Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2015.

Hämärän lukija

Kuva
Patrick Modiano: Hämärien puotien kuja WSOY, 1979 224 s.
Ranskalaiskirjailija ja vuoden 2014 nobelisti Patrick Modianon sanotaan olevan muistamisen mestari. Hänen lähes kolmenkymmenen romaaninsa tuotanto käsittelee menneisyyden vaikutusta identiteettiin.


Yhden sukupolven verran minua vanhempi kirjailija vaikuttaa ilmeisen samalta kuin tuotantonsa – tai ainakin Hämärien puotien kuja. Kaiken yllä on jotakin salamyhkäistä. Seitsenkymppiseksi mieheksi Modiano on varsin elokuvallisen näköinen – kuin myyttinen kuva intellektuellista, joka kirjoittaa Moleskineensä savuisissa pariisilaiskuppiloissa hiljaisina sunnuntai-iltoina sateen itkiessä vasten kahvilan ikkunaa. Modiano on pysytellyt pois julkisuudesta, ja pitkään jopa hänen oikea syntymävuotensa oli hämärän peitossa.
Hämärien puotien kujan nimi – Rue des boutiques obscures – kiehtoi minua jo ennen lukemista. Sekin henkii jotakin salaperäistä, mystiikkaa pimeistä nurkista, jonne valo ei koskaan suoraan loista. Modiano on tämän kerronnan taitu…

Räävittömiä sattumia

Kuva
Daniil Harms – Lauri Maijala: Sattumia KOM-teatterissa Rooleissa: Laura Malmivaara, Vilma Melasniemi, Eeva Soivio, Arttu Kapulainen, Niko Saarela ja Pekka Valkeejärvi Eilen toivoin naurua. Menin teatteriin ja toivoin komediaa, joka saa vedet valumaan silmistä. Naurua, jonka jälkeen voi pyyhkiä suttaantuneet ripsarit ja tuntea elämän energian virtaavan jälleen sydämestä aivoihin. Voi että sitä sain!
KOM-teatterin tulkinta Daniil Harmsista ei ollut mitään muuta kuin yhtä absurdia mössöä, järjettömiä paloja yhdisteltyinä epäsopiviin puoliskoihinsa, kohellusta, pieruhuumoria, lainoja pornokuvastosta, groteskia ja satiiria, joka lyökin kasvoille, koska sillä ei ole aikomustakaan kantaa olallaan jonkinlaista sanomaa. Vain kreisejä, yhteenliimattuja hetkiä peräperään, yhden ohjaajan näkemys Venäjän kirjallisuuden kauhukakaran Sattumia-teoksesta.
Absurdi on ihanaa. Siinä ei ole sääntöjä. Kaikki kelpaa ja kaikelle on sallittua nauraa. Kalsareissa kimittävä vaimonsa hylkäämä mies naurattaa siinä mi…

Sattumia perjantaina

Kuva

Valkoinen Toyota vei minut

Kuva
Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni WSOY, 2014 246 s.
Minimaalisuus on viehättävää silloin, kun se ei tarkoita samaa kuin kolkkous tai kylmyys, värien ja sävyjen vähäisyys. Minimaalisuus on ekonomisuutta, joka ainakin kotimaisessa kirjallisuudessa ja designissa on kovin palvottu seikka.

Sisustuksessa en ole koskaan ollut pelkän minimalistisuuden pauloissa, koska rakastan särmiä, sitä että jokin tavanomainen ja pelkistetty rikotaan odottamattomalla, erikoisella. Samaa haen lukemiskokemuksessakin. Minimalistisuus ei ole minusta itseisarvo, joka riittää tekemään kirjasta hyvän. Pelkään, että less is more rikkoo tekstin tenhoa: yksinkertaistaminen muuttuukin yksinkertaiseksi, jossa lukija ei pysty enää kohtaamaan kirjailijaa.
Skiftesvik opetti minulle nyt viimein, että minimaalisuutta on erilaista ja parhaimmillaan se on yksi taiteen vaikeimmista muodoista. Miten tiivistää moninainen, -tasoinen ja varsinkin omaelämäkerrallinen, puristaa siitä ydin irti turhia lavertelematta? Verbaali…