Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2019.

"Suru on sumea, mutta viha kirkas"

Kuva
Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet
WSOY, 2019
193 sivua 
Lainattu kirjastosta
Luovan kirjoittamisen opiskelija ei voi välttyä törmäämästä käsitteeseen kirjoittajan omasta äänestä. Siitä puhutaan mystiseen sävyyn, ikään kuin se olisi jotakin, jonka saavutettua on valmis, on päässyt rajan yli sinne missä oppiminen loppuu ja taiteen luominen alkaa.
Tavallaan ymmärrän oman äänen etsimisen ja äänen merkityksen. Se on ikään kuin laadun tae tai ainakin merkki siitä, että kirjoittajalla on homma näpeissään. Oman äänen ei tarvitse kuitenkaan olla mikään staattinen ja pysyvä, aina samanlainen, vaan ennemminkin sen voisi olla leima kirjoittajan kielellisestä itsevarmuudesta ja uskosta omaan tyyliinsä, leima joka mukautuu tekstiin ja voi muuttua tekstin vaihtuessa, vaikka kirjoittaja on sama.
Oma ääni – itsevarmuus? – löytyy vain kirjoittamalla ja lukemalla paljon. Olen jahdannut ääntäni useita kymmeniä vuosia, alkuun tiedostamatta koko käsitettä. Lopulta Kriittisen korkeakoulun opintojen myötä olen tu…

Torstai on hyvä päivä - Helsingin kirjamessut Messukeskuksessa 24.-27.10.2019

Kuva
Kerrankin työasiat järjestyivät niin, että pääsin kirjamessuille kokonaiseksi arkipäiväksi. Pelkkää plussaa, voin sanoa: ei jonoa aamulla kahvilaan, ei jonoa lounaalla ravintolassa, ei tungosta käytävillä eikä osastoilla – ja silti kuuntelijoita riitti suosituimpiin keskusteluihin viimeistä penkkiä myöten. Vähänkö kivaa!
Tänä vuonna kirjamessukäyntiäni varjostaa kuitenkin yksi iso miinus: en saa ostaa enää kirjoja. Kirjoja alkaa kasvaa jo kohta vaatekaapissakin, sellainen on ihan kestämätöntä touhua kotioloissa, joissa muidenkin asukkaiden täytyy saada nauttia tilasta, ja kun lukevan ihmisen aika on kuitenkin rajallista. Missioni pelastaa kirjallisuus kuolemalta kärsii! Toisaalta taisikin olla niin, että ne suurimmat suosikkini olen jo hups ehtinyt haalia kaupasta ennen messuja. Siksi ostin tällä kertaa harkitusti messuilta vain yhden uutuuden. Ai niin ja sitten ostin toisen kirjan, mutta koska se oli kovin edullinen eli halpa ja keikkunut jo turhan pitkään minulla Helmet-varauksessa,…

Tosi kurjat juhlat

Kuva
Tuomas Kokko: Tosi kivat juhlat
Kosmos 2019
126 sivua
Lainattu kirjastosta

Sisko Savonlahden se sipsiromaani on saanut pikkuveljen, jonka nimi on Tosi kivat juhlat. Velipojan synnytti Tuomas Kokko -niminen journalisti. Molemmissa romaaneissa mennään kantta myöten kaupunkilaisnuoren vaaleanpunaiseen minäminä-maahan, jonka sisällä on kuitenkin vähän värejä ja paljon ohimeneviä tunteita.
Tosi kivat juhlat on 126 sivua helppoa arkirealismia sellaisille lukijoille, joilla ei ole aikaa tai haluja lukea monimutkaisia kertomuksia monimutkaisista ihmisistä. Kenties se voi olla jopa avain lukemisfiiliksen virittämiseen – tosin lopussa harjaantumattomalle lukijalle jää käteen vain kasa kysymysmerkkejä; juhlat loppuvat laskuhumalaan, missä kaikki on vähän epäselvää.
Kokko on moukaroinut kolmikymppisten kansantaudiksi kuvatun paikattomuuden ja näköalattomuuden tunteen ja pätkätyöläisyyden siistiksi kirjaksi, joka on pakko lukea putkeen parissa tunnissa ja jota ei välttämättä muista kuitenkaan muutam…