Prinsessoista, mediahuorista ja monarkiasta


Anu Kaaja: Katie-Kate
Teos 2020
257 sivua
Lainattu kirjastosta

Blogin päivityksessä on ollut nyt pidempi tauko omaa arkeani valtavasti heilahduttaneen maailmanlaajuisen k-kriisin takia. Kaikki kirjoittaminen on menettänyt merkityksenä; olen jotenkin sanallisesti lamaantunut samalla, kun tilaani kulkea ja käyttää arkeani on kutistettu. En ole ilmeisesti yksin tämän hitaantumisen kanssa, mutta yritän nyt vähitellen löytää aikaa ja motivaatiota blogiinkin. Lukeminen ei onneksi ole kutistunut vaan lukemattomien kirjojen pinot jaksavat ilahduttaa minua joka päivä yhtä paljon. Mitä kaikkea onkin vielä edessä! 

Aloitan kriisin jälkeisen bloggaamisen tällä jo maaliskuun alussa luetulla ihmekirjalla. Solmikaa huivit ja siveytenne kiinni; nyt mennään! 

En seuraa aktiivisesti saarivaltion ja monarkian tapahtumia, enkä aina jaksa muistaa kellä brittikuninkaallisista on lapsia ja kuinka monta. Toki perheen aikuiset aktiivijäsenet tiedän ja tunnistan, mutta noin muuten heidän elämänsä kiemurat eivät ole minua ensisijaisesti kiinnostava asia.

Siitä huolimatta luettuani Teoksen kevätkatalogista Anu Kaajan uutuusromaanin kertovan kuninkaalismemorabiliaan ihastuneesta vanhemmasta pariskunnasta ja heidän skandinaavisesta suojatistaan, josta pariskunta haluaa muokata Kate Middletonin kaksoisolentoa, ajattelin tarinan olevan sen verran hullu, että se täytyy olla enemmän kuin hyvä.

En ole lukenut Kaajaa aikaisemmin mutta tiesin kyllä, ettei hän kirjoita sellaista tavallista lukuproosaa, jossa tapahtumien kronologia kuljettaa lukijaa turvallisesti yhteen suuntaan kuin länsimetro. Jotakin villiä oli lupa odottaa, mutta Katie-Kate menee hallitsematonta sivulaukkaa pumpulilla vuoratusta monarkiasta ja sitä edustavasta kiiltokuvahenkilögalleriasta täysillä kohti pornograafista kuvastoa, jossa naisen mitta on se miltä nainen miehen silmissä näyttää ja kuinka paljon aukkoja paljastaa kerralla.

Katie-Katen lukemisessa täytyy unohtaa kirjallisuuden myös valistava tehtävä, jollet nyt sitten halua tietää tarkemmin minkä takia porno myy tai kenen tarpeita varten – ja miten – se on muokattu. Mutta tällä saralla ei uutisia ole luvassa; kaikkihan sen tietää. Katie-Kate asettaa naiset, niin kuninkaalliset kaunottaret kuin brittiläisen julkkisbarbie Katie Pricen (josta itse olin autuaan tietämätön ennen tätä kirjaa!) miesten fantasioiden kohteeksi, sellaiselle jalustalle, jossa naisella ei ole muuta mahdollisuutta kuin heilutella kauniita, föönattuja hiuksiaan tai levitellä ruumiinsa aukkoja erilaisia miespatukoita varten. Nainen on huora tai naisen halutaan olevan sellainen, tätä sanomaa pornoteollisuus on levittänyt tehokkaasti ainoana pyhänä viestinä, jotka meidän tulee himoita. Kaaja ei sinänsä kerro meille mitään uutta.

On taustalla toki jokin tarinakin: Skandinaviasta kotoisin oleva Åsa päätyy vanhemman brittiläispariskunnan luokse asumaan ja muuttuu siellä pikkuhiljaa Katie-Kateksi. Robert ja Helen rakastavat kaikkea kuninkaallista, he ovat ns. rojalisteja, joiden arki muokkaantuu sen mukaan mitä kuninkaallisessa maailmassa tapahtuu. He haluavat tehdä Åsasta objektin, Kate Middletonin kaksoisolennon mutta samalla nuoresta naisesta tulee myös pariskunnan seksilelu.

Räävitöntä kerrontaa on siis luvassa roppakaupalla. Joku jo ehtikin sanoa, ettei Kaajan romaani ole joka lukijaa varten, ja tämän allekirjoitan. Kaaja sotkee niin rajusti kaiken kaikkeen, taikinoi glamourin tuoksuisesta prinsessaelämästä ja tuhkimotarinoista pornopullaa, jossa mausteina on eritteitä ja fantasioita, eikä lukija saa hengähtää edes prinsessa Dianan kohdalla. Sydänten Prinsessa rinnastuu oudossa valossa pornon paljastavaan kuvastoon; hyvästä tulee härskiä eikä lopulta lukiessa enää tiedä, miten kaikkea satiirin ja ironian kuorruttamaa Kaajaa pitäisi tulkita. Lukija menee sekaisin, voi pahoin ja saa aivan varmasti yliannostuksen Oh my God -hokemasta, joka olkoon tästä lähtien pornoteollisuuden uusi slogan.

Tämän ylipursuavan taikinan ohella täytyy kuitenkin kiittää Anu Kaajan elastista kieltä, joka venyy, vinkuu ja leikkii itsellään riemukkaasti. Sanoja pistetään (tai siis tietenkin pannaan) halvalla, ja sitä riemua riittää. Voi toki päättää, keskittyykö saamaan ilonsa tästä puolesta Katie-Katea vai innostuuko sittenkin asetelmasta, jolle mikään kuninkaallinen ei ole pyhää? Itseäni riemastutti eniten kenties lopun kohtaus, jossa brittimonarkia on kaatunut ja Lontoon kadut täyttyvät erilaisista prinsessa Dianoista: median levittämät ikonisoidut lehtikuvat maailman kuvatuimmasta naisesta, Dianasta, heräävät eloon ja diana-hahmo tuhatkertaistuu ja ottaa vähitellen vallan:

    Siinä he kävelevät: 80-luvun olkatopatut dynastiadianat, kihlauksen alkuaikojen shy-di:t, kihlausaikaiset sloanedianat, lastenhoitajadianat läpinäkyvissä hameissaan, Dodi Al-Fayedin luksusristeilijän ponnahduslaudan löysämekkoiset dianat, eronjälkeiset sexy-di-dianat avarine kaula-aukkoineen, miinakentällä astelevat kauluspaita ja khakihousu -dianat, minulla on syömishäiriö, mutta iltapukukin minulla on -dianat, […]
    Dianat alkavat kohista ja ahtautuvat kohti porttia. Taaemmat dianat tallovat prinsessamorsiandianojen laahukselle. Kun dianajoukko velloo, jäävät prinsessamorsiandianat ensimmäisenä kaikkien alle, he kaatuvat ja muut dianat ryntäävät korkokengillä ja vapaa-ajan avokkailla heidän ylitseen. […]
    Portin eteen lasketuista linssikimpuista syntyy sopiva kopiseva sellofaanivuori, jonka kiiltävää pintaa uhkarohkeat farkkudianat liukuvat ja kiipeävät ja heitä seuraavat teinidianat, lapsuuden valokuva-albumeista. Dianat nousevat koristeellisen rauta-aidan yli, hyppäävät palatsin pihalle ottaman haltuunsa paikan, joka instituutiona heidät aiemmin vangitsi.
(s. 245-247) 

Kaaja kritisoi romaanillaan asemaa, johon kuvallisessa yhteiskunnassa naiset on asetettu jo vuosikymmeniä. Kun nainen muuttuu lehdissä ihmisestä kuvaksi, katoavat hänestä myös kaikki persoonallisuuspiirteet. Objektia on kiva muokata haluamaansa tarpeeseen. Jo tässä kuvastossa olisi ollut riittämiin aihetta romaanille; itselleni ei aivan auennut Åsa alias Katie-Katen asettaminen rojalistiperheen kotihuoraksi. Se oli jo hieman liikaa, turhaa, paksua, haisevaa ja alleviivaavaakin. Kyllä, kaunis Åsa edusti kuninkaallista kiiltokuvaa, joka palveli tavallisen eläkeläispariskunnan kaikenlaisia tarpeita, mutta minulle olisi riittänyt keskittyminen hulvattomaan irvailuun kuninkaallisten ja tietenkin itse itsensä mediaprinsessoineen Katie Pricen kustannuksella. Pornokuvaston kirjallinen litkiminen aiheutti tarpeellista pahoinvointia, eikä tähän kirjaan halu palata ole mitenkään kiihottava.

Katie-Kate on kuitenkin rajuinta, mitä kotimaisessa kirjallisuudessa on vähään aikaan tapahtunut. Sen paikka olkoon siis kaikkien prinsessojen huipulla heiluttamassa vulvan muotoista viiriä.

Kommentit

  1. Kiinnostavaa. Täytyypä vilkaista jonain tylsänä hetkenä.
    Anu Kaajan esikoinen, Muodonmuuttoilmoitus, oli myös ihan omanlaisensa novellikokoelma. Kaajan mielikuvituksen hämäriä oikkuja, kurittomuutta ei voi kuin ihmetellä ja ihailla, ja hänen kirjallisessa kyydissään saa väkisinkin matkapahoinvointia. Mutta ei se haittaa. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paperilla toinen – tunnustuksia erään naisen muotokuvan äärellä

Kun yksi lensi yli käenpesän

Miksi Oneiron on ongelmallinen proosateos – vai onko?