tiistai 9. kesäkuuta 2015

Dekkariviikko 8.–14.6.2015: verta, hikeä ja kyyneleitä?

Kahvitauko ja salainen tapaaminen
Minä en muuten lue dekkareita. Oikeastaan koskaan. Olen Leena Lehtolaiseni lukenut, Karin Fossumilta yhden ja Remekseltä aloitin kerran Karjalan lunnaita, mutta kesken jäi. En pysynyt Remeksen matkassa sitten yhtään. Ensimmäiset 20 sivua eivät sisältäneet mitään, mitä minä kutsun kirjallisuudeksi.

Eilen tartuin kuitenkin kirjakauppiaiden viettämän Dekkariviikon kunniaksi dekkariksikin luokiteltavaan tanskalaiseen romaaniin Jonas T. Bengtssonilta. Onnistuin voittamaan tämän juuri suomeksi ilmestyneen Submarinon Lukeminen on pääasia -blogin arvonnassa (kiitos Minna!), ja kuunneltuani Bengtssonia Helsinki Litissä tiesin, että tässä on minulle kirja.

Kirjakauppaliiton mukaan eniten dekkareita ostavat ja lukevat 40–49-vuotiaat suomalaiset, ja kirjallisuudenlaji on korkeasti koulutettujen ja paljon kirjoja ostavien kaupunkilaisten suosiossa. Hm. Olen kai kaikkea noista, mutta dekkarit eivät puhuttele minua. Mitä minä murhilla, kun maailmassa on niin paljon muunkinlaista murhetta tutkia. Ajattelin silti ottaa tämän kirjabloggareitakin innostaneen ajankohtaisen dekkariteeman käsittelyyn. En ehkä Bengtssonia tämän viikon aikana ehdi loppuun lukea (vai voisiko kirjan piilottaa töissä näytön eteen ja olla vain tekevinään töitä?), mutta kirjan alku kertoi minulle jo kaiken tarpeellisen: jeg har en ny ven.

Asuntolan nimi ei ole asuntola vaan asumispalvelu. Asumispalvelu. Se on tarkoitettu väliaikaiseksi oleskelupaikaksi niille, joilla ei ole muuta paikkaa mihin mennä. Palvelu. Aika myönteinen sana. Tarjoaa asuinpaikan. Väliaikaisen. Huoneet on sisustettu väliaikaisuutta ajatellen. Ei pitkäaikaista asumista. Vain minimivarustus ihmisille, jotka ovat matkalla muualle. Huoneessa minimimäärä neliöitä. Sängyssä minimimäärä mukavuutta. (s. 20)

Pohdintaa kirjan sisällöstä ja tasosta seuraa, kunhan Submarinon päälle 400 sivua on käyty läpi. Muuten tiesittekö? Submarino: kidutusmenetelmä, jossa henkilön päätä pidetään veden alla niin kauan, että hän on vähällä hukkua. Dekkarihan tämä.


4 kommenttia:

  1. Tiesin, sillä luin jo kirjan. Submarino tulee sinua vastaan, kunhan luet kirjaa eteenpäin. Tykkäsin kirjasta ja sen yhteiskunnallisesta sanomasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan Submarino sentään. Ei ole mikään kevein kirja lukea, vaikken sitä kuvitellutkaan. Olen hieman kehno sietämään väkivaltaa - tai siis sen kuvausta - kirjoissa, siinä ehkä yksi syy, miksen dekkareista välitä. Mutta Jonaksen tapa kuvata Köpiksen nurjaa puolta nostaa kyllä ihokarvoja pystyyn.

      Poista
  2. Odottelen innolla, mitä kirjoitat Submarinosta, se vaikuttaa superkiinnostavalta. En itsekään välitä väkivallasta, olen enemmän vanhan koulukunnan ja psykologisten dekkareiden ystävä. Kiitos muuten sua tuosta Dekkariviikko-vinkistä mun blogissa, se oli muuten ohittanut mut. ;) https://neitihoi.wordpress.com/2015/06/18/waltarit-parhaimmillaan-vanhoina/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämäläinen vähän viiveellä vastailee. Juhannus ja kaiken maailman taudit estävät oman elämän... ;-) Lukeminenkin on jäänyt kaikilta muilta velvotteilta. Isän talon puutarhatyöt toivat viikonloppuna mukavaa muuta ajateltavaa, mutta Submarinon lukeminen jäi kesken. Oon kuitenkin jo kohti loppua ja erittäin, erittäin vaikuttunut. Kirja ei kyllä ole sittenkään dekkari, mutta kamala se on. Raadollinen ja antaa Köpiksesta ja tanskalaisuudesta hieman eri kuvan. Jotakin knausgårdimaistakin. Ehdottomasti yks mun lemppareista. Makuni lienee hieman sairas. :-) Kiitos linkistä, sinne nyt.

      Poista