Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2016.

Monien myrskyjen merenkulkija

Kuva
Petri Tamminen: Meriromaani
Otava, 2015
142 sivua


Isäni puolelta sukuni on purjehtijoita täynnä. Myös isääni meri veti varsinkin eläkepäivillä puoleensa, mutta minusta ei koskaan tullut merenkulkijaa. Haaveilin aina olevani se tytär, josta isä saisi luotettavan gastinsa. Vaikka pidän valtavasti meren katselemisesta, meren tuoksuista, tiirojen kesänkiihkeistä huudoista ja vietin lapsuudessani lukuisia lomia saaristojen kuumilla kallioilla, merinaista ei minusta vain tullut. Meressä asuu jokin pelottava, suuri voima, joka herättää kunnioitusta, mutta ei tarpeeksi uteliaisuutta.
Mutta jos merta ei itse uskalla kokea, siitä voi lukea turvallisesti jalat maankamaralla:
Kaikki tuijottivat jäävuorta mitään sanomatta, sijoilleen juuttuneena. Tuntui luonnottomalta, että jokin niin suuri oli niin lähellä. Mykkänä ja ylväänä jäävuori ajelehti ensin kohti ja sitten ohi ja katosi ääntäkään päästämättä takaisin siihen samaan pimeään josta se oli tullut. Vatsanpohjassa kävi ontto humaus niin kuin pikkupo…

Pahan kirjan pauloissa

Kuva
Kaj Korkea-aho: Paha kirja
Otava, 2015
317 sivua

Kun kirjan nimeksi antaa Onda boken – Paha kirja, niin onhan se nyt kovin lupaavaa, jotten sanoisi kosiskelevaa.
Jossakin vaiheessa syksyllä törmäsin Pahaan kirjaan netissä vähän kaikkialla ja etenkin törmäsin kehuihin. Tai ainoastaan kehuihin. Ihmettelin, miten minulla on suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa sellainen nolo aukko, ettei Kaj Korkea-aho ollut tuttu. Kirjamessuilla kävin kurkistamassa kirjailijan missiota ja päätin lukea romaanin heti, kun ehtisin.
Mitä syntyy, kun yhdistetään Turku – tai siis Åbo, kirjallisuustieteiden laitos, opiskelijaelämä, huumeet sekä kielletty ja kadonnut mystinen käsikirjoitus, jolla on karmiva maine? No sellaisista juureksista syntyy nystyröitä kutkuttava keitos. Hieman taidetta ja sivistystä, ripaus mystiikkaa ja rakkautta, kourallinen erilaisia ihmiskohtaloita ja kuolemia – siinä on Paha kirja kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Åbo Akademien kirjallisuustieteen laitoksen opiskelija Pasi Maars haluaa t…

Kirjallisuus on kulinarismia

Kuva
Ruoka on ihana asia. Ilman mielekästä ja mielihyvää tuovaa ruokaa olisi vaikea kuvitella arkea tai juhlaa. Loppiaisenakin kotiravintolassamme tarjoiltiin hunajaista kanaa lämpimän punajuuri–vuohenjuustosalaatin kera. Se oli taivaallista.
Viime vuosien ilmiönä on ollut ruoan ja sen taiteellisuuden kohoaminen niin blogi- kuin muussakin kulttuurielämässä varsin suurenmoiseen asemaan. Syömisen nautintoon keskittymisen iloisena huippuna lienevät sympaattiset ravintolapäivät, jolloin tavalliset kotikokkaajat voivat olla päivän ravintoloitsijoita ja tarjota street foodia parhaimmillaan.
Sitten astetta vakavampi osa ilmiötä on ruokablogien ja keittokirjakulttuurin jättiläismäinen kasvu – puhumattakaan siitä vimmasta, millä ainakin täällä pääkaupunkiseudulla avataan uusia, erinomaisia ravintoloita. Olen valmis hyväksymään ruokailun osaksi taide- ja kulttuurielämää, jolla tarkoitan tässä Wikipediankin ymmärtämää käsitettä kulttuurista: yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saav…