Uskon asia - esikoinen esittäytyy: Katja Kärki

Katja Kärki: Jumalan huone
Bazar 2019
462 sivua
Lainattu kirjastosta

     Aili ei tiedä kuinka kauan hän siinä istuu ja laulaa ohuella äänellä yksitoikkoista laulua, joka nousee jostain syvältä. Hän sulkee silmänsä ja tuntee, kuinka kaikki jumalanperkeleet tanssivat Vienon ruumiin ympärillä ja yö on sysimusta. Ne tulevat maasta, ne pienet olennot. Ne kaivautuvat läpi mullan ja roudan ja kaappaavat kynsillään tieltään juurakot, kivet ja maatuneet luut. Ne nousevat hänen syliinsä ja tuudittavat aamuyön usvaan, joka nousee kuin maito synnyttäjän rintoihin, jos joku olisi näkemässä.

On Pohjois-Karjala, suku pohjoiskarjalaisen metsän siimeksessä, maaseutu, uskonto, aika ennen sotia, sotien jälkeen ja aika nyt 2000-luvulla. On suku, jonka jokainen jäsen rämpii kukin omassa tuskansuossaan oman aikansa läpi, etsii sisintä, syvintä olemusta kaikkivaltiaan edessä, kompuroi, vajoaa, kärsii, nousee, pakenee tai jää – tai ei nouse lainkaan. Erilaisia kohtalon pisteitä yhdessä väkevässä aikajanassa, jonka varrella haisee navetta, nisut, lyönnit, vaikeneminen, perhesalaisuudet, ja Jumala – ennen kaikkea suuri ja oikeudenmukainen Jumala, jonka tekoja ei jumalanlapsi saa kiistää tai epäillä.

Tämän ketjun loppupäässä rimpuilee nuori Elsa, ensimmäinen heistä, joka kääntää opille selkänsä ja irtoaa lestadiolaisesta yhteisöstä, kirjoittaa syntilistan ja ruksii siitä ajan myötä kaikki saavuttamansa synnit.

Katja Kärjen voimallinen esikoinen Jumalan huone on jälleen yksi sukutarina kyyneleitä virtaavien tarinoiden kopassa. Paitsi ettei siinä itketä, vaan sullotaan kaikki tunteet sisälle Jumalan armolliseen huoneeseen, huudetaan perkelettä ja kestetään. Ajan polkua kuljetaan kolmen erilaisen naisen, Ailin, Marian ja Elsan, jalanjäljissä. Aili on naisketjun vanhin, 20-luvulla syntynyt Elsan totinen ja ankara isotäti, isoäidin sisko. Maria on taas Elsalle rakas täti, johon Elsa lapsena ankkuroituu. Nämä molemmat suvun naimattomat naiset merkitsevät Elsalle eri asioita.

Kolmen naisen kohtaloihin fokusoidaan, he kutovat omilla tarinoillaan suvun tilkkutäkistä kokonaista peittoa, joka alkaa hahmottua lukijalle pala palalta. Peiton alle on piilotettu isoja asioita, joiden päivänvaloon nouseminen rikkoo läheisten välejä. Tapausten ja tragedioiden runsaus on kuin kopio Salatuista elämistä, mutta tragedioista on tehty autenttista taidetta, joka ravistelee.

Kärjen sukusaaga on mahtipontisella tavalla nautittava, se on tuskallinen ja kupliva yhtä aikaa, täydellisyyksiä tavoittavan kielensä ansiosta maturoitunut ja silti aristava. Suvun historia on kuin hukkuvia syvyyksiinsä napsiva paha meri, ja tapa millä Kärki sen kertoo, on auvoinen ilta-auringon lämmittämä poukama. Kärjen romaanissa ei ole silti mitään pikkusievää ja hentoa, sen kauneus tulee kyvystä pysäyttää tunne uhmakkaaseen kielenilmaisuun, täsmällisiin mutta originelleihin kielikuviin, jotka palvelevat puhtaasti kerrontaa. Vertauskuvat ovat kuvia isoille asioille ja juuri oikeissa kohdissa, ne on sommiteltu puuskuttavasti etenevän kerronnan kanssa tehokkaaseen riviin. Tästä syntyy Jumalan huoneen erinomainen laatu ja vahva maku, joka ei petä kertaakaan.

Siis totisesti kadehdittavan huikeasti luotu esikoinen. Kärki ei anna tiimaakaan periksi ja tekee tarinaansa taiten, saa ahmimaan surullisia asioita ja tuntemaan myötätuntoa kaikkia näitä uskon naisia kohtaan – myös niitä, joita ei alkuun ole helppo ymmärtää lainkaan. Kun 30-luvun maalaismaisemista siirrytään Elsan 2000-luvun opiskelijaelämään ja syntilistan toteuttamiseen, vaihtuu Kärjen kieli ontumatta rekisteristä toiseen. Uskovaisen Ailin sanat ovat Ailin sanoja, pohjoiskarjalan murteen makuisia: konsonantit tuplaantuvat ja vokaalit vääntyvät. Minä voi lähttee sinun kanssas vuatteita vaihtammaan. / Tulloo ku tulloo, sitten ku on valamis, Aili sanoo. Mutta Elsan jumalaton kieli täyttyy baareista, ryyppäämisestä, röökistä, panemisesta mutta myös ystävyydestä, rakkaudesta ja rakkauden ikuisesta metsästyksestä. Se on 2000-lukua, navetan hajun harteiltaan ravistanutta villiä ja nuorta, lähes kaaokseen hajoavaa etsintää. Elsa on rajussa nuoruudessaan tunnistettava; yhtä kaikki on Ailikin. Sukupolvet on tavoitettu romaanissa uskottavasti, kipeästi ja häikäisevän todenoloisesti.

Katja Kärjen kolme naista kysyy meiltä: mitä kaikkea voi antaa läheisilleen anteeksi, mihin ihminen taipuu kun väkisin taivutetaan?

Fiktion maailman ulkopuolelle on mielestäni täysin turha mennä – kuten aina. Minua ei kiinnosta se, miksi tämä kirja, kenelle tai ketä vastaan se on kirjoitettu, mikä kaikki siinä on Katja Kärjen piilotettua agendaa, jos sellaista onkaan. Spekulointia joissain kanavissa kun tästäkin olen jo nähnyt. Jumalan huone on esikoinen, jonka monihenkilöinen narratiivi vaatii keskittymistä (henkilöhahmoja on paljon, vaikka keskushahmot ovatkin selvät) mutta joka koko lukemisen ajan palkitsee lukijan, jos tällaista armotonta tarinaa uskaltaa rakastaa. Jos Hanna Haurun Jääkansi lumosi, tulee sinun lukea tämä kirja.

     Yöllä, kun ne ovat jättäneet Ailin rauhaan, pienen ikkunan takana aukeaa valosta kuulas kevätyö, jossa tuomet ojentelevat valkokukkaisia oksia kuin onnelliset morsiamet hääkimppujaan. Tuuli kantaa niiden tuoksua. Aili rakasti sitä joskus. Nyt hän on sisältä musta kuin talviyön taivas eikä hänessä ole jäljellä mitään kaunista. (s. 205)

***********

Tänä keväänä on ilmestynyt sattumalta kaksi esikoista, joiden aiheena on lestadiolaisuus ja uskonlahkon jättäminen. Lopettelen juuri Suvi Ratisen varsin upeaa Matkaystävää. Romaanit käsittelevät samaa aihetta täysin eri keinoin ja toimivat näin toistaan täydentäen. Ratisen romaanista täällä myöhemmin.

Kommentit

  1. Tämä on jäänyt vahvasti mieleen - on kyllä vaikuttava romaani! Tuo Ratisen Matkaystävä kiinnostaa myös. Pitääkin muistaa käydä kurkkaamassa, mitä siitä sanot myöhemmin.

    VastaaPoista
  2. Matkaystävän kulma pulahti jo työmatkan päätteeksi Atrian punajuurikeittoonkin - olen kauhuissani tästä rikkeestä, mutta sopii onneksi kirjan kannen väriin! :-o Se on todella eri tavalla upea romaani myös - ehkä jotenkin mulle vielä isompi elämys, koska huumori alleviivaa kaikkea tarinassa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit