Vuonna 2015
 |
| Kirjan alku. |
On uudenvuoden aatonaatto ja kotonani kuusivuotiaiden helvetti valloillaan. Niitä on kolme, ja niistä lähtee enemmän ääntä kuin huomenna puolelta öin raketeista. Olen illan aikana ehtinyt komentaa muutaman kymmentä kertaa, mutta sehän nyt on kuin huutaisi tyhjiä sanoja mustaan metsään.
Minulla ei ole omaa työhuonetta, jonne vetäytyä rauhaan ajattelemaan. Jos haluan kirjoittaa ennen iltakymmentä, on ainoa vaihtoehto sopeutua olohuoneessa äänimaailmaan ympärillä tai karjua lapset yhteen huoneeseen suljetun oven taa. Niin, sitä jälkimmäistäkin kokeilin. Se toimi noin puolisen tuntia, kun huoneeseen rakennettu maja oli vielä tarpeeksi jännä. Nyt ne pääsivät vapaiksi ja leviävät kotimme joka sopukkaan. Mutta eivätpähän ole ipadilla. Ne leikkivät, ovat hippaa, toteuttavat itseään. Siitä on vaikea tänä digiaikana rankaista. Ja toisaalta: kolmesta voin kaksi ulkoistaa viimeistään tunnin päästä – jei!
Mutta eihän minun noista vapaista sieluista pitänyt kirjoittaa vaan kuluneesta kirjavuodesta. Luin ihastelemani Lumiomenan kirjallisen vuosikatsauksen 2015 luettuna, ja se sai minut ajattelemaan omaa laihaa lukuvuottani. Epäilen Katja, että olet vampyyri. Et nuku koskaan, ehdit lukemaan mahtavia romaaneja kasapäin ja sen lisäksi olen blogistasi ymmärtänyt, että perheellisenä elät muutenkin. Vielä joskus vien sinut kaljalle ja joudut vahingossa tuopin äärellä kertomaan kaikki salaisuutesi! :-)
Katjan postauksessa oli kuitenkin monta mielenkiintoista kirjaa, joihin en ole itse päässyt ikävä kyllä vielä käsiksi. Stoner on varauksessa ja vapautuu pian, samoin Rakkaudenhirviö. Niitä ennen on kuitenkin muutama muu kiinnostava kirja, joista Kaj Korkea-ahon Paha kirja ja Vuokko Sajaniemen Pedot jo odottavat yöpöydällä. Stoner ja Rakkaudenhirviö eivät ole toki ainoat varauksessa odottelevat, siellä on noin 16 muutakin, joista suurin osa tosin lukittuina. Helmet-varausjärjestelmän nerokkain keksintö on lukitus-näppäin, jonka ansiosta varauksia voi laittaa lukkoon ja muut myöhemmin varauksen jättäneistä voivat ohittaa sinut, mutta kun vapautat lukituksen, jatkat jonossa siitä mihin jäit. Et siis joudu suinkaan jonon hännille. Lukitus on ikään kuin muistilappu must read -kirjoille. Ihan mun lempparitoiminto!
Ehkä en koskaan pääse itse aiheeseen – vuoden 2015 NE kirjat, koska ensin täytyy puhua muista asioista. Räiskyvistä ilotulitusraketeista kaksi ulkoistettiin juuri, kunhan ne ensin mehutettiin. Kastuivat ja jäljelle jäi suloinen pihinä. Sitten vaan ovi auki ja kiitos seurasta, pienet!
Kuulkaa, nyt on paha. Olen nimittäin jo jonkin aikaa vellonut lukutilassa, jota voisi nimittää ei syty, ei lähde -tilaksi. Pöyhösen Doe pääsi onneksi hämmentämään tilaa mukavasti ja kutkutti, mutta sen jälkeen ja sitä ennen on pää loimottanut tyhjää lukiessa. Hyvä esimerkki on parhaillaan kesken oleva Aki Ollikaisen Musta satu. Voi miten olenkaan Akin tätä seuraavaa Nälkävuoden jälkeen odottanut! Sain kirjan lahjaksi jo syksyllä, mutta pimittelin aarretta hyllyssä tähän asti. En tiedä, mikä minussa on vikana. En vain pääse kirjaan sisälle. Se ei joko päästä tai en vain löydä oikeaa ovea. Kirjan alussa en saanut eri henkilöistä kiinni, ja kohti loppupuolta päähenkilön avioero ei hätkäytä tai sureta. Olen niin ulkopuolella kuin olla voi. Siinä se Tattarisuo levittyy eteen, irtokäsiä löytyy mutta kauhua ei, enkä ole tarinassa mukana. Juoksen vain sen perässä ja hapuilen takinliepeitä. Otteeni lipsuu. Voisiko joku kertoa, mistä on kyse?
Petri Tammisen Meriromaanin kanssa kävi myös kehnosti, joten jätin sen reilusti kesken, koska laina-aikakin loppui. Nyt olen lunastanut romaanin kirjastosta uudestaan ja luen sen seuraavaksi, sillä Kirjailijan kanssa -lukupiiri ja Tammisen haastattelu Rikhardinkadun kirjastossa odottaa tammikuun puolessa välissä. Olen Tammis-fani; tykkään hänen huumoristaan ja persoonastaan, joten odotukset Meriromaanillekin olivat isohkot. Olen kuitenkin vielä optimisti ja uskon toisen kerran suomiseen.
Mutta: Jos Korkea-ahon Paha kirja ei syty eikä lähde sekään, en edes uskalla katsoakaan Neljäntienristeykseen päin tai hakea kirjastosta kauan odottamaani Karin Ehrnroothin Hamburg Bluesia. Lopetan lukemisen ja aloitan jääkiekon ja formuloiden seuraamisen ja palaan kirjalähteille vasta eläkeiässä!
Tällä postauksella oli aihekin, ehkä katsaus vuoden 2015 aikana luettuihin kirjoihin? No, loin äsken katsauksen. Kirjoja ei ole vuoden listalla paljon, koska luen hyvin pienissä erissä ja melko hitaastikin. Olen sellainen tekstissä haahuilija, myös nopeasti kyllästyvä ja toimesta toiseen ryhtyvä, koska aina on suoritettavaa. Usein imuroin, ripustan pyykkiä, ruokin lasta ja kirjoitan yhtä aikaa. Luova kirjoittaminen on harrastus, joka vaatisi ajatusrauhaa, mutta monesti harrastelen sellaisessa kotiaskareiden ja tapahtumien kakofoniassa, että on suorastaan ihme, jos joku ulkopuolinen ymmärtää tekstejäni. Agricola sentään millaista tekstiä syntysikään, jos voisin keskittyä hiljaisessa tilassa!
Tai ehkei mitään syntyisikään. Ehkä käynnistyn vain, kun maailma on käynnissä ympärilläni enkä ole pääni kanssa kaksin. Haluaisin toki olla kuin Matt Berningerin lyriikka: I’m sorry I missed you / I had a secret meeting in the basement of my brain. Totuus lienee – pelkään pahoin –, että tapaamisia ei pohjakerroksessani juurikaan ole, ja kaikki on vain sattumaa. Se mitä kirjoitan, se mitä siitä syntyy ja se mitä luen. Ja kun kaikki on sattumaa, en ole vastuussa mistään enkä voi ohjata mitään. Ihana synninpäästö näin vuoden lopuksi! Nyt itse aiheeseen:
Vuonna 2015 sattuma toi luettavaksi sellaisia hienoja uusia tuttavuuksia kuin Patrick Modiano, Jonas T. Bengtsson, Joni Skiftesvik, Pauliina Rauhala ja Mathias Rosenlund. Kaikki erilaisia, kaikki hienoja ja kaikki kirjailijoita, joita en pysty unohtamaan. Kaikki jokseenkin pienten teemojen äärellä. Ei sotaa, ei rauhaa, mutta rakkautta kyllä. Ei elokuvallista ja pöyheän prameaa, mutta yhden ihmisen elämän kokoista. Sellaista, joka muotoutuu ikävästä ja surusta hieman rujoksi ja oudoksi. Kyse ei ole rakkausromaaneista vaan pikemminkin romaaneista, joissa on rakkautta, koska niissä on ihmisiä.
On jokseenkin sattumaa, että luen niitä kirjoja, joita luen. On oikeastaan vain sattumaa, että aloitin maaliskuussa 2015 blogini pitämisen. Ja kaikkein suurin sattuma ovat ne novellit, joita proosakurssilleni kirjoitan. Minulla ei ole mitään master plania, aivojeni kellarissa ei kypsy suuria ajatuksia, joita innostuneena kristallinkirkkaina jakelen. Menen virran viemänä. Mutta sitähän ei kukaan tiedä, kuka minun virtaani ohjaa.
Vuosi 2015 oli monella tavalla silti kirjaisa vuosi, kirjaisin ehkä minulle koskaan. Kirjallisuus voi toteutua niin monella tapaa (ihmisinä, tapahtumina). Ja kun lukemaansa alkaa analysoida kirjoittamalla, on kuin lukisi kirjan yhden kerran sijasta kaksi tai kolme. Tuplaan tai triplaan tällä tavalla lukemani kirjat. Eikä se ole yhtään sattumaa, vain silkkaa matematiikkaa!
Mieluisaa vuodenvaihdetta kaikille & valloittavia tunnetiloja tulevien kirjojenne parissa.
 |
| Lopussa seisoo kakku. Kiitos teille, lukijat! |
Hyvää vuodenvaihdetta sinulle! Ha-haa, minustakin tuo Helmetin lukitusnappi on vallan nerokas ja käytänkin sitä ahkerasti. Odotan jännityksellä, mitä tulet sanomaan Pahasta kirjasta, minusta kun siinä oli mitä kiinnostavin tunnelma. Innostuin niin paljon Korkea-ahosta, että ostin pokkarina Gräset är mörkare på andra sidan, kun haluan tutkia Korkea-ahon kirjoitustapaa alkuperäiskielisenä.
VastaaPoistaMinulla kävi munkki, pulla ja onnenrinkeli, kun vuoden paras teos osui vuoden loppuun ja siksi olenkin sitä pari viikkoa nyt jemmannut ja tähän kirjaan liittyvä postaus päättää vuoteni.
Kiitos mukavasta katsauksesta! Nähdään ensi vuonnakin!
Helmetin lukitusnappi on myös petollinen! Sitä vain kasaa sinne kirjoja, joita ei kuitenkaan ehdi lukemaan. :-) Ja joskus lukitus jääkin laittamatta ja sitten niitä opuksia satelee varaushyllyyn - hui!
PoistaVoi Paha kirja on IHANA ja olen Korkea-aho-rakastunut! Niin taitava ja hieno ihmiskuvaaja, että epäilen kirjailijan tuntevan Callen ja Pasin ja Mickelin - eivät mitenkään voi olla muuta kuin aitoja ihmisiä! Tykkään niin älyttömästi, että en voi lopettaa kirjaa IKINÄ! Ostin onneksi kirjamessuilta Korkea-ahon esikoisen, toivottavasti pääsen nauttimaan tyylistä lisää.
Enpäs olekaan vielä lukenut tuota mainitsemaasi arviota - pakko käydä nyt heti katsomassa, mistä puhut (tai ehkä illalla, nyt olen töissä ja pidin pienen tuuletustauon täällä)! :-)
Vai ei syty eikä lähde. Ehkä se on kirjallisuusekshaustio? Kuulin että sellainen voi pikkuhiljaa kehittyä jos on herkkäsieluinen, lukee laadukasta kaunokirjallisuutta ja kokee ylenmäärin esteettisiä elämyksiä. :) Mä olen onnettoman hidas ja tehoton lukija, (onneksi) ja jään mielessäni haahuilemaan hyvän kirjan sivuille vielä senkin jälkeen kun olen se kädestäni laskenut. Yritän antaa tilaa ja aikaa vaikutuksille. Kuulostelen sisäisiä kaikuja samaan tapaan kuin jonkun hyvän biisin kuultuani. Hyvää kirjaliisutta syntyy joka tapauksessa enemmän kuin koskaan ehdin sitä lukemaan, joten mä olen jo luovuttanut. :)
VastaaPoistaPetri Tammisen viimeisin on muuten suuri pieni romaani. Osui ja upotti mut. Kaiman ”Musta satu” on lukulistalla.
Antoisan kirjaisaa vuotta 2016!
Hei ton mä nielen, kirjallisuusekshaustio. Se mulla on! Mutta Aki ei hätää, tartuin jo Kaj Korkea-ahoon ja kaikki on pelastettu yhdellä kirjalla! :-)
PoistaJa Meriromaanikin avautui uudemman kerran oikein kivasti ja ihastuin sittenkin, miten hienoa. Olethan kohta jo kirjoittanut arviosi Meriromaanista lukupiiriin? Tiesin, että tykkäisit. Sulla on samaa huumoriotetta kuin Tammisella.
En siitä kaimastasi kyllä tiedä, taisi olla vähän pettymys. Tai sitten se ekshaustio oli just mulla tuolloin pahimmillaan. ;-)
Vampyyri täällä terve! Julkinen salaisuuteni on pitkä työmatka: kun päivittäin istuu kaksi tuntia bussissa, on aikaa lukea. Olen myös varsin nopea lukija. Mutta sitten tässä perhe- ja muun elämän kiemuroissa lukuaikaa ja ennen kaikkea -rauhaa saakin hakea. Olen joululomaillut kaksi viikkoa putkeen ja lukenut vain yhden romaanin ja aloitellut toista. Jos olisin töissä, olisin lukenut varmaan ainakin kolme kirjaa. :D No, arki alkaa huomenna ja vaikka saan bussilukuaikaa, en odota sitä kovin innolla kuitenkaan.
VastaaPoistaNoista sinun vuoden 2015 löydöistäsi minun pitää ehdottomasti tutustua ainakin Mathias Rosenlundiin.
Hyvää alkanutta vuotta! Ja vaikka nyt salaisuuteni kerroinkin, niin lähdetään vaan kaljalle (tai viinille). :)
Sä olet mun lukumittari, joten ihanaa, jos säkään et ehtinyt lukea tuon enempää joululomalla, koska mä en sitäkään. Positiivinen minäni oli varautunut kolmella kirjalla, mutta todellisuusminä ehti kahlata vain yhtä. Onneksi ehdin pitää yhden ihan rokulipäivän, jolloin makasin reilusti sohvalla ja luin! Sattui olemaan se viikon aurinkoisin päivä, mutta kun olin päättänyt, niin olin. :-) Ja eilen oli loppiainen ja otin vähän lisää kiinni.
PoistaOikeasti en luule, että olet vampyyri; kyllähän mä tiedän että oot linnanneito Englannin nummilta, Mrs. Snowapple! :-)