Paljon melua viikonlopusta: Helsinki Lit

Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaali
12.–13.5.2017 Savoy-teatterissa


Kolmannen kerran järjestetty Helsinki Lit on kasvanut lyhyessä ajassa merkittäväksi ja kaikessa yksinkertaisuudessaan tyylikkääksi kirjallisuustapahtumaksi. Keskittyessään kansainväliseen kirjallisuuteen se on myös käännöskirjallisuuden ainoa oma festari Suomessa.

Kääntäjänammatistani huolimatta olen rajannut käännetyt maailmankirjat pois aktiiviselta lukulistaltani. Ei rajaus ole ollut tietoisen aggressiivinen, mutta koska kotimainen rintama tuottaa nykyisin niin paljon upeita kirjoja, on aikani mennyt niiden parissa. Käännöskirjallisuutta luen silloin kun kuulen jostakin poikkeuksellisen kiehtovasta uutuusromaanista, mutta en fanita ketään suurnimeä tai odota tietyn kirjailijan seuraavaa romaania suomeksi.

Tai en ainakaan ennen kuin Elena Ferranten Napoli-sarjan ensimmäinen osa julkaistiin suomeksi Helinä Kankaan käsialalla.

Minulle Helsinki Lit on siksi kätevä tapahtuma, sillä sinne valikoituu sen hetken suuria kansainvälisiä kirjallisuusnimiä, joihin muutoin en ehkä ehtisi tutustua. Suomenruotsalainen kirjailija Philip Teir Litin takana onnistuu ratsastamaan joka vuosi kirjallisuuden aallonharjalla ja kalastaa paikalle kerrassaan mainioita kirjailijoita.

Tänä vuonna tuntui, että kattaus oli vieläkin parempi kuin erinomainen. Istuin kuuntelemassa nyt kaikki Litin älykkäät ja innostavat keskustelut, joita Savoyn lavalla käytiin.

Perjantain ne naiset ja se mies

Odotin ennakkoon niin ruotsalaisen Linda Boström Knausgårdin kuin zimbabwelaisen Petina Gappahin keskusteluja. Lindan seurassa lavalla viihtyi Märta Tikkanen, ja heidän sympaattinen jutustelu Juha Itkosen johdolla ruotsiksi paljasti naisten olevan kirjekavereita jo vuosien ajan. Tikkanen on jonkinlainen paperikirjementori Lindalle – ja toki myös toisinpäin.

Olen juuri saanut lainaan Boström Knausgårdin uusimman Tervetuloa Amerikkaan, josta Litissä tietysti myös puhuttiin. Suosittelen teosta kaikille jo senkin takia, että alle 100-sivuisena se mahtuu kätevästi vaikka kenen lukulistalle. Lisäksi kielen ekonomisuus on kerännyt paljon ihastusta. Ja kyllä, Linda Boström Knausgård on juuri sen norjalaisen Knausgårdin nykyinen ex-vaimo; Lindasta on siis saanut lukea jo roppakaupalla, jos on lukenut kaikki Taisteluni-sarjan kuusi osaa.

Toinen perjantai-illan naistähdistä oli kirjailija ja lakinainen Petina Gappah, kerrassaan räiskyvän upea lavapersoona mustassa tyllihameessaan ja piikkareissa. Häneltä on keväällä ilmestynyt suomeksi Muistojen kirja, syrjityn albiinonaisen tarina vankilasta, missä hän istuu syytettynä murhasta. Naisen nimi on Memory. Gappahille on tärkeää synkästä aiheesta huolimatta säilyttää kirjoissaan aina toivo. Siinä painava syy liittää kesän lukulistalle tuo Muistojen kirja. Niin paljon kuin kirjailija ihaileekin tämän kevään lukujättiä Pieni elämä Yanagiharalta Gappah sanoi, ettei voisi kuitenkaan kirjoittaa koskaan yhtä ilotonta tahi toivotonta romaania.

Gappahin ja Sirpa Kähkösen seurassa jutusteli Ruotsin tämän hetken yksi suurimmista nimistä, kreikkalaissyntyinen Aris Fioretos, jonka myöskin vankilaoloihin sijoittuva romaani Mary sujahti itselläni kirjakassiin. Tämä äärettömän vaikea päätös yhden kirjan ostosta perustui lopulta osin siihen, että Fioretoksen kirjan kansi on verenvärisine granaattiomenoineen houkuttelevan kaunis. Bloggaajaystäväni Kirjaluotsin Tiina kun vielä kertoi Fioretoksen kirjan olevan rankempi kuin Gappahin, päätin luottaa myös Ruotsin kirjakansan makuun. Gappah on toki jo varattuna kirjastosta.

Laurent Binet keskustelee Tuomas Nevanlinnan kanssa

Illan yllättäjä itselleni oli kuitenkin ranskalainen Laurent Binet. Liekö miehen ranskalainen aksentti (haastattelukielenä englanti), joka minut hurmasi vai pelkästään se, että hänen uutuusromaanissaan seikkailee semiootikko Roland Barthes, kirjallisuustieteen luennoilta vielä hämärästi tutun pelottava tieteen mies, jonka teksti kirjailijan kuolemasta aikoinaan avasi silmäni ymmärtämään kirjallisuustieteen lumon. Romaani Kuka murhasi Roland Barthesin? mullisti joka tapauksessa Ranskan kultivoituneita piirejä ilmestyessään, sillä se sekoittaa historian tapahtumia, todellisia, jo edesmenneitä henkilöitä filosofian ja lingvistisen tieteen aloilta, popkulttuuria ja kätkee sivuilleen seikkailuromaanin, jossa etsitään kadonnutta, Barthesin (fiktiiviseen) murhaan johtanutta käsikirjaa kielen seitsemännestä funktiosta. Romaanilla on dekkarimainen juoni Umberto Econ henkeen, joka hänkin totta kai romaanissa seikkailee.

Kuka murhasi Roland Barthesin? on lähes pakkosuositus kaikille kirjallisuus- ja kielitieteen ystäville; se avautunee paremmin, jos on edes hieman käsitystä kuka oli Focault, Derrida tai Julia Kristeva. Savoyn lavalla käytiin Tuomas Nevanlinnan ja Binet’n kera juuri niin älymystöllinen kirjallinen keskustelu kuin sopia odottaa. Mutta mikä parasta: se oli pikkunokkelaa ja terävää – juuri sillä tavalla, että seuraaminen tuotti puhdasta iloa. Olen aina hieman pelännyt ranskalaisia kirjailijoita; ne kaikki tuntuvat pukeutuneen jonkinasteiseen enfant terrible -kaapuun, joka heilahtaa tyhmän lukijan kasvoille kuin Potterin taikasauva. Binet oli Björn Borg -collegepuserossaan kuitenkin harmittoman sympaattinen ajattelija, jonka valovoimaisuus perustuu hänen ilmiselvään kykyynsä katsoa maailmaa muutenkin kuin vain tieteen norsunluutornista. Miehen, joka on kirjoittanut kirjaansa kuulemma myös The Curen Robert Smithin, täytyy olla myös sydämeltään hieman musiikkisnobi, eikä sellainen ole mielestäni koskaan turmioksi.

Miesten vuoro

Monille Nobel-palkittu Orhan Pamuk oli syy tulla Litiin lauantaina, ja päivä myytiin loppuun jo etukäteen. Minä olenkin vähän tällainen patrioottinen juntti enkä Pamukin tuotantoa tunne, joten odotin kaikkein eniten ruotsalaista Tom Malmquistia. Hänen romaaninsa Joka hetki olemme yhä elossa vastasi omaan katastrofinälkääni. Kirjahan perustuu tositapahtumiin ja kertoo avopuolison kuolemasta samalla, kun pariskunnan esikoinen syntyy. Olen kaiketi valinnaisesti herkkä, sillä Malmquistin esiintyminen ei saanut kuin etäisesti silmät kosteiksi, vaikka ihastuttavan avoin hän olikin. Ihastuttavan ruotsalainen.

Lauantai oli karismaattisten miesten päivä. Älyllisesti herkullisinta ruokaa tarjoilivat eittämättä neurokirurgi, brittikirjailija Henry Marsh, amerikkalainen esikoiskirjailija Garth Greenwell ja tietenkin – kuinkas muutenkaan – illan pääesiintyjä, Turkin tähti Orhan Pamuk.

Marsh ja punaiset nilkkurit
Jokainen joka pitää englantilaisuudesta ja yhdistää siihen kuivakan mustan huumorin ja ruudulliset tweed-takit, ei voi olla pitämättä Henry Marshista. Hänessä on jotakin sopivan tuttua ja isällistä, aimo annos viisautta ja pyöreiden lasien takaista herkkyyttä, niin että Merete Mazzarellan kanssa keskustelusta tuli lämminhenkinen takkatuliturinointi, josta ei kuitenkaan ihailtavaa viisautta puuttunut, ei kummaltakaan. Marshin muistelmateos Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta on sulattanut niin kriitikoiden kuin lukijoiden sydämet, sillä huippuluokan kirurgi on pistänyt teoksessa likoon myös itsensä. Kirja on varmasti avaava lukukokemus, sillä niin, siinä avataan ihmiskallo ja tungetaan veitsi suoraan elimistä tärkeimpään. Kun neurologi epäonnistuu, eivät seuraukset voi olla mitenkään kauniit, mutta Marsh ei epäröi rehellisyyttä, totuutta. Jos miehen kirja peilaa edes hitusen hänen lavakarismaansa, kirjan on pakko olla elämys.

Garth Greenwellistä kirjallinen maailma on saanut kuitenkin varsinaisen spiikkerin. Hänellä on erinomainen ulosanti, johon vaikutuksensa on toki tehnyt esikoisensa nyt 1,5 vuoden pituinen maailmanmarkkinointi. Kaikki mikä kuuluu sinulle on ylistystä kerännyt tarina amerikkalaisesta opettajasta, joka päätyy Bulgariaan töihin ja tapaa siellä kauniin Mitkon. Siitä alkaa vaikea rakkaustarina, joka on auttamatta myös poliittinen katsaus vauraan ja köyhän maan edustajan kulttuurikohtaamiseen. Mitä rakkaus maksaa, kysyi lavalla Jari Tervo Greenwelliltä, ja niin kysyy tavallaan romaanikin. Keskustelussa ruodittiin myös Trumphin valtaan astumista ja sen mahdollisia seurauksia Amerikalle. 

Greenwell, siviiliammatiltaan opettaja, lausui lavalla sen verran suuria sanoja, että suosittelen tutustumaan hänen karismaansa Yle Areenassa, mistä löytyykin kaikki Helsinki Litin keskustelut.

Vaikka päivä oli miesten, oli todella positiivinen yllätys kuunnella heti alkuun ruotsalaista dekkaristi Malin Persson Giolitoa, joka oli itselleni täysin tuntematon. Hän saarnasi vahvasti story tellingin puolesta, mitä dekkarikin parhaimmillaan voi tehdä. Kirjailijan psykologinen trilleri Suurin kaikista kertoo kouluampumisesta mutta sivuaa samalla nykyajan suuria poliittisia ongelmia Euroopassa. Persson Giolito on myös loistava puhuja, jonka vakuuttava, eläväinen habitus sai toivomaan, että seuraavan kerran aamumuroissani olisi maidon ohella edes ripaus ruotsalaisuutta. Dom är bara, så annorlunda!

Orhan Pamuk julistaa
Orhan Pamukista tuskin tarvitsee sanoa muuta kuin että lukekaa ihmeessä kaikki Kummallinen mieleni, rakkaudentunnustus Istanbulille ja everymanille, jos ette pelästy 800-sivuisia kirjoja. Päähenkilö Mevlut, jugurttikauppias, on muuttanut maalta Istanbuliin 60-luvun lopulla, ja romaani on hänen ja kaupungin tarina. Pamuk on kirjoittanut kadunmieheen kuulemma hieman itseään. Kun miettii, millaisessa myllerryksessä Turkki tällä hetkellä on, tuntuu lähes ihmeeltä, että Pamukin kaltaisia rohkelikkoja maasta löytyy. Hän on kirjailija, jonka elämän aikana Turkin vankilassa on istunut aina vähintään yksi kirjailija.

Ja se Elena Ferrante…

Perjantaina jaettiin Jarl Hellemann -käännöspalkinto nyt kolmatta kertaa. Se jaetaan Helsinki Litissä aina edellisen vuoden parhaalle käännökselle. Tietämättä romaaneja, joita raadilla oli ehdokaslistallaan, sanon kuitenkin, että suomentaja Helinä Kankaan saadessa sen Loistava ystäväni -romaanin käännöksestä palkinto meni niin oikeaan osoitteeseen. Kirjan kutsuva, italiantuoksuinen, vanhahtavakin kieli lumosi minut viime vuonna, enkä lakkaa ihmettelemästä, miten italialaisen kulttuurin voikin tuoda niin lähelle suomalaista sielua.

Conclusion

Helsinki Lit on tapahtuma, jota ilman me emme voi enää elää. Se tuo kaukaisemman maailman ihanan lähelle, avaa kulttuuri-ikkunoita ammolleen mutta ennen kaikkea esittelee älyllistä kirjakeskustelua, joka kuitenkin pysyy turvallisen lähellä lukijaa. Kyse ei ole tiedejargonista ja ylimielisistä kirjallisuusteorioista, vaan inhimillisistä keskusteluista, joita värittää alati jokin kristallinkirkas, nerokas näkemys, kirjailijoiden persoonat ja karisma, joka on monien tapahtuman tähtien kohdalla yhdistelmä everymania ja oppinutta näkijää. Kiitos Philip Teir, kiitos Helsinki Lit, että olette jatkossakin. Me tarvitsemme teitä ja te tarvitsette meitä, lukijoita jotka täyttävät salin viimeisenkin penkin ja kurottavat kaulansa kohti kirkkaita valoja.

(Ja muuten, haluan nähdä Juha Itkosen ensikin vuonna yhtenä keskustelun vetäjistä. Hänhän on jo osa kalustoa, tuo Hämeenlinnan sympaattinen kerubi.)

***
Liput tapahtumaan hankittu itse.

Henry Marsh (kuva: Arja Korhonen)
Garth Greenwell (kuva: Arja Korhonen)

Kommentit

  1. Mä olen vieläkin ihan huumassa. Niin ihana tapahtuma, ainutlaatuinen, lämmin ja innostava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luin just sun kauniin postauksen, että osaatkin aina niin sanoa just oikein. Mä olen nyt kolme vuotta kokeillut Litiä ja hämmästyn joka vuosi miten sen intensiivisyys kasvaa ja paranee. Mitä tehdä, jos ensi vuonna Savoy ei riitäkään yleisömäärälle?! Helsinki Lit on helmi, jonka haluaisin kätkeä kaikilta muilta (paitsi teiltä tutuilta, ystäviltä ja läheisiltä), se on niin kertakaikkisen harras ja onnellinen tapahtuma!

      Poista
  2. Minulla taitaa olla post-HelsinkiLit-depression. En millään haluaisi palata arkeen niin säkenöivän viikonlopun jälkeen. Oireisiin kuuluu mm. pakonomainen tarve lukea näitä mahtavia festarikoosteita ja ihastella Henry Marshin punaisia nahkakenkiä ja Garth Greenwellin yltiöystävällisiä kasvoja. Onko pakko odottaa vuosi että saa tätä lisää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo traagista, mutta silti hymyilyttää. Post-HelsinkiLit-depressio on uusi kansantauti, jota tavataan kokoaikalipun hankkineilla kirjafriikeillä! :-D

      Poista
  3. Voi kun mua harmittaa, etten päässyt paikalle lauantaina! Olisin halunnut kuulla Malmqvistia, Marshia myös, mutta jo perjantaista sain paljon. Ihana lukea näitä festarikoosteita, ja onneksi on aina Yle Areena.

    VastaaPoista
  4. Kiitos hienosta koosteesta! Jonain vuonna lienee pakko matkustaa ihan Helsinkiin, mutta onneksi on myös Areena. Pelkkä Helsinki Lit riittää Yle-veron vastineeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen ensi vuonna kevätretkeä tänne vain Litin takia! En ole vielä kolmen vuoden jälkeen kuullut, että kukaan rutisisi huonosta tilaisuudesta. :-D Viikonloppu on todella intensiivinen ja siinä valaiseva! Paljon, niin paljon parempi kuin kirjamessut ikinä!

      Poista
  5. Harmittaa ihan hulluna, etten ole vielä koskaan päässyt paikan päälle, mutta joka vuosi olen seurannut kaikki keskustelut Areenasta. Sen ensimmäisen vuoden keskustelu Monika Fagerholmin ja Peter Høegin välillä on yksi parhaita kirjallisia tilaisuuksia ikinä. Ja nyt haluan tietysti heti paikalla lukea kaikki nämä tämän vuoden kirjat! Miten ihanaa, että Helsingistäkin löytyy nyt tällainen maailmanluokan kirjallisuusfestari. <3 Ensi vuonna on pakko päästä vihdoin itsekin paikalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ensi vuonna lennot sopivasti stadiin ja tulet Litiin! :-) Parempi kuin kirjamessut ikänä! Pelkään vain pahoin, että ensi vuonna Savoy ei enää tilana riitä kaikille kiinnostuneille, jos Helsinki Lit onnistuu hankkimaan näin hyviä kirjailijoita paikalle. :-o

      Poista
  6. Kiitos tästä ihan mahtavasta koosteesta! Tänä vuonna en harmikseni päässyt paikalle (selkeästi alkaa olla lepsuilun makua ilmassa, kaksi vuotta sitten sentään suhasin taksilla duunin bileistä edestakaisin Savoyhin, kun Høeg oli vaan pakko nähdä livenä), mutta tämä & Areena korjaa tilanteen! Barthes-kirja menee ehdottomasti lukulistalle, kuulostaa ihanan artsy-fartsyltä ja kijallisuustiede-/leffanörtin unelmaopukselta! :D Oon miettinyt, uskaltaisinko sen kimppuun ranskaksi... Mutta saa nähdä miten käy. Ja todellakin, tällaista kirjallisuustapahtumaa tarvitaan messujen rinnalle, hieno summaus. Thank you Tani!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit