Romantiikkaa kokeilemassa


Niina Mero: Englantilainen romanssi
Gummerus 2019
379 sivua
Lainattu kirjastosta

Kartanoromantiikka on varmaankin ainoa sana, joka ei vallan karmeasti ärsytä minua romantiikka-henkisessä sanastossa. Siihen sentään sisältyy vihjaus vanhoista taloista, joissa elää vielä menneen ajan autenttinen geist, rosoisuus, maaseudun rauha, muratit, ehkä hevoset ja kaikkinainen arjen pysähtyneisyys. Hiljaisuus, jonka täyttää vain satunnainen koiranhaukunta tai pääskyn luritus.

Kartanoromantiikassa paistaa aina aurinko ja tuoksuu mehevä puutarha. Minulle sanasta ei löydy silti komeaa kartanonisäntää, jokanaisen heathcliffiä, jota maailma on murjonut ja joka janoaa vain sitä ainoaa oikeaa rakkautta. Sidon kartanonromantiikan paikkoihin, rakennuksiin ja kadonneeseen aikaan, en ihmisiin. Siinä mielessä olen romantikko, mutta itse romanttinen kirjallisuus nostaa ihokarvani ilkeällä tavalla pystyyn.

Miksikö? No enpä tiedä. Olen vain allerginen asetelmalle nainen, mies & täydellinen kohtaaminen, koska siinä haisee jokin perustavanlaatuinen ajatus siitä, että nainen kokonaistuu vasta kun löytää itseensä sopivan miehen – vaikeuksien kautta tietenkin. Rakkaus ei ole sellaista. Rakkaus on yhtä arkista kuin kaupassakäynti tai haisevan vessanpöntön pesu. En tarkoita, etteikö rakkaus olisi tärkeää tai sitä ei minulle maailmassa olisi – totta kai on. En vain halua lukea sellaisesta hössötyksestä kirjoista.

Siksi koen olevani varsin reipas tyttö lainatessani Niina Meron esikoisromaanin Englantilainen romanssi. Äh. Tuo nimikin. Saa ihon kutiamaan ilkeästi. En voinut lukea kirjaa metrossa, en voinut näyttää maailmalle, että romanssi olisi asia, joka kiinnostaisi minua. Englantilaisuus on tietenkin ihan toinen asia; sehän on coolia ja indie-musiikkia, ruutukangasta, teekuppeja, pioneja ja lannantuoksua. Hyacinth Bucket ja The Cure samassa söpössä paketissa. Yes, please!

Niina Meron kirjan nimi lupaa eikä valehtele: romaanissa on romanssi, mennään kartanoon, se on Englannissa (tarkemmin Oxfordissa), kirja on kotimainen. Ja se on myös melko näppärä. Koska romanssin teekuppiin on sekoitettu kirjallisuutta, romantiikan ajan runoutta, nokkelaa kielenkäyttöä, lempeää tyypittelyä, brittiläistä maisemaa ja ennen kaikkea sitä kirjallisuutta Percy Bysshe Shelleystä John Keatsiin, siis oikein kunnon tonkimista 1700–1800-luvun vaihteen runouteen, maistuu kupponen makoisalle.

Kokonaisuus on hyvin hallittua kerrontaa, joka ei ole unohtanut rakkausromaanien perinteisiä koodeja (nainen joutuu uuteen tilanteeseen, tilanteessa on mies/miehiä, tulee esteitä ja tunteita, yllättäen esteet voitetaan). Englantilainen romanssi on myös jännitystarina, joten se passaa varmasti myös dekkareiden ystävälle. Väitöskirjaa romanttisesta viihdekirjallisuudesta kirjoittava Mero hallitsee toki lajin konventiot, ja ilahduttavaa, että hän uskalsi sekoittaa suomalaisuutta brittiläiseen maisemaan. Eittämättä Mero tuntee niin romantiikan ajan kirjallisuuden kuin maaseutuenglantilaisuuden; molemmat saavat romaanissa sujuvasti paikkansa.

Lyhyesti sisällöstä (ei juonispoileria): Päähenkilö on Nora-niminen nuori nainen, antiromantikko, jonka Heli-sisko on menossa naimisiin englantilaisen kartanonpojan kanssa. Nora itse on hurahtanut kaikkeen englantilaiseen eikä kestä ajatusta, että sisko saakin sen mikä oikeastaan kuuluisi hänelle. Heli kutsuu Noran Chattenhamin kartanoon häitä varten, ja siitä alkaa kohtaamisten ja salaisuuksien ratkomisen sarja. Tatuoitu kirjallisuusgradua tekevä, suorasukainen Nora ei ole aivan sitä, mihin aateliskartanossa on totuttu, joten yhteentörmäilyä on odotettavissa.  

Juhlat olivat juuri niin painostavat kuin olin pelännytkin. Jälleen kerran todellisuus osoittautui pettymykseksi. BBC:n periodidraamoissa ja W. Somerset Maughamin romaaneissa aristokraattien illanvietoissa keskusteltiin säkenöivästi politiikasta ja maailmantilanteesta, salongeissa pelattiin korttia ja pohdittiin mitä Heidegger todella tarkoitti. Näissä bileissä portviinin punakoittamat, vanhan rahan tylsyttämät miehet ja takakireät naiset keskustelivat veroista ja Strictly Come Dancingista. Minä en ollut parantanut tilannetta omalta osaltani yhtään. (s. 136)  

Mero halusi ymmärtääkseni tuoda esikoisellaan kotimaiseen kirjallisuuteen ripauksen brittityyliä, ja siinä hän on onnistunut. Ihan tällaista kukaan meillä ei ole kirjoittanut (tai mistä minä tiedän). Siis viihdyttävää kirjallisuutta, jossa kieli on hauskaa ja samalla vakavaa, tarinalla on kiihtyvä kaari, ja jokin taidelaji on ujutettu tarinaan ilman väkinäiseltä tuntuvaa päälleliimailua: romantiikan ajan runous on teoksen yksi päähenkilöistä.

Mutta en olisi minä, jos nielisin kaiken ihan näin. Ikävä kyllä henkilöhahmot ovat ahdistavan stereotyyppisiä. Minäkertoja Norasta on tehty moderni maihareissa tallusteleva sinkkunainen, joka ei titteleitä kumartele. Siis tyypillinen tuittupää, joka romanttiseen viihdekirjallisuuteen tarvitaan. Miehet ovat tässäkin kirjassa komeita, heillä on paksut hiukset ja otsalle valehtelevat kiharapehkot tai treenatut vatsalihakset. En väitä, että näissä elementeissä olisi jotakin väärää tässä maastossa; minä olen vääränlainen lukija tällaiselle. Mero on onnistunut omassa teekupissaan; se nyt ei vain ole ihan minun juttuni. Toki romaanin lukee nopeasti ja nauttienkin, mutta riittänee, että luen vastaavaa viihdekirjallisuutta kerran muutamassa vuodessa. Silti Earl Grey -kupposen nosto kotimaisuudelle ja hurmaavalle kannelle (Jenni Noposen käsialaa): se ei ole äitelä mutta silti aiheelleen uskollinen.

Tätä kirjaa voin suositella kaikille, jotka ovat ihastuneet saarivaltioon ja sen kulttuuriin mutteivät ota kirjallisia sepusteluja turhan vakavasti. Merolla on hauska tyyli sanoittaa asioita, eikä hän söpöstele ihan liikaa. Kirjan kanssa sopii solmia riippukeinu- tai laituriromanssi, pureskella heinänkortta ja nautiskella maisemista. Sisältö avautunee paremmin niille, jotka ovat Keatsinsä lukeneet tai ainakin tuntevat englantilaiset kirjallisuuden klassikot. Jos siis romanttisen viihdekirjallisuuden jäykät koodit eivät lamauta, sallit Bridget Jonesin ja modernisoidun Jane Austenin potpurin astua päähäsi, anna mennä!

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit