Pahaa sutta ken pelkäisi…

Lahden kaupunginteatteri 25.2.2017
Katja Krohn: Iso paha susi
Eero-näyttämöllä

Paha susi ja poika Ruuperi

Sudella on suden luonto, tunteet ovat aina kirpaisevan kuumia tai hyytävän kylmiä, muttei koskaan tiskiveden haaleita.

Menimme hiihtolomalla pienellä porukalla katsomaan lastenteatteria Lahden kaupunginteatteriin. Ryhmämme tosikriitikot olivat 12- ja 7-vuotiaita. Olin esittänyt lippujen varaajalle kainon toiveen eturivin paikoista. Minulla kun on sellainen paha addiktio, että tykkään teatterissa istua mahdollisimman edessä. Luen kasvojen ilmeitä ja kehon mimiikkaa mielelläni, enkä kainoa haistaa tekemisen hikeäkään. Sillä tavalla katsoja on ikään kuin itsekin produktiossa mukana.

Istuimme Lahden teatterin pienemmällä Eero-näyttämöllä toisella rivillä. Miten erinomainen sali; yleissilmäyksellä yksi parhaimmista pikkusaleista, joita olen nähnyt. Reilusti nouseva katsomo, jossa lähes jokainen paikka näyttää lavalle hyvin. Kakkosrivi toi bonuksena esityksen lähes iholle: iso paha susi tykkäsi melkein napsia lapsia katsomosta suuhunsa!

Siitä on useita kymmeniä vuosia aikaa, kun olen viimeksi vieraillut lapsuuteni kaupunginteatterissa. ­En ollut myöskään yhtään tutkinut etukäteen millaisesta teoksesta Katja Krohnin käsikirjoittamassa Isossa pahassa sudessa on kyse. Hieman varovaisesti oletin perinteistä satua, missä Punahilkka popsitaan, puunhakkaaja on sankari, ja 12-vuotias katsojamme toisinaan haukottelee.

Voi Lahden kaupunginteatterin työryhmä minkä teitte! Iso paha susi olikin kokonaisuudessaan riemastuttavaa, naurattavaa ja oivaltavaa lastenteatteria. Näyttelijätyö on viimeiseen suoritukseen asti hiottua ja silti rentoa, tarkkaa ja fyysistä. Vaikka kyseessä on lastenteatteri, näytelmä kunnioittaa myös lapset teatteriin saattavia aikuisia suhtautumalla heihin yhtä maksavina katsojina. Esitys tarjoaa oman tasonsa kaikkine kielileikkeineen myös aikuiselle mutta toimii nokkelasti tasolla, joka naurattaa muksuja – heitä silti lainkaan aliarvioimatta. Lavalla rymistellään, pyllähdetään ja kiemurrellaan enemmän kuin tarpeeksi, mutta juuri se fyysisyys pitää pienempien mielenkiinnon yllä.

Krohn ei ole kirjoittanut sitä perinteistä susitarinaa vaan paremminkin kavalkadin eri saduista, hyvin sommitellun asetelman, jossa eri satujen hahmot kohtaavat. On iso paha susi, seitsemän söpöä kiliä ja kiliemo, pari pulleaa porsasta, viekas kettu ja se hieman hönö karhu. Päälle ripaus koulukiusaamista, rakkautta ja rakastumista, oman minän etsimistä ja tietysti kaiken kruunaava onnellinen loppu. Kun teatterisalista poistuu lasten lisäksi kolme aikuista mieli keveänä kuin yhtäkkiä arjen huolia täysin vailla, on jotakin tehty kyllä isolla kädellä oikein.

Taidokkaita roolisuorituksia

Ei ole aina kohtuullista nostaa joitakin näyttelijöitä työryhmästä yli muiden, kyse kun on pitkälle ryhmädynamiikasta (ja se muuten toimii Isossa pahassa sudessa kiitettävästi). Silti on sanottava, että pahan suden roolia vetävä Tapani Kalliomäki on erinomainen härskinä ahmattina. Hän on susimaisen perinteinen ja kunnon satukaavan mukaisesti säilytetty hiukkasen höperönäkin. Sydäntä riipaisevan roolityön tekee puolestaan susiperheen poikaa Ruuperia näyttelevä Paavo Kääriäinen. Hontelona, suurisilmäisenä sudenpentuna hän sopii rooliin nakutettuna.

Kiliemon kimpussa viekas kettu

Myös viekkaan ketun takissa sulavasti elehtivä Saana Hyvärinen ihastuttaa. Kulmakarvojaan myöten kettumainen eläytyjä, joka tietysti petkuttaa sadun muita petoja. Hyvärisen elegantit kädet peilaavat kettuhahmoa taiten; hänen suorituksestaan ei voi olla pitämättä.

Kieltämättä edellä mainitulla kolmikolla on myös näytelmän tarinaa eteenpäin kuljettavat roolit, mikä edesauttanee heidän loistosuoritustaan. Mutta loistavia ovat muutkin – kiitos Krohnin harkitun käsikirjoituksen. Siinä on niin paljon hienonhienoa huumoria, josta osa on tarkoitettu varttuneemmalle väelle, kun taas traditionaalinen kakka & pieru -huumori saa nuorimmat katsojat käkättämään. Erinomaisia pikkusuorituksia vetävät mm. kukkona tepasteleva Teemu Palosaari sekä kaksi nuorisoporsasta, räppäävää koulukiusaajarääpälettä, joiden rooleissa nähdään Anna Pitkämäki ja samainen Palosaari.

Lisää tasoa kertomukseen on saatu laululla ja tanssilla sekä Niina Pasasen eläinnukeilla, jotka toisinaan seikkailevat lavastuksen reunoilla syventämässä tarinaa vanhan kunnon nukketeatterin tavoin. Hauska ja toki lastenteatteriin sopiva oivallus, joka selkeästi riemastutti pikkuyleisöä. Itse Pekka Korpiniityn lavastus on tarpeeksi lapsenomainen ja satumainen ja sisältää pari hauskaa jekkua, joita ei kannata paljastaa etukäteen.

Satumaisen lavastuksen h-hetki

Koko produktio on kaiken kaikkiaan riemastuttavan onnistunut. Yli kaksituntinen näytelmä saattaa olla perheen pienimmille pitkä, mutta suositusikäraja onkin 6+. Näin perinteisen aikuisdraamateatterin vannoutuneelle ystävälle Iso paha susi oli kokonaisuudessaan ihana yllätys, lämpimän huumorin makuinen, vikkelä nautinto ja visuaalinen ilo! Ja se tärkein: lasten suosikki!

Jos siis yhtään hakusessa lastenteatteri, joka lunastaa lupaukset, naurattaa ja lämmittää sydäntä, tule ihmeessä Lahteen vaikka pääkaupunkiseudultakin ja anna aplodit rehelliselle ja hyvin tehdylle tarinalle, joka sopii niin pojille kuin tytöillekin. Ja jos et pahaa sutta pelkää, varaa paikkasi eturivistä!

ISO PAHA SUSI, Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä
Käsikirjoitus: Katja Krohn
Ohjaus: Ilkka Laaksonen
Lavastus: Pekka Korpiniitty
Pukusuunnittelu: Niina Pasanen
Valosuunnittelu: Kari Laukkanen
Äänisuunnittelu: Sami Järvinen

Rooleissa: Anna Andersson, Saana Hyvärinen, Tapani Kalliomäki, Paavo Kääriäinen, Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki ja Jari-Pekka Rautiainen

Esitys pyörii toukokuulle asti: katso esityskartta ja/tai varaa liput tästä.

*****
Liput ostettu itse – tai oikeasti saatu joululahjaksi eräältä ystävältä. Kiitos, sinä!

Kommentit

Suositut tekstit