan julkkarijuhlat, ja sinne ryntään vimmatulla innolla tunkemaan eväskoriini tuon ihan varmasti ihanan romaanin kolmesta siskosta (se aihe!) ja kilistämään myös viisaalle ja valoisalle kirjailijalle. En ole lukenut uutuus...

Laura Lehtola: Takapenkki  Otava, 2017 270 sivua Voitettu Otavan FB-arvonnasta Aurinkotuolissa lojuessa voi joutua sadettajan kynsiin... Mikä yhdistää parikymppistä nuorta miestä, joka on syrjäytymisvaarassa, 17-vuotiaana raskaaksi tulevaa lukiolaistyttöä ja keski-ikäistä työkkärituulaa, joka on tasaisesti naimisissa tasaisen Topinsa kanssa? Heistä kukaan ei ole taatusti kirja- tai leffakankaan sankarihahmo, vaan pikemminkin jokainen on naurettavuuksilla tökitty stereotypia. Tiedättehän te ne keski-ikäiset tädit, joiden eväsleipien välissä on tuttavallista juustoa ja kurkkua ja jotka leikkaavat hiuksensa kätevään paplarikampaukseen? Ja ne huolimattomat, yksinkertaiset teinitytöt, jotka eivät osaa pitää tavaraansa piilossa tai hurvitellessa huolehtia asianmukaisesta ehkäisystä? Entä sitten syrjäytyvät luuseripojat, joita ei kiinnosta mikään eikä ainakaan työ, koska siinä pitää vastineeksi suorittaa? Nyt näitä antisankareita yhdistää ainakin Laura Lehtolan Tak...

Satokauden hedelmiä Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen kaksi vuotta sitten, tarkoitukseni oli puhua tekstin hurmasta. Minulle hurmaa on luettujen kirjojen lisäksi itse kirjoittamisessa, siinä prosessissa. Tai korjaan: hurmaa oli. Mennyt aikamuoto. Omalle luovalle kirjoittamiselleni on nimittäin tapahtunut jotakin. Se liittyy enää vain blogin pitämiseen; kaikki muu luominen on himmennyt, kadonnut. Olen jättäytynyt pois kirjoittamisen kursseilta lähinnä aikapulan takia, mutta vähitellen tuntuu, että olen saattanut kehnosti valehdella itselleni. Näiden kahden blogivuoden aikana on tapahtunut paljon, ihmeitäkin. Merkittävimmät asiat ovat, että olen lukenut systemaattisemmin ja päämäärähakuisemmin kuin ennen, olen tutkinut tarkkaan lukuvaihtoehtoja, seulonut, poiminut, selektoinut itselleni parhaat, olen tutustunut uusiin lukeviin ja inspiroiviin ihmisiin, olen tutustunut kiehtoviin, rakastettaviin kirjailijoihin, mutta ennen kaikkea olen lukenut niin paljon kauniita, ka...

Taina Latvala: Paljastuskirja WSOY, 2009 322 sivua Lainattu kirjastosta Aika on pirullinen. Kun se syö nuoruutta, se syö itseään ja vanhenee nopeammin kuin jaksamme ymmärtääkään. Mitä on 8 vuotta aikajanalla, jonka alkupäässä työkalut vuoltiin vielä kivestä ja loppupäässä arjen mehevin viihdyke on lätyllä taululla liikkuva kuva? Kahdeksan vuotta ei ole yhtään mitään tuolla janalla. Mutta kirjallisuudessa 8 vuotta tekee tehtävänsä. Muistatteko vielä Vanhanen–Kuronen-perunakohun tai BB-talon tekojulkimot tai salarakkaiden ilmestymisen ties kenen merkittävän henkilön agendaan? Niinpä. Ne ajat, kun noista kuhistiin, ovat auttamattomasti mennyttä kauraa. So last season. Ja juuri siksi Taina Latvalan vuonna 2009 ilmestynyt satiiri Paljastuskirja on vähän söpö ja hömppä, siinä missä se on kuitenkin räikeä ajankuva, taiten tehtyjä virkkeitä täynnä, eroottislatautunut naisen näkökulma anusjuttuihin, huumorin koristelema, ahdistavakin katsaus minuuden rakentumiseen toisten su...

Mathias Rosenlund: Vaskivuorentie 20 Schildts & Söderströms, 2013 159 sivua Lienen typerä ja ennakkoluuloinen, kun ajatus suomenruotsalaisesta köyhästä tuntui minusta vielä jokin aika siten vähän paradoksilta. Eihän sellaisia ole. Kaikilla suomenruotsalaisilla on asiat hyvin. On ahdasmielistä olettaa elämässä ylipäätään mitään, varsinkaan ihmisistä. Rohkea ja lahjakas suomenruotsalainen Mathias Rosenlund kirjoitti pari vuotta sitten esikoisromaaninsa siitä, mitä on olla köyhä nyky-Suomessa. Omaelämäkerrallisesta kirjasta Vaskivuorentie 20 ( Kopparbergsvägen 20 ) tuli ilmestyttyään jonkinlainen kirjallinen tapaus, useastakin syystä: Se oli avoin tilitys lapsiperheen elämästä ilman säännöllisiä tuloja sosiaalitukiviidakossa, paljastus masennuksen vaikutuksesta perheeseen, uskomus köyhyyden periytymisestä sukupolvelta toiselle. Sen lisäksi romaani oli suomenruotsalaisen humanistin, kirjallisuuskriitikon ja -keskustelijan puheenvuoro – kriitikon, joka kirjoitti main...