Maku voi niin makea!

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Bazar, 2014

385 sivua

Maistuisiko pala?

Englantilainen maaseutu ja kartanoelämä ovat minun arjestani yhtä kaukana kuin jonottaminen Tangomarkkinoiden päätähden nimikirjoitusta tai ahtautuminen kiinalaiseen ruuhkametroon. En ole koskaan asunut englantilaisessa kartanossa, eikä paikallinen maaseutu tai kyläkulttuuri ole minulle yhden kerran visiittiä tutumpaa. Mutta niin kauan kuin muistan, olen tuntenut outoa rakkautta käsitteitä kuten Lake District, Charles Dickens ja country house kohtaan.

Englantilaisuudessa – tai ehkä siinä kuvitelmassa englantilaisuudesta – on jotakin kiehtovaa. Tätä nälkää kanadalaisen Alan Bradleyn seikkailuromaani Piiraan maku makea ruokki herkullisesti. Tunnustaudun tällä puheella Flavia de Luce -faniklaanin jäseneksi, ja olen iloinen siitä. En lue salapoliisijännäreitä. Lapsena olin poskettoman ihastunut Sivar Ahlrudin kirjallisiin etsiväkaksosiin Klasiin ja Göraniin, ja neiti Etsiväänkin tutustuin, mutta sen enempää en ole jaksanut dekkarimaailmasta innostua. Löysinkö nyt sitten tuon hiipuneen lapsuusajan innostuksen mysteereihin ja nokkelaan ratkaisuun Flavia-tytön kautta?

Piiraan maku makea vie lukijan 50-luvun maaseutumaisemiin ja 11-vuotiaan Flavian maailmaan, jonka täyttävät kemia, yksinäisyys, alituiset yhteenotot isosiskojen kanssa ja postimerkkeilyyn hullaantuneen erakkoisän etäisyys. Ainut tyttöä rakastanut perheenjäsen, äiti, on kuollut. Flavian totaalinen ulkopuolisuus perheessään saa hänet uppoutumaan kemian saloihin omassa laboratoriossaan, jonka hän on perinyt edesmenneeltä sukulaiseltaan. Arki kartanossa muuttuu eräänä päivänä, kun historia kuljettaa kartanon kurkkupenkkiin ruumiin. Flavian uusi elämä salapoliisina alkaa.

Kirja on ihastuttava, kerta kaikkiaan. Päähenkilön nokkeluus, hyväntuulisuus ja pikkuvanhuus ovat kuin vertauskuva sille kaikelle, minkä me elämässämme kadotamme vanhentuessamme ja menettäessämme sen myötä taian kuvitella ja seikkailla. Eihän Flavia toki mikään uskottava, arkirealistinen tyttö ole; hän on enemmänkin sekoitus Peppiä ja supersankaria, jolle maailmassa ei ole mitään esteitä. Mutta se riemu ja kuplivuus, millä Flavia – tuo suloinen myrkynkeittäjä – on romaanin sivuille kirjoitettu, teki minusta niin onnellisen lukijan.

Voi kuinka ihastuinkaan kirjan viattomaan vanhahtavaan huumoriin, Bradleyn turvallisesti tuksuttavaan kerrontaan, helmi helmeltä punoutuvaan juoneen ja kaikkeen sellaiseen söpöstelyyn, johon 2000-luvun kirjallisuudessa niin harvoin enää törmään. En keksi kirjasta moitteen sijaa. Etenkin Maija Paavilaisen varma ja tyylikäs käännös hakee vertaistaan; kieli toimii eikä tekstiä tarvitse lukea kahden kielen välimaastossa. Ihanaa! Lisäksi maineikkaan graafikko Satu Kontisen oivaltava kansikuvitus kiteyttää jotakin niin englantilaisuudesta kuin itse kirjan tarinasta.

On täysin selvää, että Bradley on luonut Flaviassa uuden kirjallisen sankarihahmon. Ja sankareissa on aina jotakin rikkinäistä. Fiktiivisellä sankarilla tulee olla vähän epäonnea ja murhetta selkärepussaan. Näin hänen puolelleen asettuu kitkattomammin, ja loistavaa, jos sankari vieläpä on elämän raskaasta taakasta huolimatta reipas, luottavainen ja maailmalle avoin kuten Flavia:

    Jos he [sisaret] olisivat kysyneet, olisin halukkaasti kertonut käynnistäni isän luona, mutta he eivät kysyneet. Jos hänen tilanteensa takia syntyisi voivottelua, minä en ainakaan osallistuisi siihen, se oli päivänselvää. Feely, Daffy ja minä olimme kuin kolme toukkaa omissa koteloissaan, ja joskus ihmettelin minkä vuoksi. Charles Darwin on huomauttanut, että eloonjäämiskamppailu on kaikkein kiihkeintä oman lauman sisällä, ja viidentenä tai kuudentena lapsena – jolla oli kolme isosiskoa – hän varmasti tiesi, mistä puhui.

    Minusta se oli vähän kuin alkeistason kemiaa: tiesin, että aineella on taipumus hajota osiin, jotka ovat kemiallisesti samankaltaisia. Sille ei ollut mitään järkevää selitystä; niin luonto nyt vain toimii. (s. 232)

-----------------------------------------------------------------------------------------

Piiraan maku makea aloittaa Bradleyn Flavia de Luce -dekkarisarjan. Sarjan kolmas osa Hopeisen hummerihaarukan tapaus on ilmestynyt Bazaarilta suomeksi juuri elokuussa 2015.