Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2017.

Bloggareiden kirjallisuuspalkinto vuoden 2016 parhaille kirjoille: Blogistania

Kuva
Joka vuosi kotimaiset kirjabloggaajat valitsevat kuluneen vuoden parhaimmat kirjat neljässä eri sarjassa: Blogistanian Finlandia annetaan parhaalle Suomessa julkaistulle suomen-, ruotsin- tai saamenkieliselle kaunokirjalle. Globalia-palkinto menee puolestaan käännetylle, alun perin ulkomailla ilmestyneelle kaunokirjalle. Kuopus-palkinnon saa kotimainen lasten- tai nuortenkirja, ja neljäs kategoria on Blogistanian Tieto. Se jaetaan parhaalle tietokirjalle, joka voi olla kotimainen tai käännetty.
Osallistuminen äänestykseen on puhtaasti vapaaehtoista. Jokainen bloggari äänestää oman makunsa mukaan ja voi asettaa maksimissaan kolme omasta mielestään parasta ehdokasta per kategoria, tai voi myös äänestää vain yhdessä kategoriassa kuten itse teen. Ehtona on, että kirjoista on täytynyt blogata – pelkkä lukeminen ei siis riitä.
Itse osallistun tänä vuonna ensimmäistä kertaa äänestykseen; viime vuonna olin mukana kunniakirjojen jakamistilaisuudessa Akateemissa kirjakaupassa ja haastattelin voit…

Eräänlaisia paljastuksia

Kuva
Taina Latvala: Paljastuskirja
WSOY, 2009
322 sivua
Lainattu kirjastosta

Aika on pirullinen. Kun se syö nuoruutta, se syö itseään ja vanhenee nopeammin kuin jaksamme ymmärtääkään. Mitä on 8 vuotta aikajanalla, jonka alkupäässä työkalut vuoltiin vielä kivestä ja loppupäässä arjen mehevin viihdyke on lätyllä taululla liikkuva kuva? Kahdeksan vuotta ei ole yhtään mitään tuolla janalla.
Mutta kirjallisuudessa 8 vuotta tekee tehtävänsä. Muistatteko vielä Vanhanen–Kuronen-perunakohun tai BB-talon tekojulkimot tai salarakkaiden ilmestymisen ties kenen merkittävän henkilön agendaan? Niinpä. Ne ajat, kun noista kuhistiin, ovat auttamattomasti mennyttä kauraa. So last season.
Ja juuri siksi Taina Latvalan vuonna 2009 ilmestynyt satiiri Paljastuskirja on vähän söpö ja hömppä, siinä missä se on kuitenkin räikeä ajankuva, taiten tehtyjä virkkeitä täynnä, eroottislatautunut naisen näkökulma anusjuttuihin, huumorin koristelema, ahdistavakin katsaus minuuden rakentumiseen toisten suurpersoonien kautta. R…

Kirjalöytö alelaarista

Kuva
Marja Leena Virtanen: Verho  Karisto, 2016
311 sivua
Omasta kirjahyllystä

Joka kerta sanon itselleni, etten tarvitse kirja-alesta mitään. Hyllyni pursuaa; käytössäni on jo vanha omenalaatikko, johon laitan uudet tulokkaat, jotka ihan kohta pian järkkään hyllyyn. Siis siihen minne ei enää mahdu mitään.
Kirja-alessa kävi kuitenkin vähän kuin kohtalo. Arvoin jo yhden espanjalaisen ja toisen kotimaisen välillä, kun silmiini osui sattumalta tuo harmaa, hylätyn näköinen romaani, joka odotti hiljaa siinä pinossaan noutajaansa.
Uhmakaan ei auta, kun isoisän varjo kasvaa liian suureksi julisti takakansilehti. Käänsin ensimmäisen sivun esille.
Isoisän talo seisoo kuusimetsän reunassa. Ola haettiin sinne neljän vanhana, niin on Kristiina hänelle kertonut. Ola ajattelee että metsänreuna on pohjoinen.
Siinä se. Alkusanat. Jos ne puhuvat sinun kieltäsi, pitää kirja ostaa. Ja nyt kysyn: Missä ihmeessä tämä kirja on piilotellut tähän asti? Miksi tapasimme vasta nyt?
Marja Leena VirtasenVerhossa kun on ni…

101 kiehtovaa, suomalaista kirjaa

Kuva
Mahtavaa & kirjallista uutta vuotta 2017 armaille lukijoilleni! 

Viime vuoden loppu hiipui kaiken stressin ja kiireen keskellä hiljaa pihisten säkkiinsä, eikä muissa tehtävissään äärilleen venytetty bloggari ehtinyt edes laatia katsausta menneeseen vuoteen. Siinä hyvä syy aloittaa tämä vuosi kertomalla teille, mistä vuonna 2017 kirjabloggarimaailmassa kuhistaan. 

Satavuotiaalla Suomella on nimittäin rutkasti aihetta juhlaan. Sataan vuoteen mahtuu miljoonia tarinoita, niin riipaisevan todellisia kuin raapaisevan fiktiivisiä. Kirjallisia tarinoita näissä vuosissa on siinä määrin, että ystävämme Yle juhlistaa kotimaisia kirjoja mahtavalla Kirjojen Suomi -kampanjallaan vuoden ajan. Ylen kirjallisuustoimittajat Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat olleet valitsemassa itsenäiselle Suomelle 101 merkittävää kotimaista kirjaa. Tässä koko vuoden kestävässä projektissa on myös kirjabloggareilla kunnia olla mukana!


Kirjalistan takana on tämä kysymys: Millainen Suomi välittyy kaunokirjallisuudestam…