Onnistuneet messut – kiitos!
Helsingin kirjamessut Messukeskuksessa 28.-31.10.2021
Vaikka edellisessä messukirjoituksessani pohdinkin kirjamessujen merkitystä, kirkastuu katse aina, kun paras on ohi. Osallistuin tänä vuonna messuille kolmena päivänä; torstain lisäksi käväisin Pasilassa lauantaina, ja sunnuntaina vietinkin siellä ruhtinaalliset 6 tuntia. Vuoteen 2019 verrattuna väljyys oli uusi elementti, josta ei voinut olla viehättymättä.
Esikoiset lavalla
Sunnuntaina suuntasin messuille heti aamuksi kuuntelemaan haastattelun,
jonka olen pyrkinyt joka messuvuosi sisällyttämään käyntiini. Helsingin
Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaat lavalla kiinnostaa aina, koska haluan
säilyttää kosketuksen siihen, millaisia tekijöitä ja tekstejä nykykirjallisuudella
on lukijalle tarjota. Koska luen pääosin kotimaista kirjallisuutta, pyrin
pysymään ajan tasalla myös ilmestyneistä esikoisteoksista.
Hesarin ehdokkaat onnistuvat yllättämään vuodesta toiseen. Koskaan
ei ole 10 ehdokkaan joukossa ollut sellaista suoraa, että olisin yli 50 %
teoksista lukenut. Useimmiten nimikkeet ovat kuitenkin suureksi osaksi tuttuja;
näin tänäkin vuonna. Lukenut en kuitenkaan ollut ehdokkaista kuin yhden (oi Holly,
oi Holy!). Yöpöydälläni kirjoista on käynyt kolme, mutta niin noloa kuin se
onkin, ne ovat palautuneet lukemattomina tai osin luettuina kirjastoon. E.L.
Karhun Veljelleni saan juuri kohta lainaan ja haluan ehdottomasti lukea,
ja Meri Valkaman Sinun, Margotin oli jo etukäteen suunnitellut
ostavani messuilta kotiin. Pari ehdokkaista ei vain ole minun juttuni, ja jätän
ne suosiolla muille lukijoille.
WSOY:n esikoisehdokkaat Meri Valkama & Maisku Myllymäki |
Tänä vuonna raadilla oli noin 80 esikoisteosta luettavanaan,
ja taso on kuulemma ollut huikea. Surullista kyllä, monia loistavia jäi
ulkopuolelle. Jo siksi päätyminen kymmenen joukkoon on melkoinen saavutus. HS:n
kriitikko Antti Majander korosti lavalla ehdokkaille heidän olevan siinä
mielessä jo voittajia kaikki, mutta kyllä se 15 000 euroa on sellainen
summa rahaa, että ilman jääminen tuntuu varmasti ihan vain häviöltä.
Jo ehdokkaaksi päätyminen on kuitenkin ennen kaikkea lukevan
yleisön tietoisuuteen nousemista, sillä vain marginaali kirjafriikeistä jaksaa pysyä
kärryillä siitä, mitä kaikkia esikoisia vuosittain julkaistaan, saati lukea
niitä kaikkia. On teoksia, jotka synnyttävät ilmestyessään halo-ilmiön itsensä
ympärille syystä tai toisesta, ja sitten on vaikkapa loistavia runoteoksia,
jotka pääsevät parrasvaloihin vasta ehdokkuuden ansiosta. Niin tai näin: Vaikka
kilpailu taiteessa on aina kyseenalaista ja itse asiassa vain kirja-alalla näin
kohosteista (kuka on kuullut esimerkiksi maalaustaiteen esikoisteoskilpailuista?),
kantaa se kainalossaan pienoisen voittopotin. Kun kilpailu nostaa teoksia
ehdokkaiksi, niiden kirjastovarausjonot pitenevät ja niteitä myydään näin
joulun alla myös enemmän. Ehdokkuus on kuin Vuoden viini -palkintotarra
kannessa.
Sunnuntaina messuhallissa oli miellyttävän väljää, ja korvatkin olivat jo tottuneet alituiseen taustahälyyn. Kiertelin loputkin aikaisemmin huomaamatta jääneet osastot, tapasin tuttuja ja uusia tuttavuuksia, ja iltapäiväksi olin säästänyt näyttelijä Kati Outisen haastattelun Senaatintorin hämyisällä lavalla. Hän on nimittäin tällä hetkellä minun mentorini ja inspiraationi: kuuntelen Outisen elämäkertaa Niin lähelle kuin muistan, joka on riemastuttavan hyväntuulinen, positiivinen ja kannustava. Korviini on jo jäänyt kirjasta Outisen positiivisuusmantra Ja se on mahtavaa!, jota hän hokee usein kertoessaan elämänsä onnenkantamoisista.
Myös messulavalla meille puhui näyttelijä, jonka elämänasenne vaikuttaa puhtaan rehelliseltä ja valoisalta. Outisessa yhdistyy jokin lähes runollisen vaatimaton suomalaisuus ja suvereenisti tilanteissa uiva maailmankansalaisuus. Hän on läsnä ja jakaa auliisti kiitoksiaan muille hänen uraansa vaikuttaneille taiteentekijöille. Niin lähelle kuin muistan on myös hyvin kirjoitettu, kieli on selkeää, ja elämäntapahtumien yhdistely koherentiksi kirjaksi toimii. Tämä on muuten loistava lahjaidea niin teatterien kuin elämänkertojen ystävälle!
Vaikka mediassa puhuttiin kirjamessujen kokonaiskävijämäärien romahduksesta (vuonna 2019 yli 90 000; nyt 50 000), on se romahdus jo useassa keskustelussa nähty pelastuksena ja ainoastaan positiivisena seikkana. Käytävät ja katsomot oli myös rakennettu väljemmiksi kuin aikaisemmin, joten messuyleisön joukossa oli mukava kuljeskella. Ruokapuolen messut olivat kutistuneet pienempään viinikylään, joten messukävijät taisivat tänä vuonna olla todellakin perinteisen paperintuoksun perässä. Ja vaikka kävijämäärissä kutistuttiin, kirjojen myynnissä päästiin ilmeisesti kuitenkin kiitettäviin tuloksiin. Ei se määrä, vaan se laatu, sanoi joskus joku.
Messuilla kävin kuuntelemassa nämä keskustelut tahi haastattelut:
To 28.10. Maisku
Myllymäki: Holly
To 28.10. Novelleja:
Marko Järvikallas ja Harry Salmenniemi
To 28.10. Leena Majander: Kirjatyttö – Kustantajaelämää
To 28.10. Ystävyyden
rajat: Vappu Kannas ja Marisha Rasi-Koskinen
To 28.10. Faktaa fiktiossa ja fiktiota faktassa: Sirpa
Kähkönen, Sanna Nyqvist, Katja Kallio ja Venla Hiidensalo
To 28.10. Suvi
Ratinen: Hyvä tarjous
La 30.10. Taina Latvala: Torinon enkeli
La 30.10. Paolo
Giordano: Jopa taivas on meidän
Su 31.10. Helsingin
Sanomat: Esikoiskirjailijat
Su 31.10. Kati
Outinen: Niin lähelle kuin muistan
Verkossa julkaistun messuohjelman joukossa on muutamia suosikkejani,
jotka katson tässä hyvän hetken tullen kuten Matias Riikosen, Juha Itkosen,
Koko Hubaran ja Silvia Hosseinin haastattelut.
Ensi vuonna Helsingissä kirjamessuillaan jälleen lokakuussa.
Millaiset haasteet meitä, messuorganisaatiota, kustantamoita ja kirjailijoita
silloin odottaakaan, se jää nähtäväksi. Maailma voi muuttua yhdessä vuodessa
niin täysin, mutta kirjailijoiden sietokykyyn jaksan edelleen uskoa. Siihen,
että he haluavat kirjoittaa, vaikka olosuhteet sille tuntuvat vuosi vuodelta
olevan haasteellisemmat.
****************************************************
Minä koin Kati Outisen omaelämäkerran aivan samoin kuin sinä: se on niin ihastuttavan positiivinen!
VastaaPoista