Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2015.

Messus sentään!

Kuva
Helsingin kirjamessut 22. - 25.10.2015
Kirjamessut eivät ole kuolleet. Kirjat eivät ole kuolleet. Mutta tilastojen mukaan kirjojen myynti on. Jos ei nyt kuollut, niin ainakin roimasti laskenut. Viime vuonna suomalaiset ostivat 22 miljoonalla eurolla vähemmän kirjoja kuin vuonna 2013. Humanistin matikkapäällä se tarkoittaa 700 000–800 000 kirjaa vähemmän suomalaisten kirjahyllyissä, jos oletetaan kirjan maksavan 25–30 € / kpl (yle.fi).
Tämä tarkoittaa kassamagneettikirjailijoille kuten Sofi Oksanen tai Ilkka Remes aikamoista vastuuta ylläpitää kustannusyhtiöitä. Heidän panoksensa vaikuttanee epäsuorasti myös siihen, että kustantamot julkaisevat esimerkiksi uusien, vielä kyntensä näyttämättömien esikoiskirjailijoiden tuotoksia, runokirjoista puhumattakaan.
Kirjamyynnin laskeva tendenssi huolestuttaa minua kovasti, mutta ymmärrän sen takana vellovan, ihmisenkokoisen valintojen meren. Kun rahaa on vähemmän tuhlattavana kulutushyödykkeisiin, joihin kirjakin lukeutuu, rahaa menee sinne, missä…

Valo on kuva

Kuva
Kirjallisuuden jälkeen kiehtovin tapa tarkastella maailmaa on minusta valokuvaus. Hyvä kuva pysäyttää ja herättää ajatuksia aivan kuten hyvä kirjallisuus. Hyvän valokuvan tekniset yksityiskohdat eivät ole ehkä maallikon selitettävissä, mutta kuvan tunnelma on aina. Kuvaa voi selittää aivan kuten romaaniakin. 
Tähän asti minulla on ollut vain aavistus siitä, mistä hyvä kuva koostuu. Olen itse ottanut kuvia fiilispohjalta, usein pettynyt lopputulokseen, joskus kokenut vahingossa onnistumisenkin hämäävän tunteen (siis luullut osaavani). Halusin viimeinkin ymmärtää kameraani ja menin niin alkuun kuin mahdollista: digikuvauksen peruskurssille.
Aalto yliopistossa työkseen opettava freelance-valokuvaaja Antti Huittinen osoittautui erinomaiseksi intensiivikurssin vetäjäksi. Hän oli rauhallinen, perusteellinen ja hauska olematta mitenkään toisesta maailmasta (olen aina pitänyt valokuvaajia hartaina taiteilijoina, jotka liikkuvat noin 10 senttiä maanpinnan yläpuolella). Kävimme läpi kameran tekni…

Maku voi niin makea!

Kuva
Alan Bradley: Piiraan maku makea Bazar, 2014 385 sivua

Englantilainen maaseutu ja kartanoelämä ovat minun arjestani yhtä kaukana kuin jonottaminen Tangomarkkinoiden päätähden nimikirjoitusta tai ahtautuminen kiinalaiseen ruuhkametroon. En ole koskaan asunut englantilaisessa kartanossa, eikä paikallinen maaseutu tai kyläkulttuuri ole minulle yhden kerran visiittiä tutumpaa. Mutta niin kauan kuin muistan, olen tuntenut outoa rakkautta käsitteitä kuten Lake District, Charles Dickens ja country house kohtaan.
Englantilaisuudessa – tai ehkä siinä kuvitelmassa englantilaisuudesta – on jotakin kiehtovaa. Tätä nälkää kanadalaisen Alan Bradleyn seikkailuromaani Piiraan maku makea ruokki herkullisesti. Tunnustaudun tällä puheella Flavia de Luce -faniklaanin jäseneksi, ja olen iloinen siitä. En lue salapoliisijännäreitä. Lapsena olin poskettoman ihastunut Sivar Ahlrudin kirjallisiin etsiväkaksosiin Klasiin ja Göraniin, ja neiti Etsiväänkin tutustuin, mutta sen enempää en ole jaksanut dekkarimaailmas…