Kun Olly Donner vei sydämeni

Jasmine Westerlund: Olly Donnerin kiehtova elämä
WSOY 2022
279 sivua
Lainattu kirjastosta 

Narratiivinen tietokirjallisuus on moderni tapa tutkia esimerkiksi merkittäviä henkilöitä tai ajan ilmiöitä. Siinä tutkija ja kirjailija tuo itsensä mukaan teokseen aiheen rinnalle, käyttää kerrontaan fiktiosta tuttuja keinoja. Hän ei siis sulje itseään tekijänä teoksen ulkopuolelle vaan osoittaa intohimonsa lukijalle suoraan. Tämän genren kenties eniten puhetta viime aikoina herättäneet teokset ovat varmastikin Bea Uusman Naparetki sekä Mia Kankimäen ne kuuluisat Yönaiset.

Kirjallisuudentutkija Jasmine Westerlund sukeltaa Olly Donnerista kertovassa huikeassa aikalaiskuvauksessa samaan syvään päätyyn. Olly Donnerin kiehtova elämä kertoo Sinebrychoffin kuuluisaan panimosukuun vuonna 1881 syntyneestä Ollysta (Olga), hänen matkoistaan ja loisteliaasta hotellielämästä Keski-Euroopassa yli sadan vuoden takaa. Olly oli yhdessä aviomiehensä Uno Donnerin kanssa varsinainen kosmopoliitti, aikana kun mm. Sveitsiin, Saksaan ja Belgian matkustaminen oli useiden juna- ja laivamatkojen päässä, eikä liikenneyhteyksien ja hotellien etukäteisvaraaminen onnistunut mitenkään sukkelasti. Belle époque kuohui, ja maailmansodat muuttivat Eurooppaa; aika 1900-luvun ympärillä oli kutakuinkin suurten murrosten aikaa.

Donnerit olivat syntyneet molemmat yläluokkaisiin sukuihin, ja matkustaminen ja luksushotelleissa kuukausienkin ajan asuminen oli heille normiarkea. Lapsettomana ja rikkaana pariskuntana he olivat vapaita kuin vain linnut, eikä pikkuruinen Helsinki tuntunut koskaan riittävän Ollylle. Euroopan-matkoilta haettiin myös parannuskeinoja jatkuviin, etenkin Ollya vaivaaviin terveysongelmiin. Koti-Suomessa tai Ruotsin puolella viihdyttiin usein vain lämpöiset kesät, silloinkin joko omassa kartanossa, huvilalla tai Ollyn lapsuuden kesäpaikassa Björnholmissa, nykyisessä Karhusaaren huvilassa. Pysyvyys ei kuitenkaan ollut asia, jonka leimasi liikkuvaista Ollya.

Westerlund on löytänyt aiheekseen kerrassaan loistavan erityisen henkilön, sillä matkustamisvimman lisäksi Olly ei ollut mikä tahansa yläluokkalaisnainen vaan edistyksellinen, lahjakas ja luonnollisesti kielitaitoinen älykkö ja kirjailija, joka rakasti kulttuuria, hauskuutta, aurinkoa, hotellielämää ja myöhempinä vuosinaan antroposofiaa, Rudolf Steinerin oppien mukaista elämänkatsomusta.

Ajankuva, jonka Westerlund värittää Donnereiden henkilökohtaisten ja laajan kirjeenvaihdon avulla, on huikea. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun faktoissa pysytään luonnollisesti tarkasti, tutkija ei kuvittele mitään ja herättää silti Ollyn kuplivan persoonan kiehtovasti henkiin, onnistuu täyttämään teoksen kihelmöivillä yksityiskohdilla, pakottaa lukemaan lisää, hamuamaan kirjan sivuja kuin välttämätöntä ravintoa. Teos ei käy Ollyn elämää läpi suoran kronologisesti, vaan 40 kappaletta johdattaa lukijan koukuttavalla tavalla menneeseen maailmaan keskittyen erilaisiin aiheisiin. Kaipuu, jota Westerlund itse tuntee, välittyy lukijaan kuin sähköisku. Vanha Helsinki, Bryssel vuonna 1899, Grand Hôtel du Lac Sveitsissä, Arlesheimin parantola, ylellinen kartanoelämä, yläluokan syömä ruoka, taiteelliset pyrkimykset, rakkaus Unoa kohtaan, kaikki se mistä Olly elämä täyttyy vuoteen 1956 asti, nousee lennokkaasti esiin kirjasta ja pakottaa myös useasti googlettamaan mainittuja paikkoja, rakennuksia, katuja, henkilöitä.

Westerlundin vuosien työ aiheensa parissa näkyy ja tuntuu. Kuin ohimennen hän kertoo myös siitä työstä, mitä tutkivan kirjailijan arki on: yhtenäistä arkistoissa istumista, matkustamista paikkoihin, joissa tutkimuskatseen kohdekin vaikutti, lukemista ja etsimistä, loputonta kadonneen ajan hahmottamista ja yrittämistä ymmärtää, miksi joku ihminen jossain toisessa ajassa eli kuten eli. Ollyn levoton sielu piirtyy sivuille pala palalta, ja kuitenkaan emme koskaan saa tietää kaikkea, emme näe kirkkaasti kohteen syvimpään. Tästä Westerlund kirjoittaa alkusanoissaan vaikuttavasti:

Olly on liukas pinta, jolta sanat valuvat pois. Hän on valokuvat, joista ystävät kiittävät, mutta joita minä en koskaan näe. Hän on kuivatut kukat, joita kirjeiden mukana lähetetään, mutta joiden väri ja tuoksu ovat kadonneet. Minä jäljitän himmeää figuuria, joka kesäkuussa 1902 matkustaa junassa Barnetin asemalle, mutta hän ei ole enää tässä vaunussa, vaikka varmasti ihan äsken oli. (s. 19)

Tämä teoksen jälkeen useampi kirja tuntui vaisulta. Fiktioon oli vaikea syventyä, Olly riivasi mielessä, uniin asti tulivat Ollyn silkkipuvut ja isot hatut. Aloitin useampaa romaania, mutta vaikealta tuntui. Ikävöin vanhaa Eurooppaa, ikävöin paloa ja vimmaa, jonka Westerlund levitti Ollyn kautta eläväksi kuvaksi. Niin. Ikävä jäi. Halu nähdä Olly joskus vielä valkokankaalla. Toive, että joku osaisi kuvittaa sen, minkä Westerlund kirjoitti. Arvaatte varmaan, kuka aikoo tänä kesänä Bulevardille Sinebrychoffin taidemuseoon, siihen keltaiseen taloon, missä Olly vuonna 1881 syntyi.

Jos haluat lukea tänä kesänä yhden täydellisen ja historiaa valoittavan henkilökuvauksen, lue Olly Donnerin kiehtova elämä. Toivon, että rakastut kuten Jasmine ja minä.