Syksyn satoa 2021

Kesä on ollut hieno ja pitkä ja sittenkin aivan liian nopea. Olen lukenut hitaasti ja nopeasti, kyllästyen ja innostuen. Blogin päivitys luetuista ei ole jaksanut ravata mukana, mutta tärkeintä on, että oma mieli on ravannut ja levännyt.

Keväällä syksy 2021 oli vielä kovin kaukana. Elokuusta käynnistyvä uusi kirjakausi tuntui yhtä etäiseltä kuin ankea marraskuu ja räikeät jouluvalot. Ja yhtäkkiä elokuu puski niskaan – kaikki odottamani syysuutuudet tuntuvat pompsahtavan painosta samalla kertaa tai ainakin ihan kohta.

Poimin kustantamojen syyskatalogeista jo hyvän aikaa sitten mm. nämä makeat hedelmät, jotka toivon ehtiväni lukea vielä tämän vuoden aikana. No. Ainakin toivon ehtiväni lukea. Ei puhuta ajasta. Sitä paitsi yhden persikoista persikkain olen jo lukenut! Kaiken kaikkiaan kiinnostavia syyskirjoja löytyi parisenkymmentä, mutta tässä nostan tarkemmin esiin vain osan.

 

Maisku Myllymäki: Holly (WSOY)

Tämä esikoisromaani on kirjasyksyn ehdoton tapaus. Voin puhua varmuudella, koska olen lukenut. Ihanan ystäväni esikoinen on teos, jonka syntyä olen seurannut sivusta jo vuosia, kaiken aikaa silmät kiiluen ja sydän tykyttäen romaanin kauneudesta ja sanojen painosta.

Holly on vahva ja voimakkaanmakuinen romaani kahdesta erilaisesta naisesta, jotka kohtaavat Evan työn vuoksi. Holly on erakkosaarelle vetäytynyt melkein 5-kymppinen näyttelijä, joka on tehnyt harvinaisen lintuhavainnon, ja Eva on luontolehden toimittaja, joka tulee saarelle tekemään juttua niin vihermehiläissyöjästä kuin tästä naisestakin. Viikko saarella muuttaa molempien elämän perusteellisesti. Myllymäen vahvuus on aistinautinnollisessa kielessä, väreissä ja jännitteen ylläpitämisen taidossa. Hyvin eurooppalainen romaani, irti paikasta ja melkein ajastakin. Raikas poikkeus kotimaisessa kirjallisuudessa; Myllymäen persikanmehua tihkuva kieli viettelee.

 


Taina Latvala: Torinon enkeli (Otava)

Olen aina pitänyt Latvalan kielestä ja huumorista, joka parhain pääsee esille episodiromaanissa Ennen kuin kaikki muuttuu. Latvala on loistava tarinankuljettaja; hän hallitsee kerronnan kaaren jäntevästi. Pikkulinnut Latvalan olkapäillä lauloivat minulle, että Torinon enkeli olisi vähän uudenlaista Latvalaa. Romaani sijoittuu Italiaan ja keskiössä on kirjailija, joka matkustaa joulun alla Torinoon taiteilijaresidenssiin kirjoittamaan. Kysymykset parisuhteesta ja äitiydestä matkustavat mukana. Kohtaaminen eksyneen pikkutytön kanssa keskeyttää päähenkilön matkan ja mielen.


Katja Kallio: Tämä läpinäkyvä sydän (Otava)

”Pakahduttavan kiihkeä romaani sopeutumattoman naisen ja neuvostovangin kielletystä rakkaudesta”, kertoo Otava sivuillaan Katja Kallion uutuudesta. Hankoon sijoittuva Säkenöivät hetket -romaani (2013) teki minusta Kallio-fanin, ja hänen edellisen romaaninsa Yön kantaja (2017) kieli ja tuoreet kielikuvat pöyristyttivät ja ihastuttivat. Tätä uutta kirjaa olen odottanut ja pidän siitä jo nyt!

 


Marko Järvikallas: Sano jotakin kaunista (Siltala)

Hyvä kirjailija voi olla syntynyt vuonna 1970 ja kotoisin Lahesta (nämä kaksi ovat oman elämäni tärkeimpiä faktoja). Ne ovat hyviä syitä myös pitää kirjailijan tuotannosta. Minuun vetosi Järvikallaksen esikoisnovellikokoelma Mihin täällä voi mennä melkein jo pelkästään nimensä puolesta; sisältö oli onneksi myös kovaa kamaa. Jotenkin lohduton ja silti toivoa täynnä. Vähän outo ja häilyvä, silti täysin käsitettävissä. Kirjailijan uusin kokoelma tuntuu jatkavan samaa tyyliä, sillä Siltalan sivuilla sitä kuvataan näin: ”[…] ihmiset kohtaavat toistuvasti mysteerin, selittämättömän, hetken jolloin kaikki väistämättä muuttuu. He ovat nuoria aikuisia, keski-ikäisiä, vanhuksia, miehiä ja naisia tilanteissa, joissa todellisuudesta on vaikea enää saada otetta. Sano jotakin kaunista kertoo epävarmuudesta modernissa luokkayhteiskunnassa ja ihmisistä, joiden identiteetti on häilyvä ja liikkeessä.”

 

Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä (Siltala)

Kekkosen teokset lumoavat kielellään, joka tuntuu tihkuvan. Vieraat-romaani oli raijasiekkis-henkinen heleä syystaivas; pidin valtavasti! Tämän naisen elämä kertoo Helenasta, hänen elämästään teinivuosista aikuisuuteen. Äiti kuolee, kun Helena on viidentoista, ja elämä siitä eteenpäin on kasvamista ikävien muistojen varjossa. Siltalan sivuilla on Kekkosen blogikirjoituksen romaanin synnystä, mikä kasvattaa odotuksia entisestään. Kekkosen tyylissä on jotakin sellaista haikeutta, joka ei itketä mutta tuntuu omalta iholta.

 

Antti Rönkä: Nocturno 21:07 (Gummerus)

Röngän esikoinen Jalat ilmassa oli ilmestyessään tapaus ja liikutti kirjailijan rehellisellä omakohtaisella otteella koulukiusaamisen kipeistä jäljistä. Rönkä jatkaa toisinkoisessaan ammentamalla jälleen itse koetusta: Nocturno kertoo nuoren miehen seksuaalisesta häpeästä, siitä millaista on kasvaa itseään ja halujaan vastaan. Röngän puhtaan yksiselitteinen kieli on omalla tavallaan kiehtovaa ja istui ainakin esikoisen miljööseen saumattomasti.

 

Matias Riikonen: Matara (Teos)

Iltavahtimestarin kierrokset oli kokonainen, kaunis maailma, jonka kieli jäi pitkään soimaan päähän. Ainutlaatuinen pienoisromaani Helsingistä ja sen öisistä kaduista. Riikosen uutukainen kiinnostaa kielensä vuoksi. Matara on kirja pojista ja lapsuudesta, alkukesästä, poikien välisestä väkivallasta, seikkailusta ja hellyydestä. 

 



Emma Puikkonen: Musta peili (WSOY)

Puikkonen on ilmastokirjailija tai niin, että hänen kirjoihinsa tuntuu liittyvän aina jokin luonnon sanelema mullistus. Eurooppalaiset unet (2016) teki minuun vaikutuksen, ja nyt haluan katsoa, miten öljyteema toimii historiaan sijoittuvassa romaanissa. Kolmen eri aikatason (1860-luku, vuodet 1973 ja 2008) ja kolmen naisen tarina, joihin kaikki tuo musta neste jollakin tavalla liittyy.

 

Stella Harasek: Pimeä aine (Tammi)

Suositun bloggaajan ensimmäinen romaani. Olen jo vuosia seurannut Harasekin kirjoituksia blogimaailmassa aina silloin tällöin ja ihaillutkin niin hänen presentaatiotaan kuin kirjoitustyyliä. Pimeä aine on romaani ihmissuhteesta, valokuvaamisesta, musiikista, tarinosta. Siis kaikesta siitä, mistä Harasek on tunnettu influensserinakin. Inhoan tuota uudissanaa, mutta suhtaudun Harasekin esikoiseen vakavan uteliaasti.

  

Niklas Ahnberg: Isät jäävät merelle (WSOY)

Jo esikoiskirjan nimi saa aikaan sen, että romaani on pakko lukea: verisiteen ja meren vahvuisen nimen täytyy tarkoittaa vahvaa kirjaakin. Se kertoo isän kuolemasta, saaresta, purjehtimisesta, merestä, puhumattomuudesta. WSOY:n mukaan se on ”tuulinen, kirkas ja arvaamaton”. Tarvitseeko perustella enempää?

 

Katja Kärki: Eeled (Bazar)

En aivan tiedä tästä romaanista. Se voi olla maaginen ja sadunomainen romaani, termit mitkä eivät yleensä johdata kirjaa omalle lukulistalleni, mutta Kärjen edellinen Jumalan huone oli sen verran ihana, että tämäkin tulee lukea. Eeled kertoo Kristiinasta, nuoresta naisesta, joka löytää itä-lappalaiset juurensa. Eeled on naisen lapsuudesta tuttu mielikuvitusmetsänpentu, ”pieni sättärä”, Kristiinan uusi ystävä, parempi kuin oikeat ihmiset. Tarina vääränlaisista naisista ja pahan perinnöstä.

 

Sanna Kajander-Ruuth: Laman lapset – Mitä meille tapahtui? (S&S)

Lama on aiheena itselleni mielenkiintoinen, koska oma elämäni onnistui sivuuttamaan sen lähes täysin. Aloitin opiskeluni juuri laman aikaan ja uppouduin opiskelijamaailmaan, johon taloudellinen kansankriisi ei päässyt käsiksi, ihme kyllä. Kävin opintojeni ohella iltatöissäkin, sillä niitä kyllä riitti kaupan alalla. Nuoremmalle polvelle lama on todentunut varmasti toisin, heille jotka vielä tuolloin olivat lapsia. Toimittaja Kajander-Ruuthin tietokirja valottaa lamaa itselleni kenties uudella tavalla, sillä se sisältää tavallisten ihmisten haastatteluja faktan ohella.


Ei kun kirjakauppaan siis (huomenna pääsen!). Millaisia kirjoja sinä olet poiminut mehukkaasta kirjasyksystä? 

Kommentit

  1. Tällaiset koosteet ovat aina tervetulleita. Hyviä, kiinnostavia kirjoja olet koonnut tähän postaukseen. Ainakin Helmi Kekkonen, Katja Kallio ja Maisku Myllymäki kiinnostavat. Katja Kärjen Eeledin postasin just eilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä listasta tuli jätettyä hyviäkin pois, mutta päätin nappaista esiin ainakin ne, jotka takuulla hankin tai luen. Esim. Venhon Syyskirja on lukulistalla myös, samoin käännösromaaneja, mutta nostattelen mielelläni aina kotimaista. :-)

      Poista
  2. Kiitos listasta! Erityisesti kiitän Puikkosen uutukaisen maininnasta, en ollut sen tuloa tajunnutkaan, mutta moni muukin kiinnostaa. Lisäksi odotan erityisesti Johanna Venhon Syyskirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman on kyllä Puikkosen tulossa oleva uusin jäänyt varjoon, mutta ehkä rummutus alkaa, kun kirja jossakin vaiheessa syyskuussa ilmestyy. :-) Venhon Syyskirja on lukulistallani totta kai myös, mutta jätin sen tästä pois, kun jouduin jättämään muutamia hyviä ja kiinnostavia listalta ja tiedän, että Syyskirja saa huomionsa eri blogeissa ihan varmasti!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Väkivallan historia

Miksi Oneiron on ongelmallinen proosateos – vai onko?