Lomalta palaavan mietteen paloja

Olen ollut kaksi viikkoa lomalla koneestani ja ajatuksistani. Olen ottanut kesää vastaan ja armottomasti laiskotellut kaikesta työnteosta sellaisen syksyn ja kevään jälkeen, etten moista aikaa enää samassa muodossa halua elämääni. Eikä samaa muotoa ole tulossakaan. Syksyllä kaikki muuttuu.

Olen ollut kaksi viikkoa blogi-offline ja osan aikaa myös some-offline. Hetkittäin tuntui, kuin olisin kadonnut jonnekin toiseen maahan ja muut ihmiset jatkaneet kesää vanhassa. Kaksi viikkoa on lyhyt aika, mutta kun töissä on tottunut olemaan koko ajan tiedon äärellä, hetkittäinen mediakatko pyöristää mielen. Mitä tapahtuisi, jos luopuisi arjessa netin käytöstä ja somettamisesta? Tuskin olen edes kovin digitaalinen; käyn alati vähän tokkurassa kuten vanha kaappikello. Olen ehkä nopea ajatuksissani ja puheissani, mutta appsien ja viestikanavien käyttäjänä ihan varma hitailija. Ei, Pokemoneja jahtaamassa ette minua tapaa. Jahtaan nyt ensi alkuun karanneet ajatukset kiinni.

Tänään maanantaina on ensimmäinen työpäivä viimeisistä neljästä. Sitten 15 vuoden putki on katki, ja tilastoissa olen termillä työtön. Jos kuitenkin kaikki menee kuten kuvittelen, syyskuussa termi vaihtuu yrittäjäksi. Siitä eteenpäin olen itse vastuussa oman elantoni kasaan käärimisestä – joka kuukausi. Lomaltapaluu on minulle ensimmäistä kertaa vuosiin paluuta uuteen, ei vanhaan.

Kesälomani haahuilin, yritin nukkua varastoon ja kuroa vajetta umpeen (kumpikaan ei onnistu; uni on aina tässä ja nyt), fiilistelin aamuja isäni kotitalolla (joka on meille se mökki), nautin ajattomuudesta ja lapsesta, matkustin perheen kanssa Joonian merelle aurinkoon, näin oikean kilpikonnan uivan meressä ja ratsastin espadrilloksissa ja shortseissa kypärättä oliivipuiden alla vastoin kaikkia skandisääntöjä. Kävin kerran Vuoristoradassa ja söin tahmeaa hattaraa. Luin kirjoja, mutta en tolkuttomasti, koska ajatukseni olivat lomalla aivan kokonaan ja kävin puolikierroksilla. Aika vain valui käsistä – mitä ylellisyyttä!

Se oikea caretta caretta <3

Itse tehty

Pian tulee syksy. Odotan sadepäiviä, koska ne ovat ilmainen pääsylippu sohvalle ja kirjojen sisälle. Olen huono auringossa lukija, koska saan helteestä päänsäryn ja minua alkaa vain nukuttaa. Kirjastossa on muheva varauslista odottamassa vielä tämän kevään uutuuksia kuin tulevan syksyn tarinoita. Eniten sohvakaveriksi odotan ehkä näitä: Minna Rytisalon Lempiä (useille bloggareille jo tuttu), Soili Pohjalaisen Käyttövehkeitä (sain sen juuri tänään sattumalta pikalainaksi!), Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsia (tästä olisi kiva blogata kirjamessujen lukupiirissä) ja Mike Pohjolan romaania 1827, joka kertoo sen oikean tarinan Turun palosta. 

Vähitellen palaan blogiarkeen ja tarinoin luetuista. Kirjoittaa pitäisi muutenkin, vaikkei se olekaan hyväksi kropalle. Alkukesällä kävin nimittäin vaivojen takia jo fysioterapiassa, mutta ehdottomasti pitäisi viihtyä enemmän vaikkapa satulassa ja vahvistaa ratsailla ryhtiä. Syyssuunnitelmissa siis liikuntaa ja lukemista, mutta ensin sukellus elokuun iltoihin ja pienen, ihanan ekaluokkalaisen saatto koulutielle. Lempeää loppukesää!

Kreikkalainen ystäväni