Aina joku kesken

Vallilan Kansallisteatteri, Molièren Saiturin ennakkonäytös tiistaina 10.8.2021 Vaikka mikään ei ole vielä tässä syksyssä kuten silloin ennen, on omassa arjessani pieniä valonpilkahduksia näkyvissä. Viime viikon tiistaina 10.8. kokoontui Kansallisteatterin ja Bonnierin yhteinen  Bloggariklubi 1,5 vuoden tauon jälkeen ensimmäisen kerran. Oli lähes unenomaista istuutua teatterin penkille sisätiloihin, ja vielä enemmän unelta tuntui Vallilan Konepajalle juuri avattu Kansallisteatterin uusi väliaikainen teatterisali. Se on rouhea, vähän bling-bling ja paljon Berliini – erittäin onnistunut ja inspiroiva paikka Helsingin urbaanissa ympäristössä. Ensin on puhuttava aistikokemuksesta. En ole haahuillut Konepajan alueella vuosiin, joten raitiovaunusta ulos astuessa oli kuin olisikin ostanut lentolipun Berliiniin: taivas oli sininen, aurinko vielä viipyili, ja kaikkialla ympärillä hehkui menneestä tehdastodellisuudesta kertova punainen tiili. Baaria ja terassia, polkupyöräileviä lapsia...

Kesä on ollut hieno ja pitkä ja sittenkin aivan liian nopea. Olen lukenut hitaasti ja nopeasti, kyllästyen ja innostuen. Blogin päivitys luetuista ei ole jaksanut ravata mukana, mutta tärkeintä on, että oma mieli on ravannut ja levännyt. Keväällä syksy 2021 oli vielä kovin kaukana. Elokuusta käynnistyvä uusi kirjakausi tuntui yhtä etäiseltä kuin ankea marraskuu ja räikeät jouluvalot. Ja yhtäkkiä elokuu puski niskaan – kaikki odottamani syysuutuudet tuntuvat pompsahtavan painosta samalla kertaa tai ainakin ihan kohta. Poimin kustantamojen syyskatalogeista jo hyvän aikaa sitten mm. nämä makeat hedelmät, jotka toivon ehtiväni lukea vielä tämän vuoden aikana. No. Ainakin toivon ehtiväni lukea. Ei puhuta ajasta. Sitä paitsi yhden persikoista persikkain olen jo lukenut! Kaiken kaikkiaan kiinnostavia syyskirjoja löytyi parisenkymmentä, mutta tässä nostan tarkemmin esiin vain osan.   Maisku Myllymäki: Holly (WSOY) Tämä esikoisromaani on kirjasyksyn ehdoton tapaus. Voin puhua varmu...