Haaste: #kirjaostos


Kirjabloggaajat ostavat kirjoja


Tuijata Kulttuuripohdintoja-blogista starttasi meille kirjabloggaajille huhtikuun lopussa haasteen #kirjaostos: jokainen halukas bloggaaja ostaa mahdollisuuksiensa mukaan toukokuun loppuun mennessä ainakin yhden painetun kirjan kirjakaupasta. Tällä teolla halutaan ottaa kantaa fyysisten kaunokirjojen laskevaan myyntitrendiin; kirjoja on ostettu Kirjakauppaliiton uusimman tilaston mukaan alkuvuodesta 13,5 % vähemmän kuin verrokkijaksolla 2018. Tilasto ei kuitenkaan kerro, kuinka moni paperikirjan ostajista on siirtynyt sähköisiin kanaviin, joten tulos on tietysti vain suuntaa antava, ei koko totuus kaunon myynnistä.

Haaste ei ollut minulle oikeastaan haaste. Ostan kirjoja melkein kuukausittain. Siitä on tullut huono ihana tapa nyt, kun taloudellinen tilanteeni on täysin eri kuin vaikkapa opiskeluvuosina tai työelämän alkutaipaleella. Kirjojen ostaminen on jonkinlaista pakkomielteistä hommaa; kirjan omistaminen fyysisenä esineenä tuottaa äärettömästi iloa. Se tarkoittaa vapautta lukea mielenkiintoinen kirja koska tahansa – vaikka vasta vuoden päästä. En ole riippuvainen uutuuskirjojen kirjastovarausjonoista, vaikka käytänkin Helmet-varausjärjestelmää huimasti sitäkin.

En osta kirjoja ainoastaan omaksi ilokseni, vaan koen myös kuluttajana velvollisuudekseni tukea taidetta, joka antaa minulle niin paljon elämänmerkitystä. Jos rakastaa teatteria, ostaa lippuja esityksiin; jos on kirjafriikki, ostaa kirjoja. Koska työstän myös tällä hetkellä omaa käsikirjoitustani, josta vielä joku armas päivä tulee toivon mukaan ehjä kokonaisuus, suhtaudun proosan tekemiseen äärimmäisellä vakavuudella. Jaan ropojani siksi sinne, minne haluan niiden päätyvän aivan kuten kuka tahansa mesenaatti, joka tukee arvostamaansa taidealaa. Panokseni ei nyt ole suuren suuri isossa mittakaavassa, mutta koska en voi luoda kirjailijuusjärjestelmää kokonaan uusiksi, osallistun edes tällä tavoin.

Tämä on oma henkilökohtainen missioni, enkä oleta, että kaikki maailman lukijat toimisivat samoin. Minulle kirjan hinta ei ole liikaa suhteessa siihen mitä saan. Hyödynnän usein kirjakauppojen kampanjat kuten vaikkapa ystävämyynnit. Ainoa ongelma kirjojen hankkimisessa on supistuvat tilat kotona. Enkä ole edes ainoa keräilijäluonne kotonamme. Meillä paisuvat nykyisin myös vinyylivarastot.

Kirjan ja ruusun päivänä tarkoitus oli ostaa yksi kirja, mutta Nide-kaupasta mukaan lähtikin kaksi: Astrid Swanin Viimeinen kirjani ja Antti Nylénin Häviö. Molemmissa puhuu essee-minä, mikä on mielestäni juuri nyt kiehtova tapa päästä sisälle johonkin todella autenttiseen. Kuuluvat nämä kaksi sitten kustantajan luokituksen mukaan kauno-osastoon tai eivät (no Häviö ei ainakaan), minulle ne edustavat samaa fiktiivistä tarinankerrontaa kuin puhtaat romaanitkin.

Otavan Ystävämyynnistä kotiin lähti pitkään ja hartaasti odotettu Asko Sahlbergin uutuus Haudallasi, Adriana, jonka nimi jo herättää kihelmöintiä korvissa. Sahlbergin kerronta nyt muutenkin. Helsinki Litissä syntyi sisäinen pakko hankkia myös pari kirjaa, joista Kim Thúyn Ru oli kirjailijan esiintymisen jälkeen ehdoton ostos. Kai Aarrelaidin Korttitalo oli minulla jo kirjastovarauksessa, mutta jotenkin kirja käveli pöydästä käsiini, suljin silmäni ja annoin mennä.

Kirjabloggaajat ovat kirjastojen hevikäyttäjiä. Toisinaan he myös saavat arvostelukappaleita kustantajilta, joko erikseen pyytämällä tai myös pyytämättä, jos kustantaja haluaa kampanjoida jotakin tiettyä teosta. Mutta ilman muuta bloggaajat myös ostavat kirjoja. Itselleen ja toiselle lahjaksi.

Oma kirjojen ostaminen koituu aikojen päästä jonkun toisen – todennäköisesti läheiseni – ongelmaksi. Se on tietysti todella ikävää, mutta ei toistaiseksi ole pystynyt estämään minua. Kaunokirjallisuus lakkaa olemasta, jos kirjamyynti kuihtuu. Sen myötä kirjojen kustantaminen pienenee myös auttamattomasti. Markkinatalous perustuu kuluttamiselle, myös taiteen kohdalla. Taide ei selviä yksin, se tarvitsee tukijoita, kuluttajia, katsojia, lukijoita. Tämä suhde on symbioosi, jossa molemmat osapuolet hyötyvät. Valitettavasti kirjastokorvaukset tai apurahat eivät riitä tukemaan jo muutenkin pienituloisia kirjailijoita. Tarvitaan riihikuivaa rahaa, joka vaihtaa omistajaa. Vaikka ostaminen sinänsä on tänä aikana monella tapaa kysymyksiä herättävä teko, on se taiteessa kuluttajan puolelta toistaiseksi ainoa teko, joka toimii edes jotenkin.

Kommentit

  1. Kiitos haastepanoksestasi. Minäkin koen velvollisuutta tukea harrastukseni mahdollistajia.

    Osan mainitsemistasi kirjoista olen jo lukenut, osa menee hankintalistalle,

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit