Pääsy Joel Haahtelan maailmaan: Jaakobin portaat
Joel Haahtela: Jaakobin portaat
Otava 2022
192 sivua
Lainattu kirjastosta
Insta-tilini on kuitenkin yksityinen, joten jaan sinne kirjoittamani arvion myös tässä:
Joel Haahtelan uusin Jaakobin portaat on ehkä vaikuttavinta Haahtelaa mitä olen lukenut. En ole löytänyt tietäni aikaisemmin Haahtela-klubiin, mutta tämän pienoisromaanin kaukainen maailma kelpasi kovin.
Tapahtumat sijoittuvat Jerusalemin mystiseen kaupunkiin, jonka Haahtela polttavan auringon sijaan esittää lumisateen hiljentämäksi uneliaaksi paikaksi. En ole koskaan edes ajatellut, että Jerusalemissa voisi olla talvi kuten me sen tunnemme. Veljeään Iljaa kaupungin eräästä mieliparantolasta noutamaan lähtenyt mies kadottaakin lopulta itsensä sateeseen ja mystisille kujille. Jerusalemin ikivanhat myytit johdattavat hänen lähelle veljeään mutta myös oman minän särkymiseen.
Haahtelan kieli yhdistää filosofiaa ja utuista kerrontaa. Liekö eksoottisen miljöön syytä, että paikoin mieleen tulee Patrick Modiano. Kaupunki on ja samalla ei ole todellinen; kerronta kulkee kaduilla samalla väistäen niitä. Jerusalem kutistuu Haahtelan käsissä pieneksi kyläksi, ja joudun tarkistamaan kaupungin olevan todellakin miljoonakaupunki.
Loppuratkaisuun - jos sellaista tässä tarinassa onkaan - olin hieman pettynyt. Tai ehkä luin huolimattomasti, ehkä päähenkilölle ei tapahtunutkaan kuten luin; vain mieli (kenen?) tekee tepposet.
Erityismaininta kirjailijalle taidosta tiivistää paisuvuuteen mahdollinen tarina alle 200 sivuun. Se on lahja. Romaani sisältää myös aivan kuin ohimennen viitteitä muihin teoksiin ja taiteisiin; itselleni lukulistalle päätyivät Robert Walserin novellit. Suosittelen ehdottomasti lukemaan tämän pienen kirjan, varsinkin jos Haahtela ei ole aikaisemmin resonoinut.
Tapahtumat sijoittuvat Jerusalemin mystiseen kaupunkiin, jonka Haahtela polttavan auringon sijaan esittää lumisateen hiljentämäksi uneliaaksi paikaksi. En ole koskaan edes ajatellut, että Jerusalemissa voisi olla talvi kuten me sen tunnemme. Veljeään Iljaa kaupungin eräästä mieliparantolasta noutamaan lähtenyt mies kadottaakin lopulta itsensä sateeseen ja mystisille kujille. Jerusalemin ikivanhat myytit johdattavat hänen lähelle veljeään mutta myös oman minän särkymiseen.
Haahtelan kieli yhdistää filosofiaa ja utuista kerrontaa. Liekö eksoottisen miljöön syytä, että paikoin mieleen tulee Patrick Modiano. Kaupunki on ja samalla ei ole todellinen; kerronta kulkee kaduilla samalla väistäen niitä. Jerusalem kutistuu Haahtelan käsissä pieneksi kyläksi, ja joudun tarkistamaan kaupungin olevan todellakin miljoonakaupunki.
Loppuratkaisuun - jos sellaista tässä tarinassa onkaan - olin hieman pettynyt. Tai ehkä luin huolimattomasti, ehkä päähenkilölle ei tapahtunutkaan kuten luin; vain mieli (kenen?) tekee tepposet.
Erityismaininta kirjailijalle taidosta tiivistää paisuvuuteen mahdollinen tarina alle 200 sivuun. Se on lahja. Romaani sisältää myös aivan kuin ohimennen viitteitä muihin teoksiin ja taiteisiin; itselleni lukulistalle päätyivät Robert Walserin novellit. Suosittelen ehdottomasti lukemaan tämän pienen kirjan, varsinkin jos Haahtela ei ole aikaisemmin resonoinut.
Kommentit
Lähetä kommentti